tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kesäksi lukemista, syksyksi tekemistä

 Nyt on jo hyvä aloittaa neulesuunnitelmat syksyisiin neuleisiin. Toki neuletyöt kuuluvat ympärivuotiseen harrasteisiin, mutta aina voi lisätä vaikeusastetta ja tutustua uusiin malleihin.

Janina Kallion Lumoavat neulehuivit ovat aiemmin julkaistu englanniksi, nyt ensimmäisen kerran suomennettuna. Kirja on jaoteltu neljään vuodenaikaan ja ohjeita löytyy niin ohuille, kuin vahvemmille langoille. Kirja on visuaalisesti hyvin kaunis, sitä on kiinnostava selata. 
15 erilaista ohjetta, joista voisin antaa jokaiselle koko käden. Koukuttavaa.
 Merja Ojanperän Sydämellinen sukkakirja on taatusti sukanneulojien keskuudessa odotettu kirja. Merja Ojanperän kolmannessa kirjassa naisellisuus ja käytännöllisyys kulkevat käsi kädessä. Luulenpa, että moni on jo valinnut oman mieliohjeensa, jonka parissa sukkapuikkojen kilinä on jo alkanut.
Monet ohjeen langat löytyvät markettien valikoimista.
 Joko olet tutustunut Vernada koruihin? Itse ihastuin ensinnä väriin, sitten materiaalin. Rannekoru, jonka sain tilattua omaan ranteeseeni sopivalla mitalla, toimitettiin kirjepostilla muutamassa päivässä.
Kolme kiepautusta ja menoks!

3 kommenttia:

Susi kirjoitti...

Oi mitä ihanuuksia nuo kirjat! Heti alkoi ratas raksuttaa pääkopassa....oi ei. Pitäis saada niitä keskeneräisiä ensin tehtyä valmiiksi asti. No pari projektia ovat lähes valmiita. Kaunis tuo rannekoru :)

KristiinaS kirjoitti...

Huivikirja on kirjastosta tilauksessa, aika pitkä jono.
Edelleen käytössä sun tekemä kaula- ja rannekoru, ei siis ole tarvetta uudelle mutta tuo on kaunis ja kivat tekstit.

TeSa kirjoitti...

Uudet kirjat on kyllä inspiroivia.