Lapsuuden kesät

 

Minun mummolani sijaitsi lähellä kotiamme. Tästä ei ole matkaa kuin muutama kilometri, mutta nekin kilometrit tuntui tuhansilta, kun katkeruus ja ainainen viha oli läsnä. Lapsuuden kesät ei ollut niitä rakkaudentäytteisiä, onnellisia, mansikanmakuisia ja pilvettömiä. Miten aikuinen voisi olla se aikuinen joka suojelee lasta kuulemasta kaiken pahan. Olen pyrkinyt pois kehästä joka tuottaa huonoa oloa. En käy vain pakonsanelemana, jos itselleni tulee jo lähteissä olo, että taas se jatkuu. Tällä kohtaa tarkoitan ihan kaikkia! Niitäkin, jotka keväällä kävi aukomassa suutaan meitä kohdanneen sairauden myötä. Menkää itseenne!

Mummola on nyt vaihtanut omistajaa. Kun vaari kuoli 1980, romahdutti se teinin. Vaari oli aina hyvä. Oli vaikea käydä tuon jälkeen, kun kaikki muuttui. Kun itse muutin miähen luo, ennuste olemiseeni ei ollut lupaava. Nyt, muutama vuosi vajaan 40 vuotta myöhemmin, en menisi sanomaan mitään, mutta onhan se ollut melkoista. Suoranaista vihanpitoa. 

Kun en ole koskaan päässyt valmiiseen, olen päättäväisellä luonteellani pyrkinyt oppimaan ja opettelemaan uusia taitoja ja asioita. Oppinut, hyödyntänyt osaamistani ja pyrkinyt ohjaamaan kiinnostuneita. Katkeruus ei ole voimavara. 

On väärin luulla, ettenkö olisi saanut jo laidan täydeltä. Ehei, aina tulee lisää, kun selkäsi käännät.

Pahanolonpurkaus on tehtävä joskus. Ja tässä se oli. 

Siskoni oli saanut luvan, että voimme käydä tyhjentämässä yhden ladon vanhoista merkityksellisistä esineistä. Miäs oli jo syksyllä ollut sisareni apuna, mutta itse en halunnut enää mennä. Kunnes sain muutaman kuvan esineistä, joista olisin saattanut olla kiinnostunut. No, olinhan minä.

Peräkärry täyttyi, toinenkin, vanhoista esineistä, joilla olimme leikkineet jo lapsena. Käsittämättömän hyvin säilyneitä, pienellä fiksauksella korjattavia uusiokäyttöön.

Suuria rekiä, joiden kantamiseen osallistuin henkisesti kannustaen 😅 

Osa näistä sijoitetaan luhtiin, osa pirtille.

Olin toisen mailla, mutta en malttanut olla käymättä.  Sauna, täällä sai vihdasta aina halutessaan tyvipäälläkin =)

Tällä pellolla hiihdin siskoni kanssa. Toinen meistä oli Helena Takalo ja toinen Galina Kulakova. Se oli aikaa ennen aikojaan. Tältä pellolta kuuntelin läheisen koulun välituntikelloa, kun miäs meni tunneille. 

Lapsena kerättiin käpyjä. Vaari maksoi aina pientä palkkaa ämpärillisestä.

Isovanhemmilla oli siipikarjatila, kanoja, kalkkunoita ja viiriäisiä. Osallistuimme niiden hoitoon ja monasti olimme mukana ostamassa uutta satsia. Kun kanamunat vietiin kauppaan, pääsimme tutustumaan kylän taajamaan. 

Täytyy joskus käydä ajamassa ohi ja katsoa jääkö näistä rakennuksista yksikään pystyyn. Niin historia häviää ja luodaan uusia muistoja. 

Tämä pöytä löysi heti paikkansa huvimajaltamme.

Ikiaikainen virtolainen reki.