keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Kynttiläkurssi

Mikä onkaan mukavampaa, kuin sytyttää kynttilä ja tunnelmoida. Uskotteko, kun sanon, että enpä juuri ennätä tunnelmoimaan, kun istahdan iltavapaani alkaessa tv:n ääreen 21-22 välillä. Silloin ei paljon enään jaksa tunnelmoimaan. 
Mutta yhtä kaikki. Yläkuvan kuppi oli täsmäostos kirpparilta, kun ohjaustominnan tunnit jatkuivat kynttiläkurssilla.
 Olen tutustunut asuinpaikkani naapureihin juurikin kynttiläteon merkeissä, kun tavaksi oli tullut kylällä kokoontua tiettyyn pirttin kastokynttilöitä tekemään. 
Viimeksi tehtiin miähen kanssa paaaljon kynttilöitä jouluksi 2014.
 Tähän ohjaustuokioon oli kerätty paljon materiaali- ja turvallisuustietoa, joka saa kyllä ison plussan. Vaikka aikaa kului lähes tunti, että pääsimme aloittamaan itse teon, oli se kaikki sen arvoista.
Olin valmiiksi kerännyt ja pessyt pieniä juomapurkkeja ja kaksi suurempaa mehupöndeä, jotka täytin sulalla kynttilämassalla. 
Ohjaaja oli saanut lahjoituksina valtavat määrät käyttämättömiä kynttilöitä tai niiden jämiä, joita saimme ottaa vapaasti käyttöömme. Purkkikynttilöiden viimeistely jäi kiireellä kaikista tekemättä, joten montussa ollaan.
Innostuin kokeilemaan sytyksesipsejä, joita ehdinkin kastelemaan lähes sata. Pumpulilapun molemmin puolin on ohut kahviservetti.
 Jokainen meistä tekee ennen kurssia kurssiesittelyn, sellaisen mikä itseltä tuntuu sopivimmilta omalle kurssille. 
Tällä kurssilla oli kyselylomake, jossa tiedusteltiin minkälaisia kynttilöitä, millä teemalla, haluamme omamme tehdä. Koska jokaisessa kyselylomakkeessa, yleensä, on myös mahdollisuus osallistua arvontaan, puuttui sellainen mahdollisuus tässä kohtaa.
No. Minäpä näppäränä sen sinne kyselylomakkeeseen ihan itse kirjoitin ja kun sitä eivät muut hoksanneet, sain sitten kurssin alussa suloisen pienen norsukynttilän, jolla ei ole kokoa paria senttiä enempää.
Aina kannattaa osallistua!

7 kommenttia:

Susi kirjoitti...

Johan on kauniita kynttilöitä :D Tuo pieni lasipurkki on ehkäpä PartyLiten minipurkki, näyttää ainakin siltä, niitä mulla on vaikka kuinka, no en tajunnut että nekin voi uusiokäyttää, paitsi muihin tarkoituksiin. Kiitos vinkistä ;) Kauniita kynttilöitä ja ihania värejä!

TeSa kirjoitti...

Kiitos.
Hyvin tunnistettu, PL. Aiemmin tekemissämme kynttilöissä on näitä suurempia purkkeja täytetty uudestaan.

Saija kirjoitti...

Kauniita! Sytykeruusut on tuttuja mutta lapuista en ole kuullutkaan.

TeSa kirjoitti...

Sittenhän on vielä sytykehiiriäkin =)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kauniita. Olisipa ihana taito opetella.

KristiinaS kirjoitti...

Sytykesipsit oli ihan uusi asia mulle. Nättejä ovat ja helppoja tehdä. Usein olen saanut OutiM:lta sytykeruusuja/hiiriä, joille olikin saaressa käyttöä. Enää en sytykkeitä itse tarvi mutta näitä sipsejä vois kyllä kokeilla tehdä lahjaksi.
Kyllä on monipuolista tekemistä tällä sun koulutuksella.

TeSa kirjoitti...

Kiva päästä kokeilemaan ja tekemään.