sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Arboretum

Pitkästä aikaa tuli käytyä Tampereella Hatanpään arboretumissa. Oli taas niin upea kokemus aistia luonnon kauneus, syksyiset värit ja ihan käsittämättömän lämmin syysilma. Auton mittari näytti ulkolämmöksi n.23'.
Halusin päästä kuvaamaan syksyistä luontoa veden ääressä ja tämä paikka tarjoaa siihen upeat puitteet. Hyvin katetut kävelytiet, siisti ja rauhallinen ympäristö. Kaiken kruunaa mahtipontiset rakennukset, joita en kuvannut tällä kertaa.
Keskityin vain ympäröivään luontoon ja ruusuihin, joista saa nauttia vielä pitkään.
Pyhäjärvi näkyy rantamaisemassa. Sen rannoille kaartuu hulppeita vanhoja puita, joiden kuvaamista ilman ohikulkijoita jaksoin zoomailla. Paikalla oli paljon väkeä, niin ohikulkijoina, kuvaamassa, kuin vain istuskelemassa puiston penkeillä. Jo parkkipaikalla saattoi arvata, että täällä on paljon ulkoilijoita.
Villatakki tuntui ihan liialliselta, kun kiersimme puiston. Jossain vaiheessa minun oli riisuttava se, kun hikeentymisen nihkeä tunne alkoi niskavilloissa. Ilma oikein huokui lämpöä.
Ihailen ja halamoin siltoja, jotka tuovat romanttisen leiman puiston käytäville. Vierekkäiset sillat, pienen puron solina ja lasten kirmaamisen äänet.
Tuolla suunnalla on synnyinkotini.
Veden ylle kaartuvan puunoksan alla nukkui sorsa.
Se ei paljn hätkähtänyt läheisyydestäni, katsoi pari kertaa etten tule vain liian lähelle.





Maltillisesti odotan, että saa kuvan ilman kulkijoita. Moni odottaa, kiertää ja antaa tilaa kuvata. Kiitos!
Joka paikassa vihertää vielä niin kauniisti. Kuin kesä ei päästäisi irti otteestaan.
Toisaalla puu kellastuu ja on kuin itse aurinko.
Tein kuvaamistani ruusuista useamman kuvakollaasin. Nautin kukkien runsaudesta, väreistä ja tuoksuista.





2 kommenttia:

Intsu kirjoitti...

Voi että,mikä hieno paikka. Tosi kaunista. Tykkään myös just tommosista silloista. Ja kyllä vaan ruusu se on kukkien aatelia. Sinä ehdit käymään joka paikassa. Toissapäiväkö se oli,kun soittelin Espoossa asuvan tyttären kanssa ja kysyin mitä kuuluu. Hän sanoi,töissä ja kotona,töissä ja kotona,töissä ja kotona... Kysyi mitäs mule,niin mä sanoin kotona ,kotona,kotona,kotona ja kotona....

TeSa kirjoitti...

Kaupungin puistot ovat vihreitä keitaita.
Ja kyllä! Kotona, töissä, töissä ja kotona ollaan.