lauantai 2. marraskuuta 2019

Oranssi kieppi

Marraskuu napsahti päälle niin, ettei perässä meinaa pysyä. Samantien pyhäinpäivä, jota jonkinlaisella hartaudella on pyritty viettämään. Minulla on jäänyt kesäaika päälle. Heräsin viikolla kolmelta vain toteamaan, paska tätä kellonajan renkkaamista! Työpäivän kuljin ihan zombina, mutta niin taidan tehdä tosielämmässäkin. Kun lauantaiaamuna on arkirytmi päällä, voi varmuuden vuoksi herätä ajoissa ja ehtiihän sitä puuhailemaan kaikenlaista ennen auringonnousua. Kävimme viemässä isäni haudalle kynttilälyhdyn ja sytytimme muistokynttilän. Päivän ajolähtöön oli myös syy, sain vaihtaa lasikurssilaisten työt uuniin, kun edellinen satsi oli valmis. Iltatyö ajattaa minua useamman kerran viikossa, vaikka ei ole kurssi-iltakaan. Koska pyhä, poikkesimme syömään kylille. Kumpainenkin sai siten iltapäivän aikaa omille puuhilleen, joista esittelen ensinnä omani.
Usemman kerran täällä vaihekuvina nähty mosaiikkipöydän lasi on taas kiepannut minut valtaansa ja suin päin rynnin töiden jälkeen työtä jatkamaan. Montaakaan riviä en illan aikana ennättänyt tekemään, kun leikkasin laseja aina tarpeen mukaan. Jonkin verran minulla on vielä jäljellä aiemmista töistäni jääneitä valmiita silppuja, mutta niitäkin olen sitten leikannut muotoon tai pienemmiksi paloiksi.
Yhden illan käytin pelkästään keskikuvion hiomiseen ja liimailuun.
Tänään sain pöytälevyn valmiiksi, kun keltainen kaari valmistui. Kun liima on kunnolla kuivunut, voin aloittaa saumaamisen. Keräilin valmiiksi kaikki työvaiheeseen tarvittavan materiaalin ja siivoilin mosaiikkitarvikkeet omiin rasioihinsa. 
Olen käyttänyt tässä työssä paljon värejä ja nugetteja, eli puolihelmiä, sekä millefioreja elävöittämään pintaa. Jokainen pala on lasia.
Lasilevy on osa kokonaisuutta, jonka olen saanut kierrättämällä. Pöytä on ollut Ikean valikoimassa, mutta en muista millä nimellä sitä aikoinaan myytiin.

10 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Silmää kiehtova satumaa -pöytä.
Varmaan tosi painava?

TeSa kirjoitti...

Kiitos Sartsa. Kyllä tälle painoa kertyy niin, että runkoa on tuettava ennen lasin asennusta.

Intsu kirjoitti...

Oi että pöydästä tuli hieno. Mä niin,niin kovasti tykkään mosaiikista. Tykkään katsella ja tykkään tehdä.

TeSa kirjoitti...

Katsotaan nyt loppuun asti tuliko hieno. Saumausvaihe oli eilen.

Irma kirjoitti...

Pöytä miellyttää kovasti silmääni:) Hieno!
Kellojen siirtelystä en kyllä tykkää yhtään. Kun vaan pysyttäisiin yhdessä ja samassa ajassa:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos Irma. Saas nähdä meneekö esitys läpi neuvostossa, loppuis tällainen venkoilu.

Liisa kirjoitti...

Kaunis! tuli oranssi-kiekura-pöydästä!
Mulle ihan uus tuttavuus,nuo mosaiikit;)
Touhukasta marraskuuta!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Liisa! Mosaiikkipintaa voi tehdä niin monesta eri materiaalista. Itselle luontainen materiaali on lasi, kun joka työstä jää silppua.

Liisan kotona kirjoitti...

Onpa upea mosaiikkipöytä.Kyllä se käy kun osaa :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos Liisa. Valmis pöytä ilahduttaa, näkyy blogissa myöhemmin.