torstai 20. lokakuuta 2011

Ihanasti leikitellen


















Meni hetki aikaa ennen kuin uskalsin täysillä heittäytyä ja antaa langan viedä!

Käsityökirjojeni joukossa on ihania kirjoja, joista tulee hyvälle tuulelle.
Yksi näistä on Tine Solheimin Leikkiä langoilla - kirja, jossa on iloteltu langoilla, väreillä ja kauniin naisellisilla neuleilla. Näitä kuvia kun katsoo, tulee paljon rohkeampi ote omaan neulontaan.Oma huivini suunnittelu alkoi keväisen vihreästä Sandnes Garn Chilistä, jota olen ostanut vuosia sitten. Jotain tästä olin jo neulonutkin ja purkanut, koska kerät eivät ollet akuperäisessä muodossaan. Yhtä kaikki.
Koppaani oli kerääntynyt sopivasti samanlaisia ihanuuksia, joita vuosien aikana olin sinne lisännyt ja välillä poistanut. Kuin mutustellen, sopiiko tämä tämän langan kanssa. Siitä se sitten alkoi.
Tässä työssä on taas niille langanjämille käyttöä, kun langanmäärällä ei ole merkitystä.
Orjalliseen ohjeen noudattamiseen en suostunut. Suljin kirjan, kun olin virkannut ensimmäisen verkkovirkkauksen ja itse päättänyt huivini mitan.
En olisi millään malttanut lopettaa, eikä lankanikaan loppuneet. Huivi on suuri 2, 70 x , 90 m.
















Sellainen, että siihen on ihana kiepahtaa, heittää huivin lieve viettelevästi olan yli ja antaa pehmeän neuleen näkyä. Ihana tyttäreni kuvausapunani jälleen.

Lankoina Sandnes Garn, Chili, 100 % polyamidi. Kaunis kiilto, hopeiset säikeet ja ihanat nypyt.
Gjestal Spinneri, Topp Mohair, 65% mohair, 35 % arkyyli.
Strick Spab, Mignon, 100% polyesteri. Tumman vihreä hapsulanka.
Helsingin Villakehräämö, Rosette. Valkoinen, pehmyt lanka. 15 % mohair, 85% polyakryyli.
Novitan Bambu, 68 % bambu, 32% puuvilla.
Sekä monia muita lankakoppani jämiä.








11 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Oi, miten ihanan pehmeän näköinen!! Juuri sopivan oloinen tähän syksyiseen keliin.

Nimetön kirjoitti...

kaunis ja hauskan näköinen huivi.Hyvät värit olet löytänyt. äiti

Drucilla kirjoitti...

Upea huivi, ei voi muuta sanoa. :)

KristiinaS kirjoitti...

Tuohan oikea ylellisyysneule, tai siis virkkuu. Hieno lämmitin.

intsu kirjoitti...

Valloittava ihanuus,oman värisilläsi langoilla hienosti toteutettu.

Sukka-Mari kirjoitti...

Ihanan värinen huivi! Upea!

Ingi kirjoitti...

Olen myöskin ihastunut tuon kirjan rohkeaan luovuuteen! Kaunis huivi, kivasti yhdistetty lankoja ja värejä!

Nimetön kirjoitti...

Olispa tollanen, johon voisi kääriytyä, kun flunssa yrittää vallata.

R

pirle kirjoitti...

On ylellinen unelma!

Lettu kirjoitti...

Ihana-ihana-ihana :D AAH ja ooh !!!!

TeSa kirjoitti...

Kommentinne ovat iloni, kiitos teille.