tiistai 3. elokuuta 2010

Back to school



















Joskushan sen lomankin on loputtava ja minulta se loppuu tänään.
Aamulla herätyskello saa tehdä töitä, että saa minut ajoissa liikkeelle. En ole yrittänytkään kääntää lomalla vääristynyttä vuorokausirytmiäni mitenkään.
Ah, miten onkaan viisarit kulkeneet verkkaisesti, aikatauluttomat päivät ovat saaneet olon pirteäksi, ajatukset ovat nollaantuneet. Ruotoa ei paina mikään.


















Paitsi ehkä tänään kannetut kivet soramontulta. Tai kasvihuoneen lattialle kontatut tiiliskivet.

No, ei oikeastaan nekään, kun tuon kaiken olen itse halunnut.
Olen innoissani puuhaillut päivät pitkät ja istunut miähen kanssa keskustelemassa siitä, että meillä ei koskaan ole työtöntä kesälomaa. Aina on monta keskeneräistä työmaata yhtä aikaa tekeillä.

















Elämäntapa, niin sen olen yrittänyt puolustella. Ja mikä sen mukavampaa, kuin rakentaa uutta itselle.

Istutaan talvella, levätään ja mietitään kesäksi uusia työkohteita ;)Vähän ehdimme lomallamme kulkemaan, mutta millään ei kaikkialle jaksa, eikä ehdi lähteä.
Olen nauttinut ennätyskuumasta kesästä, kerrankin minä olen saanut tehdä sen lomalla. Minua ei haittaa lämpöiset ilmat, kunhan saan olla ulkotöissä missä ilma kulkee.


















Pienenä haittana ovat olleet pitkät kuivat jaksot, mutta kaikkea ei voi saada.



















Lomaan mahtui paljon hauskoja hetkiä. Kuten äitini palvomassa ruusuja....
Huomenaamuna rusketusraidat piilotetaan työpaidan alle, kynnenaluset pitää vielä illan aikana puhdistaa ja eväsreppu kaivaa pölyn alta.Että on energinen olo. Tällä jaksaa, ainakin seuraavaan vapaapäivään,

10 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Taas niin ihana postaus ja huippu ihanat kuvat. Mä voisin adoptoitua teille näihin ihaniin tunnelmiin =)

TeSa kirjoitti...

Kiitos Amalia.
Laitetaanko adoptiopaperit vetämään, käsittelyssä menee yleensä pitkä aika =) ?

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja kuvia. Perjantaina nähdään. Olin muuten niin kiltti, että jätin vähän hinnottelua sullekin :D, vaikka aika paljon saatiinkin tehtyä.

R

Paula, Rakkauden talossa kirjoitti...

Aiva ihana tuo tiililadontalattia!!

nätti rätti kirjoitti...

Mutta, mutta. Sinähän palaat back to luovan alan school, jos itsesi esittelyosiota on uskominen. Toista se olisi palata lomalta esim. sisarhentovalkoisena 3-vuorotyöhön tms. Tämä kesä on minustakin ollut ihmeen energisoivaa aikaa, vaikka helle on tainnut monille olla myös melko väsyttävää. Ehkä energiaa tuo juuri tuo, että on niin paljon puuhastelua ulkosalla...
Tsemppiä koulun alkuun!

Vuokko kirjoitti...

Samanlaisia kesälomia sitä täälläkin vietetään, elämäntapa - niin sen täytyy olla. Ja mikäs siinä, kun on luotu sellaiseksi, että rentoutuu (puutarha)töitä tehdessä. :)
Antoisia koulupäiviä, minunkin se on reppu ostettava,penaali pakattava ja mietittävä,mitenkäs sitä koulua käytiinkään.... taidanpas kirjoitella sähköpostiin lisää (kunhan ennätän kiireiltäni), loppuu kommentointitila muuten kesken :-)

Sari kirjoitti...

Aivan upeita kesäkuvia!
Mukavia työpäiviä!

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka sinä nyt tuon kuvan laitoit?Kyllähän ruusut palvomista tarvitsee.Hyviä työpäiviä! äiti

TeSa kirjoitti...

Ooh, Vuokko pääsi kouluun. Iso käsi ja halaus sinulle. Odotan postia.

Kymmenisen vuotta minäkin palasin lomaltani vuorotyöhön tehtaaseen. Sitäkin työaikamuotoa on tehty.
Oppisopimuksen aikana käyn sekä töissä, että koulussa.

Kesältä on paljon kivoja tallentamattomia kuvia...
Vain osa on otettu meiltä kotoa, osa kivoilta käyntikohteilta.

Tiililadontaa pitää vielä täydentää, loppui tiilet. Tullee varmasti jatkossa näkymään kuvissani.

Sartsa kirjoitti...

Kiva juttu lukea. :D Ilmankos ne ruusutkin kukoistaa, kun niitä palvoo välillä. :D Minä en oo puhunu omille kukilleni ees kakkaa. Ilmankos ne ruskehtaa. ;D