Punaista vahaa

Eikö olekin kaunis oppimisympäristö?

Kävimme tekemässä järvimaisemissa kipsivaha-, sekä hiekkavalutöitä muutaman viikon aikana. 
Tässä rakennuksessa käytössämme oli muovattavaa punaista vahaa, josta oli tehtävä nopeassa tahdissa jokin työ. Siksi, että kesälomat jyrää päälle.

 Olen jo sen verran oppinut tässä oppilaitoksessa, että ei kannata liikaa alkaa miettimään, vaan aloittaa heti mitä mieleen juolahtaa. Näin minä päsin heti alkuun oman työni kanssa, josta alkoi muovaantumaan keijukainen keinulaudalle. 

Otin puolivalmiin vahaväännöksen kotiin, että sain sen seuraavalle metallitunnille valmiina mukaani. 
Hieman matkalla kolhiintunut neitokainen sai nopeasti uuden lookin ja pääsin lisäilemään valukanavia jokaiseen hahmon ulokkeeseen. 
Jäljestäpäin tulee valun jälkeisiä kuvia, joista näkee kuinka paljon työ vaatii kanavointeja onnistuakseen.

Tämän työvaiheen jälkeen työ laitettiin kuumuutta kestävään säilykeastiaan, josta oli pohja ja kansi poistettu.
Peltipurkki kiinnitettiin pöytään, purkin korkeutta nostettiin tarvittaessa toisella purkilla, jotka teipattiin yhteen ja jatkokohta vahvistettiin vielä kanaverkolla purkin sisäpuolelta.
Seuraava työvaihe olikin kipsin teko, jonka jälkeen jokainen juoksutti omat sekoituksensa peltiastiaan, varoen kaatamasta siellä ollutta vahatyötään.
Kipsimuotit nostettiin uuniin, jossa pitkän ohjelman aikana vaha höyrystyi ja muottikanavat olivat tyhjinä odottaen joko messinkiä tai pronssia sisuksiinsa.

Sillä aikaa, kun opettaja kertoi halukkaille tekijöille hiekkavalusta, minä jatkoin omien vahatöideni kanssa.
Olin ehtinyt tekemään koulussa kaksi peikonlehden lehteä, jotka kiinnitin edellä kuvatulla tavalla pöytään, jotta saisin nämäkin kipsiin vielä tänä keväänä.
Näiden valu voi kestää ensi syksyyn, jos ei kukaan enää tänä keväänä mene tekemään omia valujaan, jolloin saisin nämä samaan uuniin ja valuun.

Vääntelin lehdet hiukan eri muotoon, mutta kuitenkin niin, että pysyisivät keinumatta pöydän pinnalla.

 Keijutyttö saa esiliinat, joidenka helmat hulmuavat kesätuulessa.

Kuvakulmat ovat juurikin tällaiset missä asennossa työt laitetaan kipsiin.

Pingut, nuo itselleni niin monta muistoa, kipeääkin, tuovat.
Koska olen säästänyt nämä muistojeni laatikoissa työhuoneen perimmäisellä hyllyllä, otin nämäkin käsittelyyni keskusteltuani asiasta opettajani kanssa. 

Tein muottivalun vahan kanssa koulussa ja kotona muovailin pingut kiinni toisiinsa, kuten edeltäjänsä lasista ovat laitettu.
Samalla kirjailin uuden vuosiluvun pingun peppuun, muistoksi monistamisesta. 
Saas nähdä teenkö vielä joskus kolmannenkin eri materiaalista.
Näyttävät hiukan avaruusolioilta vaateriin aseteltuina.

Sillä aikaa, kun minä hääräsin omien töideni parissa, ope oli laittanut tulet ja ensimmäiset sulat metallit olivat valmiina kaadettavaksi muotteihin.
Jokainen oli merkinnyt omaan työhönsä käytettävän materiaalin.

Muut oppilaat katselivat tietyn matkan päästä maskit kasvoillaan, kun ope avustajansa kanssa kaatoi muotit täyteen.

Muotit pysyvät hyvin pystyssä hiekkapatjallaan.

Muutaman tunnin odottelun jälkeen muotin sisältö on vielä niin kuumaa, ettei sitä ilman hansikkaita voi käsitellä, mutta muottia voi alkaa purkamaan ja jouduttamaan sen jäähtymistä.

Ja sieltähän se keijukaistyttö ilmestyy juurikin sellaisena, kun sen purkkiin sulloin. Tästä näkee kuinka paljon työ vaatii enemmän työstämistä, kuin pelkän hahmon.

Joku on jo jäänyt kiinni puristimeen =)
Kun olin rälläköinyt ilmakanavat, ope poistanut suurimman keinulaudasta, päästiin tekemään reiät istuinlautaan ja käsiin. Käsiin siksi, että saan pujoteltua keinunketjut tai mitä sitten laitankaan kiinnitykseen.

Ope avusti tässä tehtävässä, minulle jäi työn kuvaaminen.

Useamman siistimishetken ja pyörittämisen jälkeen keijutyttöni hymyilee vienosti.
Hymy on tullut tahattomasti kynnestäni purkkivaiheessa. Tytön piti alunperin olla kasvoton. Painoa hällä on 0, 550 kg.