lauantai 23. marraskuuta 2019

Harmaan kaikki sävyt

Viime päivien harmaus on ollut kyllä niin päällekäypä, että väsymys on ottanut vallan. Vähäinen auringonpilkahdus oli merkki siitä, että on se ballo vielä tuolla ylhäällä. Minä niin odotan pakkasia, lunta ja lisää lunta. Valaistukoon maa ja tulkoon pirteys takaisin!
Töissä paahdetaan loppuvuoden puurtamisella, kaikki ajoissa pakettiin. Samoin iltatöissä, jossa ensi viikolla on vielä merkitty kurssi-illat kalenteriini. Olen syksyn ajan ohjannut kolmena iltana lasikursseja, kuten keväälläkin. On ollut kyllä ihan mahtavaa työskennellä innokkaissa ryhmissä. Hiukan huilia ja jaksetaan taas keväällä jatkaa. Ilmottautumiset netin kautta alkavat joulukuun alussa, joten katso oman paikkakuntasi käytänne ja seuraa ilmottelua, ettet missaa kurssipaikkaasi.
Syksyssä on ollut valtavasti kaikkea työelämään liittyvää muutenkin, kun kuuntelee ja seuraa uutisvirtaa. Toivottavasti neuvottelut tuovat yhteisymmärryksen, eikä oman alan lakkoiluun ole tarvetta. Tällä hetkellä meillä on ylityökielto päällä ja lisää on väläytelty ja sen aika tulee ensi viikolla, jos tulee. Miähen virka pääluottona on moninainen, tiedottava ja asioista selkoa ottava. Kuten viikolla uudelleen valituksi tulleena työsuojeluvaltuutettuna, joka jatkuu kaksivuotisena.
Ihan aina ei työpäivä pääty kahdeksan tunnin jälkeen. Vuoroin odotellaan toista työmaan ovella.
Ikärappeuma, eli kaikkea kivaa iän tuomaa ongelmaa on ollut havaittavissa vuosien saatossa. Kääk! Ei auta, vaikka kuinka vakuutan olevani seitsentoista. Näkyyhän se kaikesta, että lujaa on menty ja vauhti on sokaissut meidät molemmat jo nuorena. Kroppa vaan ei meinaa ottaa vastaan ihan kaikkea. Kävin viikolla sairaalassa, jonne sain pyynnöstäni pikalähetteen. Olisin saattanut joutua puolen vuoden jonoon, mutta onneksi työpaikkalääkärini oli osaava henkilö ja sain kutsun parissa viikossa. Onnekseni en joudu puukkohippasille, eli hyvä niin. Nyt on taas hyvä olla.
Kodin remppa alkoi hyvin, kunnes ei sitten mennytkään enää mikään oikein. Tänään, juuri nyt ja tässä poden sellaista sekameteliä pääni sisällä, että parempi on pysyä poissa kaduilta, kun kaikki tuntuu menevän pieleen. Tilatut tapetit eivät riittäneet. Annettu huonemitta oli oikein, myyjän laskuvirheestä tapetti loppui kesken. Sitä käytiin tilaamaan lisää ja tuontina ihan varmasti jumii lakon vuoksi.
No, tämän vielä jotenkin sain viikolla sulateltua, kaikkine mahdollisine värierä eroineen. Kunnes tänä aamuna miäs laittaa vielä jäljellä olevat tapetit seinään ja voi pieksut! Meillä on nyt jo tulleissa tapeteissa yksi väärän värinen rulla, jossa on selkeä tehdasvirhe. Tapetin reunaa kruunaa likaraita, selkeä sellainen ja loppu vuodasta on ihan eri värinen. Miäs lähti kaupunkiin selvittämään asiaa, minä jäin sensuroimaan sanojani.
Tästä syystä ja kaikesta edellä mainituista seikoista lähestyvä joulu ei näy kodissamme mitenkään. En pääse kiinni mihinkään. Mitään ei mahdu tekemään, eikä liiemmin mikään kiinnosta. Kun hässäkkä on syntymässä sitä ei pysäytä yhtään mikään. 
Miksi meille aina tulee näitä virhepäivän tuotteita? Hyvin on vieläkin muistissa pesuhuoneen katon reklamaatio, joka tehtiin kaksi kuukautta valmistumisen jälkeen.
Miniä piti viikolla kotonaan PartyLite kutsut. Oli kiva päästä näkemään tuotteita kutsuttuna, sai paremmin keskityttyä, kun ei tarvinnut hallita kaikkea. Milja oli jo kovin odottanut, että tulemme ja on aina niin ihanaa saada touhuilla tytön kanssa. Saamme hänet tänään viikonloppuvieraaksemme. Loppupäivästä tulee paaaljon parempi, kuin aamupäivän remppasotku häipyy mielestä. 
Hyvää viikonloppua teille kaikille,

5 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Kirjoitat mukavasti asioista jotka varmasti harmittavat ja joita monet kokevat mutta eivät vaan osaa laittaa sanoiksi. Hyvä kun kirjoitat, tiedetään sitten että on toisillakin samanlaisia harmaita ja tympeitä päivä.
Kiva että kuitenkin piristäviäkin asioita löytyy.
Joo, nuo iän tuomat "krempat" harmittavat toisinaan. Kun ei vaan haluaisi niitä tulevan vastaan estämään elämän menoa!

Sartsa kirjoitti...

Voihan rähmä tota tapettisotkua! Ihan varmasti vimpasee, kun homma vielä pysähtyikin.
Kun yks asia menee vinoon, niin kaikki muutkin alkaa ihmeesti kasautua. Onneks ne pystyy selättämään, jos jaksaa pysyä rauhallisena.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille. Rempparytinät laitettiin selvitykseen ja maanantaina saadaan lisäinfoa.
Negatiivisen asian voi ilmaista monella eri tavalla. Itse pidän asiallisesta tavasta itse ilmaisten, kuten vastaanottaa.
Tiedän, että töksöt, tökeröt ja huudetut palautteet saa aikaan vastaanottajassa lukon, raivon ja vähättelyn.
Meillä on ollut paljon epäonnistumisia niin monella eri saralla.

Liisan kotona kirjoitti...

No onpa kurjia uutisia noista tapeteista. Toivottavasti saatte uutta ennen joulua. Kyllä se vielä aurinko paistaa. Mukavaa marraskuun loppua <3

TeSa kirjoitti...

Tänään oli kaunis, kuulas aurinkopäivä.