keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Firman ovi sulkeutuu

 Vuodenvaihteen pitkinä pyhinä on saatu nuorimman kanssa sekoitettua unirytmi ihan päälaelleen. Kahteen, jopa puoli kolmeen valvottujen öiden jälkeen uni maittaa aamulla helposti jopa yhdeksään saakka. Pojalla pidempään. Sen verran olen olen saanut muutosta valvomiseeni, että pyrin oikaisemaan puolen yön maissa, mutta kyllä se kello mukavasti raksuttaa ja vielä pitää nypertää jotain.
Tällä viikolla sitten alkoi nuorimmaisenkin opintaipale toden teolla. Viime viikolla 17 v kävi satunnaisesti kääntymässä koululla. Siksipä poika käy yhä aiemmin iltaisin ilmoittamassa, että sulkee nyt firmansa ja laittaa toimiston kiinni kuluneen päivän osalta. 
Niinpä minä pyyhin pölyt herätyskellostani ja samalla vaihdettiin uusi patterikin, että voin sihteerin ominaisuudessa varmistaa, että poika herää aamuisin.
 En ole koskaan ymmärtänyt miksi sitä herätyskelloa pitää kiusata monta kertaa, käyttää torkkua ja antaa itselleen lisäminuutteja nukkumiseen? 
Tämä nuori kaveri on joutunut tosi harvoin lähtemään yksin koulutaipaleelle. Ihan vasta viime vuosinaan on sitten täytynyt opetella tämäkin, että miten sen aamun tavuttaa ehtiäkseen koulukyyditykseen. Ja oppi on tullut monasti kantapään kautta =) Perävalot vain näkyi!
Ne hyvät unenlahjat.
Täytyy myöntää, että hyvät on unenlahjat minullakin, jos vain kämppä on hiljainen, niin hyvä uni on taattu.
Lisäsin makuhuoneen viihtyvyyttä, lähinnä päiväsaikaan näkyvää, ostamalla uuden kattovalaisimen.
Suuren huoneen yhdessä kulmauksessa on ompelupöytäni, johon saan tällä valaisimella hyvin lisävaloa.
Ostoksen jälkeen vasta aloin miettimään, että kuka nuo kristallit pesee?
Itsetehdyt päiväpeitteet siirsin toistaiseksi varastoon, kun nakkasin sängyn päälle Univisionin suuren päiväpeiton. 
Tykkään aina vaan tästä Messinin sängystä, joka on ollut meillä jo reilusti yli kymmenen vuoden ajan.
Niin, että hyvin nukutaan. Ja nyt menen herättämään tuon vapaapäivää nauttivan nuorenmiehen!

4 kommenttia:

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Hyvät yöunet ovat kyllä aivan ykkösasia!
Aikaerosta ja flunssasta kärsien olen sen entistä enemmän huomannut. Päivät on huonojen yöunien jälkeen ihan sumua.

Ihana tuo kristallikruunu :-)

satunNainen Paula kirjoitti...

Hyvät unenlahjat ovat ilo ja onni!
Kaunis kattokruunu! Eikä niitä kristalleja kauhean usein tarvitse pestä, hyvä strutsinsulkahuisku hoitaa homman!! :o)

sartsa kirjoitti...

Meil on ihan samaa unirumbaa. Tänää viimeks minut herätettii viemäään kouluun, kun pitikin mennä poikkeuksellisesti keskustaan, eikä koululle. Ennakointi on täysin kateissa. Laitan kellon herättämään varuiksi, jos olen aamulla kotona, mut yritän silti aina kuulostella, josko sielä herättäisi ilman äitin herätystä. Yleensä se onnistuukin. Mut aina jää viime tippaan lähteminen ja aamupala on ihan tuntematon käsite.
toi torkkukytkin on kyl ihan loistava peli.... se on vaan ihan kamalaa, jos pitää ampasta heti pystyyn.

TeSa kirjoitti...

Hyvä, mun ei tarvi kiipeillä katonrajaan siivoilemaan. Huiskin vain kristallejani =D

Illalla ajoissa nukkumaan, niin pääsee heti kellon soitua aamulla pomppaan sängystä pirteänä.