sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Pinkkii

Helteinen heinäkuu antaa nyt parastaan ja meikä pysyy pirtillä paossa hellettä ja huilailen samalla pois kesäflunssaani. Työviikolla naisten taukohuoneessa useampi alkoi valittamaan kurkkukipua. Yksi niistä olin minä. Nokka vuotaa ja yskänpuuskat väsyttävät.
Viikonlopuksi ei oltu suunniteltu mitään minkä väliinjääminen nyt harmittaisi. Kodin remppa on edennyt pinkkeihin pirtinseiniin ja kattolampun asennusvaiheeseen.
Naapuri kävi jelppaamassa miästä, kun siirrettiin pari vuotta sitten ostettu valaisin makkarista pirttiin.
Vuoroin sitä kannateltiin, jopa minä tällaisena persjalkaisena joudin kannattelemaan. Yletin vielä pyyhkimään monet sormenjäljetkin peilipinnasta.
Ihaillen katselin katon valkoista pintaa ja kristallin kimmellystä. Tila on melkein valmis, joitain yksityiskohtia pitää vielä tehdä.
Tässä on uusin valaisinhankinta, jonka miäs nouti eilen lauantaina. Nappasin lähikunnan roskalavaryhmästä messinkisen valaisimen. Tämä taitaa olla seuraava makuuhuoneen valaisin. Tai sitten vaihdetaan se massiivisempi. Nyt en osaa vielä sanoa.
Toinen viikon nouto oli nämä 4 valkoista puusepän valmistamaa tuolia, jotka varasin toisen paikkakunnan roskalavalta. Näissä on todella hyvä istua ja sopivat muotonsa ja värinsä puolesta täydellisesti syksyllä hankkimieni tuolien joukkoon.
Työ on edennyt miähen osalta siihen vaiheeseen, että pääsin pesemään pirtin ikkunat ensimmäisen kerran tänä vuonna. Turhuutta olisi ollut, jos välillä olisin luutunnut. Otti kyllä voimille katsella noen, pölyn ja kärpästen jätösten sotkemia lasipintoja. 
Kaivoin laatikoista esille vanhoja verhoja, jotka laitoin kevytpesuun ja linkosin vain vähäseltään. Saan illan aikana ripustaa puhtaat ja sileät verhot ikkunaan.
Tila näyttää autiolta ja mahdollisuudelta! Harvoin meillä on voinut kulkea pirtissä niin, etteikö siellä olisi jotain.
Lattia pestiin ristiin rastiin useamman kerran. Vahasin pinnan jo kertaalleen, annan kuivua muutaman tunnin ja vahaan vielä toistamiseen.
Pirtin muutos tulee olemaan huomattava verraten entiseen. Tilan 24 m² on tarkoitus täyttää kepeällä kalustuksella ja välttää massiivisen sohvakaluston hankintaa. 
Talvella myymäni kaksi sohvakalustoa saa minut voimaan edelleen pahoin, kun katselen vanhoja valokuviani.
Pihapiiriin on tänä kesänä pesinyt useampi yhdyskunta, jotka on poistatettu sitä mukaan, kun ne on löydetty ja mehiläishoitajat käyvät pesillään. 
Kasvarin lappeelle oli otettu pesäainesta työhuoneen seinältä. Niin on raidat kohdillaan, että joku kysyi kuvan nähdessään, onko minun tekemä?
Miähen päänkokoinen pesä löytyi tonkkahyllystä. Tällainen suuri pesä sai minut varovaiseksi, kun en saisi saada yhtäkään pistosta.
Eilen pudotettiin yhteensä 5 pesää ja tiedossamme on ainakin kolme lisää, mutta niihin on hankala päästä käsiksi, eivätkä ole suoranaisesti kulkutiellämme.

8 kommenttia:

liisan kotona kirjoitti...

Kaunis kristallikruunu <3 Kyllä varmasti tulee upea olohuone :) Siis uskomatonta, miten isoja ja paljon mehiläispesiä. Uskomattomia taideteoksia heidänkin teoksensa.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Liisa 😊

Saija kirjoitti...

Onpa komea lamppu. Kristalli tuo vähän luxusta, sillain sopivasti.
Pelottava pesä!

KristiinaS kirjoitti...

Jo vain siinä on kaunista tyhjää tilaa inspiroimassa uutta sisustusta:)
Komeita ampparipesiä, harmi kun tekevät ne ihmisten paikkoihin ja joutuvat kadotukseen.

Sartsa kirjoitti...

Hirveitä jättipesiä! Nyt taitaa olla pistiäisten kesä.
Avara olkkaritila on ihana. Meiänkin rempan jäljiltä tuli mukavan väljää. Olen osannu pitääkin sen vielä väljänä. :)

TeSa kirjoitti...

Tyhjä tila on mahdollisuus.

Tiinatei kirjoitti...

Oi, kun tulee nättiä! Huikeita pesiä. Täältä löydät vinkin, miten tekevänä, kätevänä ihmisenä voit hyödyntää komeita ampparinpesiä http://neulanhaltija.blogspot.com/2012/09/ampparipesasta-kirjankanteen.html :D

TeSa kirjoitti...

Käynpä kurkkaamassa.