Tahdon kiittää teitä kaikkia huomaavaisuudestanne, kaikista viesteistä, puheluista ja halauksista.
Vieläkin odotan isän puheluita, niitä pitkiä keskusteluja, joissa ruodittiin päivän asioita, lapsia ja tulevia.
Vaikea on irroittaa, kun lujasti kiinni tarttunut...
Huomasin vasta tänään, että olen kantanut itkuliinojani jokaisen pöydän kulmalle, mistä vain sen helposti otan käteeni tai taskuuni.
Tänään jaksoin hetken puuhailla pihallakin, nauttia vapun tunnelmasta, tosin ilman markkinahumua, ilmapalloja ja teekkarikastetta.
Siistin kasvihuonetta sen verran, että joimme siellä päiväkahvit. En kuitenkaan suunnitellut suureellisia istutuksia, mutta jotain uutta täytyisi kokeilla joka vuosi.
Kitkin muutaman kukkamaan talventörröttäjistä, kuivista lehdistä ja kuvailin suuren suurta tulppaanisatoni. Joka todellisuudessa ei ole mikään tulppaanimeri. Istutin viime kevään ruukkuistutuksissa olleet sipulit kesällä luhdin päätyyn, pihan lämpöisimpään kukkapenkkiin. Kokeilin kuinka tulppaanit talvehtivat vai näenkö niistä yhtään.
Pahuksen myyrät ehtivät yleensä talvella syömään kaikki sipulit. Nyt on karkottimet tehneet kyllä hyvän työn.
Aurinkoisia päiviä sinulle,
4 kommenttia:
Voimia sinulle edelleen!
Millaisia myyränkarkoittimia sinulla on? Meillä kun ei mistään tunnu olevan apua.
Kauniita, on kuin kliivian kukka. äiti
Voi Sinua! Otan osaa suruusi.
Oman isäni lähdöstä on kulunut kohta 28 vuotta, mutta ikävä tulee vieläkin.
Voimia Äidillesi, Sinulle ja perheellesi. <3
Kauniit tulppaanit! Nekin osaavat lohduttaa.
Kiitos Hepsi.
Meillä on paikallisesta rautakaupasta ostettu maahan painettavia n.35-40 pitkiä pattereilla toimivia "päristimiä".
Ne on laitettu aikanaan maahan, vaihdettu vain patterit. Ympäri vuoden olleet käytössä, vaikka suositus taitaa olla, että otetaan talveksi pois käytöstä.
Ovat toimineen moitteettomasti jo muutaman vuoden.
Käytössämme on kaksi laitetta, tonttikoko vaikuttaa.
Kiitos äidilleni. Minulle tuli näistä tulppaaneista mieleeni ne alkukantaiset tulppaanit, kun mitään ei ollut vielä jalostettu kerrannaisiksi.
Kiitos myös Marleena.
Luulen, että samoin tunnen ikävää vielä pitkien aikojen päästä, suru vain muuttuu ajan kuluessa kaipaukseksi.
Äitini taisi huomata tuon viestisi. Vanhempani ovat eronneet ollessani n. 10- vuotias.
Lähetä kommentti