maanantai 1. heinäkuuta 2013

Vadelmanpunaa

 Ai, pistelee!
 Juhannuksena aloittamani neule valmistui viikonloppuna kovan puurtamisen tuloksena. Kun miähet tekivät viikonlopun ylitöitä, työllistin itseni pirtillä tv-tuolissa katsellen tallenteita boxilta ja neuloen tunikani loppuun.
Hyvin itsekäs viikonloppu. Valmistuneiden töideni määrä ei ole tänä vuonnakaan päätä huimannut, kaikki muu oheistyö vie niin paljon aikaa tältä rakkaalta harrastukseltani. 
Ja sen sitten huomaa, kun jotain pitäisi alkaa tekemään, tatsi puuttuu. Ihan perusjutut joutuu miettimään moneen kertaan, kun suunnittelee alusta pitäen.
 Lähtökohtana tälle neuleelle oli Susulta ostamani Sirda Snuggly, Smiley Stripes, 80 % Bambua, 20 % villaa. Näkyy työni vaalean liloina raitoina.
Lankaideasta ostin lisää punasävyisiä lankoja. Muskatin soft, 100 % pv, vadelmanpunaiset raidat, sekä Muskatin merseroitu Egyptin pv, vaaleanpunaiset raidat.
Luonnonvalkoinen lanka on jonkin työni jämät.
Neuloin työn kahtena kappaleena, että välttäisin valmiin työn kiertämisen. Olen huomannut, että sauma napakoittaa työtä. 
Reunakaitaleet ovat aina oikein neuletta, muutoin sileää. 
Mittojeni mukaan tehtyyn neuleeseen tein ensimmäiset kavennuset työn helmaosaan, seuraavat rinnan päälle ja samaan kohtaan selkäpuolelta kavensin saman verran silmukoita.
Näin helmaosaan tuli kiva väljyys. 
 Koskaan en varaa tarpeeksi lankaa töitäni varten, koska minusta on mukavampi kärvistellä pienin kerin, sovelsin vähenevien kerien määrää lisäämällä valkoisen osuutta työn yläosaan, sekä hihoihin.
Tämä on just, eikä melkein ihan minulle tehty. Nelosen puikoilla tikuteltu.
 Jasmiinissa on aika huumaava tuoksu. Kaksi suurta pensasta upeassa kukassa.

 

14 kommenttia:

ArmiL kirjoitti...

Ihana, just miun maun mukkaan myös tehty... ai kun osais itse vääntää tuollaisen, osaahan sitä mutta kun on iso työ tavallaan... saattaa jäädä kesken muuten.

intsu kirjoitti...

Voi,mikä ihanuus. Niin,niin sinulle sopiva,kauniit väritkin.

Sirkka kirjoitti...

Kiva tunika. Olet taitava, kun itse suunnittelet ja teet oman pääsi mukaan, minulta onnistuu korkeintaan tarkkojen ohjeiden mukaan tehtynä.

Anonyymi kirjoitti...

Kauniin kesäinen tunika.äiti

MariL kirjoitti...

Aivan ihana neule! :) Minä tykkään myös saumoista, ne tekevät vaatteesta ryhdikkäämmän.

Ingi kirjoitti...

Nätti pusero, kivasti olet lankoja yhdistellyt!

Anna Luomajärvi kirjoitti...

Ihanan värinen pusero! Nuo raidatkin olet onnistunut saamaan niin kauniisti! :)

Pirena kirjoitti...

Kaunis on neuleesi. Väritys kävisi minullekin.
Minäkin aloitin itselleni oman pään mukaan mallia. Saas nähdä tuleeko valmista vai ei. Edellinen, Hanuri-huivi, jota neuloin ahkerasti koko viime viikon, meni purkuun. Ei natsannut lanka eikä ohje toisiinsa.

seijap kirjoitti...

Ihana!

Unknown kirjoitti...

Kiva vadelmainen tunika. Nättiä lankaa.
Hauskasti levenevä helma.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.

Omppumato kirjoitti...

Aivan ihana ja ihanan värinenkin!
Hieno työ!

Hepsi kirjoitti...

Kaunis tunika!

TeSa kirjoitti...

=) kiitos.