Ylläs

Lomamatkalla on kiva tehdä pikapoikkeema lähelle. Matkalla ohitimme Kittilä lentokentän, jolloin taas tuli mieleeni mainos, lentäen olisit jo perillä. Tästä on jatkuva linja-autokuljetus Leville, tai mahdollisuus vuokrata auto käyttöön. Hmm...takapuoli kiitäisi lyhyemmistä istunnoista.
Matkalla Ylläkselle, aiheutin takana tuleville autoilijoille lisää ryppyjä kasvoille, kun pyysin kuskia pysäyttämään auton hieman kyseenalaisessa mutkassa saadakseni kuvata näkymän, jossa Levin rinteet näkyvät näin selkeästi.

Utuinen ilma ja perille päästyä lumisateinen keli ei ollut omiaan hyviin kuviin, mutta kelmeä auringonvalo ja Lapin pitkät suorat on sitä, minkä minä lapsuuden matkoiltani muistan.

Vastaanotto on näkyvä, pitää vain seurata navia, joka ohjaa meidät kohteeseen.

Kotipitäjämme kiertoliittymässä olisi nämäkin kelohongat jo joku ajanut nurin. Niin jylhä Lapin maa.

Täällä nähtiin kotimaisen elokuvaviihteen yksi kuvauspaikka ja tunnistettava ajoneuvo.

Napapiirin sankareista on tullut nähtyä kaksi ensimmäistä osaa.

Ylläksen 63 rinnettä takaavat jokaiselle jotakin ja meille tallaajille mahdollisuuden tehdä hissiajelun vaikka päiväseltään korkeimman rinteen huipulle. Kova tuuli ei ottanut laantuakseen, joten käppäilin odottelemaan sivummalle, jotta testiajot saatiin tehtyä. En ostanut lippuakaan, ennen kuin tiesin varmaksi saavani kyydin rinteen päälle. Tällä hetkellä, kun katson hissien käyttömahdollisuutta, juurikin tämä hissi on suljettu kovan tuulen vuoksi. 20-23 m / s puhaltava tuuli on melkoista haipakkaa, kun mietin reilu viikko sitten koettua 2-4 m/s puhallusta, joka oli vielä kylmyydellään järjen!

Miähet soittivat, että olivat hissijonossa, kävin ostamassa lippuni ja käppäilin samaan hissiin heidän kanssaan. Ylhäällä tunturin laella minulla oli yksi tavoite, nuorimmainen kuvaisi minun uuden neuleen ylläni mahtavissa maisemissa. Se kylmyys, mikä minulla oli, kun riisuin takkini, myssyni ja rukkaset, oli järisyttävä!

Muutaman räpsyn jälkeen oltiin molemmat sitä mieltä, että se oli tässä. Kiirehdin huipulla olevaan kahvilaan, Cafe Gondol 718, jossa päädyin pitämään yksinäni muutaman tunnin kestävää neulekahvilaa. 
Vaihdoin istumapaikkaa niin kauan, että pääsin aivan ikkunan ääreen pehmeälle tuolille ja katselin, kuinka maailmancupin mäenlaskussa olevan kopin editse lähtevässä mäessä laskettelijat katosivat vauhdin hurmaan.

Poika jälleen kuvasi muutaman rinnekuvan, kun aurinko näyttäytyi hetkeksi. Nautin edessäni näkyvästä maisemasta, puheensorinasta johon minun ei täytynyt osallistua. Miähet kävivät päivän aikana pari kertaa tauolla ja heidän kanssaan nautittiin välipala.

Hyvällä ilmalla täältä näkee 40-50 km päähän. Kuulin, kun viereisessä pöydässä joku jutteli. Ehkä, tuntuu kyllä uskomattoman pitkältä tuo matka.

Toisaalta, kun taas miettii, eihän tuossa ole mitään näköesteenäkään, miksipä ei. Näkeehän Helsingistäkin Tallinnan valot, 80 km. 

Iltasella, kun laskin itessein hissillä takaisin lähtöruutuun, kertoivat miähet nähneensä Levin rinteiden valot. Leviltä taas ei näy Ylläkselle, kun sillä puolen ei ole laskettelurinnettä.

Kävin vielä poistuessani kuvaamassa maisemat tunturin laelta. Pukeuduin nyt viimeistä nepparia myöden ja vedin takkini hupun niin piukkaan, että en meinannut näkyä, enkä nähdä.

Saappaiden alla lumi narskui, kun kipakasti askelsin eteenpäin. Kunpa ilma olisi ollut kirkkaampi, maisema valkeampi ja mahdollisuus tallentaa se kauneus juurikin sellaisena kun se eteeni avautui.

Isäni kaipasi aina Lappiin kalastamaan. Ehkä hänen sielunsa vaeltaa jossain näissä tunturien lailla, silmien etsiessä sitä lampea ja jokea, jossa heittää uistinta ja nostaa suuria saaliita.

Ylläs, kuten Levikin, on paljon muutakin kuin laskettelu. Aktiviteettia oman mielenkiinnon ja rahapussin mukaan. Oma mielenkiintoni oli tällä kertaa lepo ja paluumatkalla nähdyt taideteokset.

Opasteista iso plussa, ei jäänyt epäselväksi missä mitäkin löytyy.

Sukset jalkaan ja menoksi!