tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kasvun portaat















Ihan siitä ilosta, että jalkani on alkanut kuntoutumaan, eikä sitä tarvitse enään vetää perässään, perkasin yhden kukkamaan illalla töiden jälkeen.
Samalla istutin viikonloppuna äidiltä saamani samettikukantaimet isoihin valurautapatoihin, joihin kannoin ensinnä otsa hikeä valuen monta ämpärillistä hiekkaa.
Hiekkaa siksi, ettei multaa tarvinnut laittaa montaa säkillistä pohjanpeitoksi.
Sain muutamalla säkillisellä multaa sen verran vahvan kerroksen, että taimien on siitä hyvä ponkaista hurjaan kasvuun.Kuinka monta käyttökelpoista esinettä sitä ihmisillä onkaan varastossa odottamassa jatkokäyttöä? Tarvitaan vain yksi kuva, jonka joku on jo ideoinut valmiiksi ja siinä se on.
Kopioin, myönnän. Mutta ihan kaikkea ei kannata itse ährästää, jää muutoin paljon kokeilematta.
Keväällä yhdessä ihanaisessa sisustuslehdessä oli tikapuun askelmat aseteltu kivasti täyteen kaikkea kaunista. Lähinnä kukantaimia.













Samassa artikkelissa mainittiin, että tikapuun askelmille voi laittaa myös keskeneräiset käsityöt. Kuinkahan monet tikapuut sitä pitäisi sitten hankkia, että saa kaikki kässynsä odottamaan valmistumistaan?


















Palatakseni näihin kasvun portaisiin, niin nehän olivat meillä jo valmiina odottamassa uutta tulemistaan. Ihan kaksin kappalein.
Miäs on ne nakertanut minulle, kun pidin viimeksi omien käsitöiden näyttelyä paikallisessa kirjastossa keväällä 2007. Asettelin silloin tikarappusille ompelemiani tillkupeittoja, sekä neulepeittoja. Koska uutta näyttelyä en ole suunnitellut pitäväni, en myöskään ole keksinyt näille puille mitään muutakaan käyttöä, miäs teki niihin kunnolliset tuetut hyllyt kukkalaatikoitani varten.Maali on hailakan vihreää, sitä ei tarvinnut mennä uudistamaan, käyttöön vaan.
Istutuksia on nyt tasaparisesti. Sain tuon ison lasikannellisen laatikonkin käyttöön. Ostin sen viime kesänä Sokoksesta puoleen hintaan, kun toisen lasin yksi kulma on hiukan rikki.
Minun piti siihen heti ostettuani leikata uusi lasi, mutta tekemättä on jäänyt.
Ehkä sitten, jos se menee ihan palasiksi.















Luulen, että kaikki tasanteet saavat aikanaan jonkin istutuksen, katselen josko jokin kiva esine saisi paikan hyllyltäni.














Ilta - aurinko antaa säteitään terasille.

Viikonloppuna juhlittu poika sai kummitädiltään kauniin ja helppohoitoisen amppelikukan. Hoitovastuu kukasta jäi heti pojalle, mutta kyllä minä sormeni laitan multaan ja kokeilen kukan kosteutta ;)

Eilen illalla minun oli ihan pakko käydä alennusmyynneissä. Pakko, en päässyt millään kaupungista kotiin, kun miäs jumitti autoni kanssa katsastusasemalla.
Alennumyynnistä en ostanut oikeastaan mitään, mutta Indiskasta ostin muutaman kivan lyhdyn terassille.













Kuvassa lähinnä oleva lyhty miellytti silmääni eniten ja se sopiikin hyvin pariksi aiemmin ostetun kanssa.

Samalla tässä kiitän kaikkia teitä jotka kommentillanne ilahdutatte minua,

12 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Hyvä että jalkasi on jo parempi.
Sinä olet jälleen saanut laitettua kaunista! Näyttää hyvältä!

Tess kirjoitti...

Näyttääpä ihanalta :) Mukavaa, että jalkasi on alkanut kuntoutumaan.

tia kirjoitti...

Aina kannattaa katsella kotona ympärilleen niin voi löytää hyviä juttuja käyttöön kuten nuo "tikapuut". Kuntoutuminen on kiva asia.

Anonyymi kirjoitti...

Vai ,että kävit taas Indiskassa!HMMM! äiti

Sirkka kirjoitti...

Kiva idea tuo kasvun portaat. Mukava laitella niille kaikenlaista nähtävää ja katsottavaa.

rommas kirjoitti...

Kaunista.

Meille tarvitsisikin sitten vähän suuremmat tikkaat :).

Villanne kirjoitti...

Aina niin ihania ideoita!

Marleena kirjoitti...

Voi, kun on jäänyt monta postausta lukematta!
Paranehan kuntoon!
Kivat kukkarappuset ja hieno tuo aiempi revontulihuivi ja tyttären bolero!

Sari kirjoitti...

Tosi kauniit nuo tikkaat kukkineen. Kyllä hyviä ideoita aina kannattaa kopioida, ei kait niitä muuten esiteltäisi.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.

Kangaskasa kirjoitti...

Tästä päivityksestäsi lähtien olen joka päivä käynyt katsomassa noita ihastuttavia portaitasi!! Puhuin miehellenikin niistä, ja pyysin tekemään minullekin... Katsotaan saanko sellaisia koskaan, mutta sinun omasi ovat todella kauniit!

TeSa kirjoitti...

Kangaskasalle kaunis kiitos.
Vinkkaa katsomaan, jos / kun saat omat portaasi kuvattua.