tiistai 15. joulukuuta 2015

Vuosi kuvina

Tammikuun 19.

Koko tammikuu on ilmojen suhteen ollut yhtä sahaamista. + asteista pakkaseen, vesisateesta - 22.
Aamulla satoi vähäseltään lunta, muutoin ilma onkin ollut harmaa, -3'.



Helmikuun 16.pv

Aamulla oli -13' astetta pakkasta, kun kävin yöpukusillani ottamassa tämän kuvan. Aurinko pilkistelee pirtin nurkalla, mutta ei näin aikaseen vielä valaise takapihaa.
Lumen pinta on laskenut viime viikolla olleiden kahden + 7' asteisen päivän aikana.



 Maaliskuun 14. pv

 Maaliskuu jo maata näyttää. Alkukuusta satoi räntää, lumi peitti maan hetkeksi, mutta vettä, vettä, vettä satoi ja lumi suli.
Päivälämmöt nousi kuun puolivälissä + 10' tietämille ja yöt saman verran pakkasella.



Huhtikuu 25.pv

Ottaapa kevään tulo aikansa. Myrskytuulet ovat pauhanneet muutaman kerran, eikä ilma muutu lämpimäksi.
Ahkerat ovat jo kupsuttaneet pihat ja mannut. Minä vaan odotan kiiretöntä hetkeä aloittaa pihatyöt.




Toukokuu 19. pv

Nurmi vihertää reippaanlaisesti, kunnon laidunmaata! Luonto on herännyt.
Pihatyöt pääsi uuteen alkuun, mutta osa takapihan perennapenkeistä on vieläkin siivoamatta. Terassin reunuksen kiveyksen puhdistus käynnissä.
Toukokuu on ollut kylmä. Rankkoja vesisateita ja kovaa tuulta monena päivänä.
Taustan peltoja ei ole päästy vielä muokkaamaan.

Kesäkuu 22. pv

Kasvukausi on hyvässä vauhdissa, tosin kukinta on myöhässä aika tavalla. Menneenä viikonloppuna vietettiin juhannusta, sateisessa ja melko epävakaassa säässä.
Huomaa kuvan oikeassa laidassa ollut pyykkitelineen tolppa on nostettu pois. Uutta tulossa.

Heinäkuu puuttuu





Elokuu 17. pv

Aurinkoa, lämpöä, lue hellettä! Elokuussa alkoi kesä. Monta päivää lämpöä ilman vesisadetta on ihan luksusta sateisen kesän jälkeen. Marjametsät pullistelee kypsästä sadosta, punaiset viinimarjat notkuvat kypsinä puskissaan.
Perennoiden paras aika alkaa olla takana. Sitkeimmät sinnittelevät vielä, kuten malvat, hehkuvina.

Syyskuu jäi töiden jalkoihin.





Lokakuu 23. pv

Kulunut kuukausi piti sisällään kolme kuivaa ja kaunista viikkoa. Pakkasyöt, todella kylmät, -8', tuntuivat jäätäviltä.
Kaipasin vesisadetta, vihmovaa tuulta. Alkukuusta oli myrsky joka pyyhälsi lännestä itään nopealla temmolla.


Marraskuu 19.pv 

Kaiken harmauden ja vesisateen ympäröimänä nautin syksystä täysillä. Tämä on ihan parasta aikaa, eikä pimeyskään ole mikään haitta, kun lisäilee valon määrää ja luo kauniita valonlähteitä ympärilleen.
Onhan tämä ollut ihan uskomattoman lämmin syksy.


Joulukuun 14.pv
  
Kymmenen päivää jouluaattoon ja maassa toinen kevyt lumipeite. Vesisateessa, myrskytuulessa ja synkässä harmaudessa on tallustettu koko joulukuu.

Oli kiva seurata vuoden kulkua, vaikkakin syyskuu jäi kaikessa kiireessä kuvaamatta.
 

4 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Kivasti seurattu ja hyvin näkee maiseman muutoksen.
Ja tuohon viereenhän tais kesällä tulla uusi pyykinkuivaustelineesi, vai hahmotanko paikan väärin.
Mun pitäis muistaa aina saaressa ottaa kuva samasta paikasta. Yhden ison rantalepän luota monta kuvaa onkin otettu mutta ei tuoleen säännölisesti seuraten.

TeSa kirjoitti...

Vuoden kierto on niin lyhyt ja vähemmän vihreä. Ennemminkin harmaa.
Hahmotat oikein pyykitelineen paikka jää oikeaan kulmaan.

ma-te kirjoitti...

Mukavat kuvat vuoden kierrosta ☺
Mukavaa viikkoa Sinulle TeSa ♥

TeSa kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle ma-te.