torstai 31. lokakuuta 2024

Kajastus

 Sain puikoilleni testineuleen, kun VillaUnelmia Kajastus oli kirjoitettu valmiiksi. Ai että miten olikaan kiva taas neuloa yksi kaarrokepaita lisää. Tykkään neuloa, tykkää pitää ja kyllä, käytän mielelläni. Talvella käytän jotain neulomaani paitaa päivittäin, kun olen liikkeellä. Lisään päälle R-Collection vuorittamattoman anorakin tuulensuojaksi. 

Valitsin malliin marjapuuron sävyn ja siihen sopivat värisävyt kirjoneuleosuuteen. Kun ohjeessa on suunnittelijan oman värimalli, täytyy vaan miettiä onko se minun oma väripaletti. Minulla on kotona valmiina aika hyvä valikoima Lettlopia. Ei täytynyt lähteä kaupoille tai tilata lisää. Saattaa olla niin, että hihat ja miehustan sävyissä näkyy hienoinen ero, kun ei sitten ollut samaa värierää tarpeeksi. 
Tänään paistoi lokakuun viimeiset auringonsäteet, mutta en ihan onnistunut kirimään itseäni ulos ajoissa. Jatkuva harmaus on aika rauhoittavaa ja värit tulevat loistavasti näkyviin. Tässä käyttämäni värit.
Vaal.pun. 1412
Vihreä 9421
Harmaa 0058
T.pun. 1409
Ohje on helppo lukea, kirjoneulekaavio selkeä. Ohje tulee myyntiin, kun loput testineuleet valmistuu. 
Tässä työssä tuskailin ainoastaan heikkolaatuisen harmaan langan kanssa. Pitäisi oikeasti tehdä rekkula, kun kerässä oli kaikkea muuta, kuin sinne kuuluu.
Ensimmäisen kerran neuloin neliskanttisilla 4,5 mm pyöröillä lopia. Tuli kyllä kaunis ja tiivis neulepinta, mutta tiheys ei muuttunut. 
Kastelin valmiin neuleen pyykkietikkavedessä ja linkosi 400 kierrosta/ min. Työ kuivui melkein yö aikana. Höyrytin valmiin neuleen ja vedin hieman kostean paidan ylleni, että sain kuvat vielä päiväsaikaan. Käytin jälleen itselaukaisijaa, kun yksinäni tuhersin. 
Kävin lämmittämässä työhuoneeni ja vetäsin kaulaani mummuni neuloman pitkän pitkän kaulahuivin, jossa on sama värimaailma, kuin neulomassani paidassa. Muistan saaneeni tämän kaulahuivin pikkutyttönä, kun takataskussa kuului olla varsikampa ja farkunpuntit laskettiin kumisaappaan varren päälle kauniisti laskeutumaan. 
Terhi

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos että olet testineulonnassa mukana ❤️ upea neule🥰

TeSa kirjoitti...

Kiitos. Oli kiva työ neuloa.

Heidi kirjoitti...

Ihana väri 😍 ja taas synty yks paita lisää 😊. Onhan noiden kaarrokepaitojen etu se, ettei saumoja tarvii ommella ja vaate valmistuu kuin itekseen, mutta itellä on naiseks niin leveät hartiat, että kaarroke ei päällä hyvältä näytä, vaatii sen olkasaumapaidan muodon. Eli saumoilla mentävä, halus tai ei, mutta kaunis paita tuli ❤❤

TeSa kirjoitti...

Kiitos ❤️
Tosi on, että saumoissa sen salaisuus.

*VEKKI* kirjoitti...

Tosi nätti malli ja värit superihanat. Oot kyllä nopea kutoja ja jälki niin tasaista. Taitava olet, täällä hieman vihertää nyt!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Vekki ❤️
Neulominen on niin minun lajini. Sileän osuus on nopeasti tehty ja ohjekaavio helppo seurata.

Puikoillanikin kirjoitti...

Hyvin sattui mummon neuloma huivi sävy-sävyyn uuden kaarrokepaidan kanssa. Olet kyllä tosi taitava näitä tekemään.

TeSa kirjoitti...

Kiitos❤️ Huivin voisi ottaa käyttöön kovilla pakasilla.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ai että on upea ja rakastuin väreihin.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos ❤️

Irma kirjoitti...

Kiva malli ja värit upeat!! Tykkään:) Toiseksi alimmainen kuva on tosi hieno:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos ❤️
Otan nämä kuvat itselaukaisimella, 10 s ajastuksella. Välillä joudun ottamaan useamman otoksen.