keskiviikko 4. elokuuta 2010

192 lappua myöhemmin



















Peitto on valmiina.
Ensimmäinen päivitys tästä peitosta löytyy keväältä. Silloinhan tein vielä virkattua peittoa itselleni.
Tästä neulepeitosta tuli oikea ikuisuustyö, tuntui ettei se valmistuisi lainkaan, vaikka kuinka siihen neulon lappuja.
Mutta eihän tämä ihan pelkällä neulomisella valmistunut, piti ommella palasetkin vielä kiinni.
Kesäkässynä tämä oli hiukan lämmin, mutta peräksiantamaton luonteeni ja tulos on tässä.
Yhden lapun neulontaan meni aikaa puolisen tuntia ja lankaa kului 2, 980 kg.
Koko 2, 15 x 2, 95 m.
Otin peiton mukaani tänä aamuna töihin lähteissäni ja kävin kaupan hedelmävaakalla punnaamassa peiton painon.
Kaikki työn langat ovat Novitaa.

















Olen itse kovin tyytyväinen. Valmista työtä kantaessani tytön huoneeseen, oli hiukan kaiho olo. Josko tämä jäisikin minulle.
- Neulo itsellesi oma peitto, tytär tuumasi.
Samanlaista en ihan heti aloita, olen jo löytänyt uuden kivan mallin, mutta virkkaamalla.
Siihenhän uppoaa taas paljon jämälankojani.


















Neulepeiton viimeistelyä mietin monta kertaa. Peittoon voisi ommella taustakankaan ja reunaan kaitaleen. Tytär tahtoi peiton tällaisena, katsotaan ajan kanssa, pitääkö työtä muokata.
Onko tämä torkkupeitto vai päiväpeitto? Toistaiseksi se on samassa muovikassissa, mihin se illalla pakattiin punnitusta varten.
Hyvää joulua Sonja, lopultakin lahjasi on valmis!
Malli on kevään Modassa, vauvanpeittona.
Kuvat on otettu eilen, kun aurinko paistoi kauniisti. Tänään tuuli ulvoo ja vettä sataa, paikoitellen aika rankasti.

36 kommenttia:

Villanne kirjoitti...

Aivan mahtava peitto! Täällä ukkonen meni ohitse rauhallisesti!

Eila kirjoitti...

Upea peitto!!!

Omppumato kirjoitti...

Ei voi muuta sanoa kuin että upea on! Siis todella mahtava! Tuossa kyllä työ tekijäänsä kiittää!

Marja kirjoitti...

Voi jukra miten ihana peitto :)).
Ukkosia ei meillä näy ja vettäkin antoi muutaman pisaran verran.

paivis kirjoitti...

Tulipa siitä kaunis.

Tess kirjoitti...

Aivan ihana peitto!

intsu kirjoitti...

Voi hyvät sylvit sanon minä,miten ihana peitto. Peitto on niin kaunis,että kyllä kaikki siihen uhrattu aika on ollut vaivan arvoista!

JossuP kirjoitti...

Kyllä, aivan upea siitä tuli!
Vaivan arvoinen ja enemmänkin.

Katrir kirjoitti...

Wau! Upea peite! Lämmintä neulottavaa/ommeltavaa näin kesähelteillä.

Katju kirjoitti...

Ihana, Mahtava, Mieletön!!!

Hepsi kirjoitti...

Aivan mahtavan upea!

Mari kirjoitti...

Vau! Kerrassaan upea!

Zelda kirjoitti...

Jään kyllä täysin sanattomaksi tuon kaiken tehdyn työmäärän ja ennen kaikkea taidon edessä! Upea!

Inkeri kirjoitti...

Upea!

Sirkka kirjoitti...

On yhdyttävä edellisiin kirjoittajiin ja todettava, että upea työ on! Kyllä sinulla taitoa, sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä riittää! Aivan mahtava. Eihän sitä raaski käyttääkään. Minusta tuntuu, että palasten yhteenompeleminen olisi kyllä tosi kärsivällisyyttä vaativaa!

Outi-M kirjoitti...

Aivan uskomattoman upea peitto! Täällä on niin paljon kauniita kesäkuvia.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis tuli peitosta!äiti

Maj kirjoitti...

Upea peitto. Wau.

Eija kirjoitti...

No tulikin tosi komia peitosta :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis peitto ! Kokeilin taannoin tuollaisen lapun neulomista, mutta en päässyt alkua pidemmälle. En vaan tajunnut ohjetta.
PÄIVI

Heleena kirjoitti...

Upea!
Tytär sai hienon lahjan!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Todella kaunis peitto!

(Aina kun mulle ei tule lehteä, siinä on noin kivoja ohjeita..)

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Tosi hieno! Kyllähän noita paloja vielä neuloisi, mutta se yhteen ompeleminen...

Vuokko kirjoitti...

Olet sinä vaan aikaansaava, kerrassaan upea peitto... ei sanat riitä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoistanne.
Peitto on ( edelleen ) muovipussissa ja hakee paikkaansa ;)

Leena kirjoitti...

Onneksi olkoon! Valtava työ valmiina.

tina kirjoitti...

Wau mikä peitto!!! Hatunnosto :)

Elsa kirjoitti...

Kaunis peitto! Olet erittäin taitava ja viitseliäs...

Pirena kirjoitti...

Kyllä täytyy hattua nostaa sulle kun olet noin isotöisen peiton saanut valmiiksi ja kauniskin vielä.

TeSa kirjoitti...

Kiitän myös teitä.
Työ on löytänyt paikkansa ja varmasti lämmittää talven tuiskuissa käyttäjäänsä.

TiinaR kirjoitti...

Tosi kaunis peitto!

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös sinulle.

Susi kirjoitti...

Tulipas siitä kaunis peitto! Todella ihana! Ja kasvihuonekin näemmä valmistuu vauhdilla :D

Susu kirjoitti...

Voi miten ihana peitosta tuli!

Pitkästä aikaa yirtän ryhdistäytyä ja lukea lemppariblogejani. Ihanaa lukea myös sinun kesäkuulumisiasi. Paljon olet ehtinyt ja siinä sivussa ladannut akkuja talven varalle!

TeSa kirjoitti...

Paljon on tehty, mutta onneksi ensi kesällekkin jäi vielä pitkä lista tekemättömiä töitä.

Kiitos kaunis teille kaikille.

Pampuliina kirjoitti...

Wau aivan mielettömän kaunis!!