tiistai 20. elokuuta 2013

Bra bag

 Viime päivinä on ompelukone palvellut uskollisesti vaativaa jalkaa ja niin on korjaantuneet monet housut - viidet, yksi toppatakki - kohta sitä taas tarvitaan, yksi jos toinenkin pyyhelenksu ja kiinni on ommeltu myös piiitkä vetoketju.
Ai että kuinka mä taas kiitän hyvää konettani, joka aina niin uskollisesti tottelee armotonta polkaisuani.
Samassa ommeltavien pinossa oli parit rintsikat, joista ompelin oman Bra bagin, eli rintaliivilaukun.
Tässä työssä ei ompelukoneella ollut liiemmin käyttöä, kuin vuorin ompelussa. Muutoin työ piti ommella käsin.
 Sommittelin ja mittailin. Käänsin ja väänsin, kunnes löysin hiukan ohjetta kassin tekoon.
Ohjeen tynkää ja ideoita, ja lisää ideoita koristeluun, sekä värien käyttöön löytyy näistä linkeistä.
 Käsin ommellessa napakka ommellanka on ehdoton. Jemmoissani on nahan ompeluun tarkoitettua lankaa useampi puola, jossa oli parahiksi sekä harmaa, että musta.
 Ennen "kappaleiden" yhdistämistä ompelin pitsit ja koristeet kohdilleen. 
Laukun päätysaumojen päälle ompelin toisen mustista olkaimista ja jäljelle jäävän ompelin kantohihnaksi.
 Kassin vuorasin harmaalla taftilla, jonka sivusaumat ompelin koneella, muutoin käsin yläreunastaan.
 Muodot kohdillaan =)
 Kaarituet hiukan haittasivat ompelua. Aivan kuin olisi ommellut tiukkakaarista lampunvarjostinta, jota ei voi vääntää, eikä kääntää, mutta pakko on ohitse neulalla päästä.
 Laukun toisen päätyyn ompelin pätkän sukkanauhaa, jonka koristelin timangein.
 Arvaatteko jo, missä tämän laukun ensiesiintyminen tulee olemaan?
 Syyskuussa kirkon eturivissä, hiukan ennen häämarssin alkua....
 

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

onpas hauskan näköinen väsky.äiti

Tiina kirjoitti...

Ooh, miten kekseliästä!! Upea lopputulos!

intsu kirjoitti...

Voi waude miten upea laukku ja mahtava idea tehdä se rintsikoista! Minä innostuksen vallassa odottelen mitä kaikkee vielä keksitkään häihin hommata.

KristiinaS kirjoitti...

No jopas jotakin, en olis tämmöstä uskonut jos en nyt ois nähny. Kaikkea sitä keksitäänkin.

Hepsi kirjoitti...

No onpa hieno!

tia kirjoitti...

Kaikkea kivaa taas olet tehnyt, minulla aika ja tarmo menee rempassa se kun ei ole mennyt kuin Strömsössä!!

Sirkka kirjoitti...

Aivan hekumaalisen upea työ Sinulta ja kuinka taitavasti olet osannut kaiken vaativan tehdä. Kertakaikkisen mahtavan kaunista katseltavaa...ja sitten kun aika koittaa niin katseet kohtaat ja kysytään mistä olet hankkinut. Voit Onnen tunne rinnassais kertoa Omin Käsin ja ajatuksin tämän aikaan sain!

TeSa kirjoitti...

Tämä on kierrätystä parhaimmillaan. Kiitos teille.

Unknown kirjoitti...

Tulipa kaunis kassi <3