tiistai 22. huhtikuuta 2008

Pannulappuja

Pannulappuvaihto Novitan Neulomossa sai minut kääntämään jämälankalaatikkoni ympäri.
Etsin paksuja puuvillalankoja, ohuillekkin langoille on kyllä käyttöä.
Muutaman viikon aikana, välitöinä, olen virkannut useamman lappusen.
Pannulappuja pitää olla monta, ainakin se pari. Molempiin käsiin kunnollista otetta varten tarpeeksi iso suojus.
Eikä ole haitaksi, että pannulappu on tehty materiaalista, jonka saa huolettomasti laittaa muun pyykin sekaan pesuun.
Omat lappuni tein sitten jämälangoista, mutta samalla hiukan mietin lappuihin pareja, kun mielessäni oli ajatus antaa osa näistä eteenpäin ja yksi on jo matkalla siihen pannulappuvaihtoon.
Kaikki langat virkkaantuivat nelosen koukulla ja kaksinkertaisena ohuimmat langat.
Kiva kesätuliainen, kun kohta alkaa grillikausikin.
Ei tarvinne kauppaan lähteä miettimään niitä tuliaisia ja viemisiä.
Minua ei nuo jämälangat oikein saa ilosta hyppimään, mutta kyllä melkein joka työstä jämiä jää.
Eikä sekään saa minua ilostumaan, kun jämälanka loppuu kesken työn ja etsimällä etsii sitä sopivaa sävyä jatkaakseen työtään.
Hiukan on sellaista haparointia sävyjen kanssa. Minulla on tuo laatikon pohja uhkaavasti näkyvissä. Mutta aina sieltä jokunen pätkä löytyy.
Näitähän on ihan kiva tehdä välillä.
Ei tarvi päätellä lankojakaan, kuin ihan viimeiset. Muut langanpäät uppoaa kiinteiden silmukoiden sisään työn edetessä.
Pieni ripustuslenkki, jos jollain on pannulaput koukuissaan. Minulla ne on näkyvältä paikalta poissa, laatikossa.Ensimmäiset muistot käsitöihin liittyvät monella koulussa tehtyyn pannulappuun. Taitaa olla vieläkin alaluokkien opetuksessa virkkukoukun kanssa sinuiksi opettelua. Mihinköhän ne silmukat niistä reunoista oli kadonneet?

Tällä sini-valkolappuparilla voisi vaikka kannustaa Suomen Leijonia lätkän voittoon!
Kokeilin myös tuollaista isoa palaa virkata.
Sitä voisi käyttää kokonsa puolesta vaikka pannunalusena. Retroa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jahas,siellä on ollut pannulapputehdaskin pystyssä. Sulla on niin paljon aina valmista,ennenkuin mä hituri olen vasta ajattelemassa tekemistä:)

Anonyymi kirjoitti...

Mistä päästä tuo lehden näköinen patalappu aloitetaan tai löytyisikö ohje jostain? Hauskoja!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, että jätät kuvan ihan omaan käyttöösi:). Eipä ollut siinä vaiheessa enää kauhean hyvä olokaan, migreeni iski aika pian...

TeSa kirjoitti...

Täällä tehtaillaan aina jotain, hiukan kyllästymiseen saakka.
Nyt on lappuset tehty.
Rasa, tuo lappu aloitetaan virkkaamalla 10 kjs, käännä..
Teen jonkin ohjeen, selviää siitä paremmin.
Aura, ihan olikin omaan arkistoon tarkoitettu.

Anonyymi kirjoitti...

Onko tehty nuo tehtailut :) vähän samanlailla kuin ne katausaluset. Kiitos polvi ei enään niin kipeä, että tähtiä näkisin eli parempaa suuntaan. Se katu mistä oli puhe reissussa oli Jurvalankatu 9.

TeSa kirjoitti...

Kyllä nämä lappuset on samalla ohjella, kun katealuset.
Josko sitä ohjetta huomenna kirjoittaisin.