Kyläilemässä

 Lapsen leikkiä on kiva seurata. Se kuinka käsi hamuaa ottaakseen, toisenkin, kolmannenkin, mutta silloin olisi jo luovuttava jostain. Mutta ei tutista! 
Tosin mummi ottaa tutin aina pois suusta, kun vain tulee tilaisuus. Ja kädestä.

 Kävin hiukan vaarin kanssa tonttuilemassa lelukaupassa. Olikin yllättävän helppoa kierrellä ja katsella, kun kintereillä ei kulkenut kaiken tahtovaa tehopakettia. 
Pienten lasten aktiivileluissa oli hyvin valinnanvaraa ja kahden vaihella päädyimme suuri silmäiseen pöllöön palloineen.
Värikkäiden pallojen poimiminen pöllöstä oli kivaa puuhaa. Lelu ei turhaan soi ja kilinäkin on hyvin hiljaista.
Ei liikaa irtonaisia osia, eikä se liiku itsekseen pattereilla.

 Näin kuun alussa saattaa ottaa vaikka joka päiväiseen käyttöön punaisen hiippalakin.

 Tytär oli leiponut maittavan piirakan hetken paistolla. Raakakakkua en ollutkaan aiemmin maistanut, mutta tunnistin sen heti sellaiseksi. 
Ompot, pähkinät ja ripaus kanelia. Tämä oli hyvää.

 Alkusyksystä evakossa ollessaan tytär pyysi saada uudet polvarit turkoosista langasta. Mielellään raidallisena. 
Novitan seiskan raitalangoista höpsähtäneenä olen ostanut useamman kerän sateenkaariväriä, joista kahden kerroksen raidoilla valmistui pitkät sukat.

 Sain sukat neulottua edellisenä yönä, mutten millään jaksanut päätellä langanpäitä. Kyläillessä en meinannut malttaa, syystä, ottaa neulaa käteeni laisinkaan.