keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Iso säkki

 Säkkituolien kulta-aika on tainnut lipua ohitse vuosi(kymmeniä) sitten, mutta meiltäpä sellainen vielä löytyy. Päivitin tuolin salonkikelpoiseksi ompelemalla sille uuden päällisen vanhasta matosta.
Luit oikein. Matosta.
Teimme eräänä opiskelupäivänä suunnitellut käynnin tekstiilipuolen opettajan kotiin, osiossa kodin tekstiilit ja verhoilu. 
Voi ihanuus sitä päällystettyjen sohvien ja tuolien määrää, kuvina ja livenä. Ihastuttava jumppapallo nahkaverhoilulla oli kyllä taidonnäyte!
Itseäni jäi mietityttämään päivitetty säkkituoli, joka sieltä myös löytyi, että jos minäkin sen meidän vanhan ja vähän jo styroxkuulia tursuavan vanhuksen ottaisin näin uudelleen käyttöön.
Vein kouluun maton, n. 160 x 230, minkä olemme ostaneet tämän pirtin lattioita peittämään. 
Itse matto on paksu ja painava. Tein hartiavoimin töitä, että sain tämän kasaan. Ompelin yhdelle reunalle vetoketjun ja näin sain matonhapsut piiloon työn sisään.
Kuvioraidatkin pysyivät aika hyvin kohdillaan. Yhden maton ompelee kyllä päivässä, mutta kahden samanmoisen työstämiseen päivän aikana vaatii terveemmät kädet kuin minulla on.
Miähen kanssa ujutime luirun säkin uuteen suojaan. Tämä on niin painava läjä, että vaatii hetken urheilua siirtää sitä toisaalle.

3 kommenttia:

Intsu kirjoitti...

Kaikkea sä keksitkin. Päällystää säkkituoli vanhalla matolla! Ei kaihullumpi keksintö.

TeSa kirjoitti...

No juu, kun opella oli toimiva mallikappale, niin sitä sitten kopioimaan.

liisan kotona kirjoitti...

Hieno idea :) Pysyypähän säkkituoli paikoillaan :)