tiistai 28. toukokuuta 2013

Iltajuhla

 Miten ihmeessä tämä nuorimmainenkin on varttui näin äkkiä , että pääsimme juhlimaan hänen kanssaan ysien iltajuhlaa?
Kymmenen vuotta peruskoulua jää muutaman päivän kuluttua taakse, reppu on pysynyt samana eskarista lähtien.
Nämä olivat sitten pojan myötä viimeiset juhlat tässä koulussa, jossa olemme käyneet vuosia katsomassa vuoroin jokaisen lapsemme eri tilaisuudet. Haikeaa ja toisaalta huojentavaa. Uusi opinahjo on jo haettu ja syksyllä opinnot jatkuvat toisaalla.
Iltajuhla alkoi kahvittelulla ja pienimuotoisilla puheilla. Sen jälkeen oppilaat esittivät omat tanssiesityksensä. Poika nähtiin useammassa illan tanssiesityksessä. Oli hienoa seurata nuorten menoa ja iloa.
 Kevään aikana oli monta tanssiharjoituskertaa, joissa on opittu tanssuloimaan.

 Lähteissämme kotoa hiukan tapailimme yhdessä valssin askelia ja sittenhän me jo pyörittiin muiden mukana.

 Peruskoulunsa päättävä lapsemme saa oman keräilykansionsa, kuten sai sisarensa kuusi vuotta sitten ja velipoika yhdeksän vuotta aiemmin.
Lauantaina on päättötodistuksen haku ja pitkä loma edessä. 
Onnea lapsonen matkallasi kohti salaperäistä aikuisuutta,

12 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Kuulostaapa upealta tuollainen juhla! Täällä ei ole tuollaista, tanssit on vasta sitten lukion toisilla vanhoina. Onko tuo ihan tavallinen peruskoulu vai yhtenäiskoulu vai Steiner-koulu?

TeSa kirjoitti...

Ysien juhlaa on juhlittu jo kauan.
Peruskoululla on aktiivinen vanhempainyhdistys.

Eija kirjoitti...

Hienoa, että on omia perinnejuhlia. Onnea poitsulle ;D Niin ne vuodet kuluvat...

Anonyymi kirjoitti...

Mihin on se pieni enkelikiharapää hävinnyt, kun tilaale on tullut komea nuorimies? äiti

Sirkka kirjoitti...

Onnea! Haikeaa, mutta myös huojentavaa, kuten sanoit. Uudet haasteet edessä!

Sari kirjoitti...

Onpa teillä ollut hieno juhla! Täällä Turun suunnalla ei ysien juhlaan vanhemmat enää mukaan pääsekään, mutta ruusut lapset ovat aina kotiin tuoneet. Esikoista sain tanssittaa sitten lukion vanhojen tansseissa, joten edes kerran.....muuten tuo ei niin tanssista perusta!

intsu kirjoitti...

Niin vaan aika menee. Lapset varttuu ja vielä niin nopeasti! Joo,näkyy,että onhan se äitikin vähän valssia harjoitellut:)Onnea Santulle uusiin haasteisiin!

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille.

Unknown kirjoitti...

Komea poika sinulla. Kyllä tuollaisen kanssa mielikseen tanssii.
Onnea vaan jatkokouluihin !

TeSa kirjoitti...

Kiitos!

tia kirjoitti...

Onnea, niin ne pojat vaan kasvaa ihan huomaamatta.

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös sinulle.