sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

2.kerta

Näitä Revontuli-huivejahan on mukava tehdä ja valmistuu joutuisasti.
Mitähän tästä toisesta huivista sanoisin? Nyt sain pystyrivin lisäysten kohdan neulottua ilman omia säätöjäni. Neule oli matkalla mummolaan, eli automatkalla siinä repsikan paikalla en jouten istunut. Tässä huivilangassa oli piehtaroinut kolme eri väristä lammasta, harmaa, valkoinen ja ruskea.
Harmittaa vain, kun tämäkin lanka oli keritty vyyhdiltä aikoja sitten, enkä muistanut lainkaan että langassa on heikkoja kohtia. Neuloin kuitenkin koko kerän, en katkonut ja tuota huonoa kohtaa. Valkoista olisin halunnut olevan enemmän. Siinä oli jatkettu lankaa ikävästi.
Mutta, huivin saaja, kummitätini, siitä tuskin välittää.
Tänään ulkokuvat onnistuivat tosi hyvin. Ei ollut liian kirkas ilma ja valmiiksi kaadettu sähkötolppa toimii hyvänä kuvaustaustana.
Nuorison kissa kävi tänään pikavisiitillä. Nuori kissa ehti pistämään hetkessä paikat sekaisin, ennenkuin tajusi omaksi parhaakseen ottaa päiväunet =)
Viikon kuluttua saamme pennun viikoksi hoitoomme.
Ja sitten arvontaan. Klo 18.00 suoritettiin arvonta ja nuorimmaiseni nosti anneM-arvan.
Laitatko minulle osoitetietosi kissakassin lähetystä varten.
Kiitos teille kaikille kiinnostuksesta arvontaan.
Kassista raaskin luopua, kun tein sen ihan ohjeen kirjoittamista varten.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sun neulepuikot ovat jälleen nopeesti suihkineet:) Tässäkin on kivat yhteensopivat värit.Intsu

TeSa kirjoitti...

Vielä on yksi huivi tekeillä, Viron villaa sekin.
Sen jälkeen haluun tehdä jo jotain ihan muuta.