sunnuntai 3. joulukuuta 2023

1. @dventti

 Vähitellen pääsen paljastamaan mitä meidän hiiritaloon nyt kuuluu. Joka adventti paljastuu uusi päivitys, jossa on pääosassa Nukkekoti Väinölän adventtikalenterin uusin yllätys. Kahtena edellisvuotena tilasin joulukalenterin, luukku jokaiselle päivälle joulun odotukseen. 

Kurkkasin heti paketin saavuttua syksyllä, että minkälaisen ajan tarvitsen näiden kasaamiseen ja maalaamiseen. On hyvä olla ajoissa liikkeellä, kun joulukuu on muutenkin niin hektinen ja haluan todellakin saada hiiritalon valmiiksi. 
Ensimmäisenä adventtina pussista löytyy kaappikello, jonka 1:1 malli löytyy Kansallismuseosta
Tässä on Pirkko! Topakka keittiön emäntä, kaappikello, joka sai värinsä vesiväreistä, korostusta pauloihinsa punasta sävystä ja viisareihin himpan valkoista. 
Ilta siinä meni, että sain valmiiksi ja testasin mihin huoneiseen tämän asetan. Eri valoissa väri hiukan vaihtelee.
Näiden advettiyllätysten myötä olen saanut sisustettua kaikki huoneet ja osaan sain jo kiinnitettyä tuotteet omille paikoilleen. Kuten tämän maha-altaan, jonka olen maalannut tusseilla. Yhdeltä messureissulta pongasin vesihanan. 
Pari likasankkoo
Vaaleanpunainen miljoonalokerikko on kesäreissulta Tammelasta, ihan Nukkekoti Väinölän kotikonnuilta. 
Keraamisen lieden olen tehnyt vuonna 2008 ja nyt se paikkansa on löytänyt!
Ruoka-annokset ja astiat on messuostoja vuosien aikana. 

TERHI

5 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Noiden kanssa täytyy olla todella innostunut ja kärsivällinen. Lopputulos on sitten todella mielenkiintoinen.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Aivan ihastuttavia pikkuasioita. Kiva tuo kello.

Puikoillanikin kirjoitti...

Voi ihme, miten suloinen minimaailma hiiriperheellä on.

Repolainen kirjoitti...

Oi APUVA - en kestä .... niin ihania... zoomailin nenä kiinni ruudussa!
Pakko avata illalla isompi kone....

TeSa kirjoitti...

Näitä tehdessä muut asiat kaikkoaa. Leikki on jokaisen oikeus.