torstai 26. kesäkuuta 2014

Sinne, tänne ja tonne!

 Olen yrittänyt olla ressaamatta pihatöiden kanssa tulevasta viikonlopusta jo pidemmän aikaa. Silti tekemättömät työt tuntuvat olevan mielessä niin työssä, kuin vapaallakin. 
Oikeastaan piha alkaa olla jo niin hyvässä mallissa sunnuntaita ajatellen, että ei sitä enempää voisi puleeratakkaan, paitsi!
 Täällä ei kuki mikään. Mä oon niin hämmästynyt ja hämmästynyt, että piti oikein tytsille ihmetellä asiaa. 
Tarha- alpi, joka kukkii ja on kukassa aina, ei avaa kurillaankaan nuppujaan. Niin ma luulen. Piruilee minulle.
Malva, joka paikkaan tunkeva perenna, on aina ollut pettämätön kukkija, ei kuki!
Aukeais edes pihajasmike ja huumaisi ihanalla tuoksullaan, niin kukaan ei huomaa kukkimattomia perennoja.
Kylmä mikä kylmä!
 Pihaopastepylväs saatiin viikolla täydennettyä kohdekyltein. Maalailin harmaantuneet laudat molemmin puolin ja miäs nakersi kyltit vanhaan heinäseipääseen kiinni. Vielä ei kumpikaan ole törmännyt moiseen tuuliviiriin.
Taustalla hääräävä miäs raevoo pellon reunaa parkkialueeksi.
 Tänään ilmestyneessä UutisOivassa, eli torstaisin ilmestyvässä yhteislehdessä on kirjoitus puutarhastamme.
Toimittaja kävi viikolla tekemässä haastattelun sunnuntaisesta tapahtumapäivästä, jonne sinäkin olet tervetullut, klo 12.00 - 18.00. 
Katso listasta oman paikkakuntasi avoimet puutarhat.
 Kukkia siellä ja kukkia täällä. Olin tänään, ehkä, viimeisen kerran tänä kesänä kukkakärryllä töissä.
Kukkamyynti kärryllä alkaa toukuussa ja loppuu kesäkuun lopussa. Suuria amppeleita oli mukana montaa eri lajia ja väriä. Samoin erilaisia kesäkukkia taimina ympäri kärryn. Kärrypäivät ovat yleensä aina niin vilkkaita, että iltaisin olen rättiväsynyt.
Vielä pieni kierros sisäkukkien kanssa ja sit koisiin. Aamulla pitää purkaa ensinnä viikolla tehdyt salaattikylvöt ja sitten aletaankin pakkaamaan kukkakärryä uutta myyntipäivää varten valmiiksi.

3 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Tsemppiä viikonlopulle.
Ihania kuvia, kyllä minullakin kiukuttelevat kukat, eivät tahdo aueta.
Varmaan kukkivat sitten ensi viikolla, kun ollaan lomamatkalla ;-)

Eija kirjoitti...

Onnea tulevalle viikonlopulle. meille tulevat lapsenlapset hoitoon, joten ei päästä ajejemaan mihinkään. Toivottavasti sää suosii tapahtumaa. Kuvaahan blogiisi parhaat kuvakulmat :)

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille.