lauantai 15. lokakuuta 2011

Pitkään varteen mahtuu...ystäviäkin

















Rento ja ihana lauantai. Pitkästä aikaa kaikki lapset samaan aikaan kotona. Meno ja melske kuin ennen, ruokapöydässä meteliä, joku tönii toistansa aina. Onneksi illasta hiljeni, kun kaikki lapset lähtivät vanhemman pojan luo.
















Pesin ikkunoita, sa
in inspiksen. Jatkan huomenna, pestävää riittää monelle päivälle. Samalla teen tilaa sisälle tuotaville ruukkukukille, kasvihuonetta on jo pakko tyhjentää.


















Keväällä kasvuun laittamani salkoruusut sinnittelevät vielä, kukinnot ovat niin kauniita.
Sain tyttäreltä sähköpostiini hauskan listan. Tunnustan - tunnistan osasta jopa itseni.... ;)))


Tiedät olevasi Hämeenkyröstä kun;

Sinun mielestä on ruuhkaa koska 10 autoa
odottaa vuoroaan traktorin ohittamisessa.

Mittaat välimatkoja tunneissa.

Näet ihmisten pitävän metsästysvaatteita sosiaalisissa tilaisuuksissa.

Asennat turvahälyttimen taloosi ja kaupantekijäisenä myös autoon, mutta jätät molemmat lukitsematta

Ajat 100km/tunnissa puolen metrin lumikinoksessa silmää räpäyttämättä.

Ainakin yksi sinun naapureista polttaa viinaa kotona ja kaikki tietävät sen, jopa poliisi koska se luultavasti on sen veli.

Sinulla on käynnistyskaapelit autossa ja tyttäresi/vaimosi tietää miten niitä käytetään.


Lehmät ovat vain osa maisemasta.

Sinun mielestä traktori on hyvä ajoneuvo pojallesi/tyttärellesi mopedi- ja ajokortti iän välissä.

Kun tapaat uuden ihmisen on sinun ensimmäinen kysymys on ”kenenkä tyttö/poika se sinä olet tai minkä nimisiä sisaruksia sinulla on ”.

Voit luetella kaikki nimeltä jotka valmistuivat yhtä aikaa kanssasi.

Olet ihan oikeesti ajanut 200 km edestakaisin osallistuaksesi juhliin.

Et voinut ostaa tupakkaa nuorempana, koska myyjät tiesivät tarkalleen kuka olet ja minkä ikäinen.

Mielestäsi ne miehet jotka käyttävät vaaleanpunaista puseroa ovat hinttejä.

Sinun mielestäsi ihmiset isossa kaupungissa pukeutuvat kummallisesti, jotta voit kaksi vuotta myöhemmin todeta että on trendikästä pitää samanlaisia vaatteita.

Kun menet kävelylle harrastaaksesi liikuntaa, ainakin yksi henkilö pysähtyy ja kysyy että, ”tarviitko kyytiä”.

Viikonloppujännitys tarkoittaa käyntiä Ikeassa.

Sinun opettajasi sekoitti sinut aina äitiisi/isääsi tai siskoosi/veljeesi.

Et käytä vilkkua kääntyessä autolla koska kaikkihan tietävät minne olet menossa.


Jos soitat väärään numeroon niin saat oikean sieltä.

Puoli kuntaa pidättää henkeään kun joku aikoo muuttaa pois paikkakunnalta.

Naurat kun luet tätä, koska tiedät että kaikki on totta, jonka jälkeen jaat tämän kaikille kavereillesi....jotka ovat melkein koko paikkakunta

Lisää saatua on tämä ihana huomionosoitus Paulalta, kiitos jälleen sinulle.

Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä
- eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea
.
Kiitos tietysti Paulalle, mutta myös teille kaikille muille, jotka jaatte tämän blogimaailman ihanuuden. Jaettakoon tämä ystävyysplakaati kaikille lukijoilleni siellä ruudun takana, jotka eivät koskaan kommentoi blogiini, mutta tiedän teidän lukevan säännöllisesti tekstejäni. Arja, Anja x2, Anita, Eeva, Pirkko x2, Sirkkis, Rita, Ullis, Tiina, Päivi....ja monta, monta muuta.

5 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Jeps, tunnustuksia on kiva saada mutta eteenpäin antaminen on just se, ett ku on niiiin paljon kivoja blogeja, ni ei millään osaa valita kenelle antais. Ja niinku kirjoitit niin ne hiljaiset lukijat, mitens niitä muistais. Noh, kiittelemällä tietysti, mutt sekin tahtoo unohtua.
Joo ja mun kommenteissa eksyn aiheesta, jaarittelen niitä näitä.

Eila kirjoitti...

Olipas hauska lista:)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Tuo lista on ihan pakko lähettää hämeenhyröläiselle ex-työkaverille - paitsi, että hän on tietty saanut sen jo puolelta kylältä...
Kiitos blogiystävyydestäsi!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniisti kukat vielä kukkivat.Mukavan listan oli tyttösi laittanut. äiti

TeSa kirjoitti...

KristiinasS, ihana lukea pitkiä kommentteja.
Lista herättää kyllä hilpeyttä, sähköposti tukkeutuu ystävällistä viesteistä ;))
Salkoruusujen kukinta venähti vähän myöhäiseen syksyyn.