torstai 11. syyskuuta 2014

Syysasterit

Säämiäs lupasi kauniiden ilmojen jatkuvan vielä monen monituista päivää. Aamun sakean sumun läpi löytyy tuttu tie työpaikalle, vaikka yhtenä aamuna yritin koijata ehkä eksyväni sakeaan sumuun. Ei mennyt läpi =)
Jokin sumuinen etiäinen ajatti minut ennen iltatöitä kirppikselle, jossa kävin usein opiskelumatkallani. Tuntuu muuten hiukan oudolta ajella lähelle opinlähdettään opettamaan lasia....
...ja sitten takaisin siihen etiäiseen. Löysin nimittäin pikaisella kirppispoikkeemallani kauniin lasten ompelukoneen, jonka ostoa en harkinnut sekuntiakaan pidempään.
Joku arpoi taannoin blogissaan tällaisen pienen ihanuuden, jota en omalla arpakiinnityksellä saanut omakseni. Mutta nyt minulla on pieni punainen LB.
Muutoin olenkin välttynyt kaikilta etiäisiltä. Jos ei sitten lasketa sitä käyntikertaa, kun miniän kanssa sorruimme saapikkaita ostamaan. Ja ihan vain tarpeeseen, vaikka ei tiedetty tarvittavammekaan.
Työ on pitänyt kiireisenä, etten liiemmin ole kylille lähtenyt kuin muutamasta pakottavasta syystä. Silti tuntuu, että en saa kotonakaan mitään valmista.
Illan olen lukenut enkulankiälistä neulesanastoa, joka on työläs muistettava, kun sitä lukee hauki o kala, hauki o...
Kun vielä kerran menen tavaamaan ohjeen ja jos nyt en onnistu, saa ohje jäädä odottamaan selkeämpää keliä, eli lukijan piristymistä.
Nämä hehkuvat asterit sain töistä.

5 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Kauniita kukkia ja ompelukone on söpö. Itse sain lapsena ommella äitini vanhalla ompelukoneella joka oli kauniin vihreä ihanassa metallisalkussa joka oli tummanpunainen, onkohan kone vielä jossain tallessa, täytyykin äidiltä kysäistä.

Tiinatei kirjoitti...

Asterit ovat lempisyyskukkiani, ja kimppusi on aivan mahtava! Pitääkin poiketa alkuviikosta torilla asterikaupoilla. Jostain syystä minä en saa niitä kasvamaan omassa pihassa. Ihana ompelusväline!

sartsa kirjoitti...

pystyykö pikkukoneella ommella ihan oikeasti?
Teillä on ollu ihanan tunnelmalliset, hämärät loppukesän juhlat pihalla

Anonyymi kirjoitti...

Asterit on niin syksyn kukkia.äiti

TeSa kirjoitti...

Vanhoissa työkoneissa on oma viehätyksensä.
Tosin huono ompelukone ei mairittele luokseen.
En ole kokeillut käyttää pikkukonetta. Lähinnä ajattelin pitää sen koriste-esineenä.