tiistai 27. elokuuta 2013

Aurinkoiset päivät

Viileät aamut ovat pakottaneet varautumaan lisälämmityksen tarkistukseen omalla kasvihuoneella.
Tällä viikolla niinkään ole aamuyöt olleet niin kylmiä, kuin viime viikon aamut (+ 2'). Silti lasihuoneessani palaa aamuisin kohta neljältä valo, joka hiukan lämmittää huoneilmaa.
Satoa on edelleen noukittavissa, eikä sitä muutaman kylmän aamun vuoksi viitsi päästää kylmiään.
Taannoinen Ikean reissu sisareni kanssa oli onnistunut. Täsmäostokset ja sattumalta "löydetyt" olivat niin tärkeitä, että kassakuitin loppusumman ollessa jotain omaa luokkaansa, ei matkalla tarvinnut selitellä edes itselleen, miksi nämä kaikki ängettiin autoon.
Olen kaivannut jo vuosia itselleni kunnollista kässytuolia pihalle. En kyllä ehdi pirtilläkään kässyjä tehdä, mutta ulkona voisin joskus ennättää. Ainakin istahtamaan. 
Tässä metallisessa tuolissa on kurvit oikeilla kohdin, istumasyvyys täydellinen ja korkeus sitä luokkaa, että jalkani ylettyvät hyvin maahan, ilman että joudun kärsimään verenkiertohäiriöistä. Ainoa miinus on kalsea metalli, mutta senhän voi aina pehmittää jollain peitolla.
No nythän minä selitän.
Mutta nyt minulla on hyvä kässytuoli ulkona, jota olen testannut istumalla siinä kasvihuoneella yden pitkän tauon verran. Nimittäin söin maukkaan kasvihuonekurkun yhdellä istumalla. Oli maukas välipala.
Etupihan kuistin kukkasia en kuvannut yhtään kesän aikana. Kuvassa diana, (Mårbackan pelakuu on kasvarilta),
ruusuliisa,
sekä nonstop begonia, apple. Nonstopin ihanuus piilee sen eri sävyissä, vaaleankeltaisen, punaisen, sekä valkoisen eri vivahteissa.

Eikä aikaakaan, kun kaikki pitää kantaa kompostiin ja tehdä syysistukset. Tai kantaa ne omille paikoilleen. Nimittäin viikonloppuna istuttelin jo santoliinat odottamaan vuoroaan.
Jatkukoon aurinkoiset ja lämpöiset päivät, tuoksukoon raikas syys ja huurtukoon autonlasit aamutuimiin.

2 kommenttia:

tia kirjoitti...

Oli hiukan viileämpiä öitä, meillä ei noin alas lämpö mennyt. Hieno hankinta tuo tuoli ja ihania kukkia, kaunis pelakuun kukka. Nautitaan näistä kauniista päivistä, minäkin tulin mökille nauttimaan, sumua oli yöllä nyt mittarissa jo +14.

Sirkka kirjoitti...

Hyvä kun sinulla on lamppu joka lämmittää hyvän muhkean oloisia kasvihuone satoasi. Sinulla on myös paljon hyvinvoivan oloisia hehkeän kauniita kukkia ympäriinsä.
Toivotaan kauniita aurinkoisia alkavia syyskuun päiviä.