maanantai 30. lokakuuta 2023

Ihan perus

Minulta puuttui vaatekaapista ihan yksinkertaiset ohuet neuletakit. Olen jo pidemmän aikaa tehnyt tähän muutosta helpoimmalla tavalla. Ostamalla lisää lankaa 😅ja tämä on tosi asia. Kun olen löytänyt kivan langan, ostan sitä tarpeeksi, että voin etsiä sille langalle ohjeen. Nyt olen nähnyt kivoja perusmalleja, joissa on hyvä istuvuus. On vain pitänyt tehdä pientä etsintää löytää nuo lehdet omista jemmoistaan. 
On myös pitänyt osata katsoa "läpi" sen lehdessä olevan ohjeen, joka on kuvioitu joko kirjoneuleella tai pintamallilla. Tiedostan oman kokoni ja vaatteiden istuvuuden. En pyri peittämään omaa kokoani, vaan saada istuvan kokonaisuuden, jossa minun on helppo olla. Voin lisätä tai vähentää ja mikä tärkeintä, neuleen pitää toimia monessa eri menossa ja huollettavuus pitää tehdä kotona. 
Tässä on yksi hyvä esimerkki hyvinkin simppelistä mallista, joka on minulle mieleinen. Pidän selkeydestä ja istuvuudesta. Idea, jonka otin käyttööni, kun sain testineuloa Neuloosiskon Luotto neuleen, hihan lisäykset tehdään kaikki resorin jälkeen. 
Käyttämissäni yläosissa on pussihihoja, jotka pysyy nyt rypistymättömän siisteinä, kun neule ei niitä latista.  
Vähän arvelutti miten tämä neule muuttaa muotoaan, kun lanka on ohutta Nallea. Sovitellessani keskeneräistä neuletta olin hyvin tyytyväinen tuntumaan, kun neule kokonaisuudessa on muuten aika vartalonmyötäinen. 
Sileän neuleen neulominen on ihanan vapauttavaa. Neuleen kaikissa reunoissa on resori, ettei reunat rullaile. Kastelin valmiin neuleen ja huruuttelin linkouksen kautta silityslaudan päälle oikenemaan.
Tähän malliin löytyy ohje Novita 4/2016, 30 naisen kirjoneuletakki. Tein tämän L-kokoisena ja ainoa muutos oli nuo hihan silmukoiden lisäykset yhdellä kertaa. 
Lanka Novitan Nalle, väri 334. Joka kolmas nappi on eri sävyinen, kun ei löytynyt 9 samanlaista. 
Langankulutus 0, 520 kg. Hintaa neuleelle tuli 18 €, kun napit löytyi omasta laatikosta. 
Nämäkin kuvat nappasin oman kännykän ajastimella. 
TERHI

6 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Itselle sopivat ja istuvat ohuet neuleet ovat vaikeita toteuttaa. Tunnustan ostavani niitä joskus kaupasta tai kirpparilta. Sinä olit kätevä ja teit itse hienon neuleen! Siitä voikin olla ihan eri tavalla tyytyväinen, kuin ostetusta.
Aivan mielettömän upeita lasiteoksia tuolla aiemmin! Vaarallisenkin näköisiä, vaikka suloisia, kun tietää, että lasi voi olla terävää.

*VEKKI* kirjoitti...

Onpa kaunis villis. Ja vielä Nallee mitä saakin tikutella oikein urakalla noin isossa työssä. Minulla ollut myös mielessä tuollainen perusvillis, mutta tontut vie ajan.

Puikoillanikin kirjoitti...

Hyvän näköinen ja hienosti istuvan villatakin olet saanut aikaan. Olet taitava.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos ❤️
Vaatekaapin perustarpeet, kesä ja talvi. Käy myös välikauteen.

Saija kirjoitti...

Kaunis malli hihoissa ja kaunis värikin.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, tulee varmasti käytettyä eikä jää kaapin täytteeksi.