Viikon varrelta

 Perjantain avajaiset olivat mahdottoman upeaa katseltavaa! Kaikki tanssiosuudet saivat puikot pysähtymään, saunan jäähtymään ja sitä vain odotti näkevänsä enemmän ja enemmän upeita suorituksia.

Tänään on sitten saavutettu ensimmäinen mitali, josta suuri kiitos Ennille. Olipa upea suoritus!

 Mitään varsinaista kisaneulomusta en ottanut käteeni avajaisten aluksi. Suunnitelmissa oli, mutta en jaksanut perehtyä asian vaatimalla tavalla tarpeeksi ajoissa. 
Mutta ilman neulomusta ei näistäkään kisoista tulla selviämään. Silläpä tein ihan täydellisen rynnäkön menneellä viikolla lankojeni pariin, joita minun pikaisen arvion mukaan taitaa olla vieläkin lähes 50 kg ympäri kotiamme. Hupsista!
Siinä avatessani vanhoja matkalaukkujani ja vaatehuoneen pahvilaatikoita, olin ihan sata varma, että minulla on kaikki langat käsissäni, tai ainakin ne langanpäät ja helpostihan minä niiden kaikkien lankanöttösteni tarkan sijainnin meillä osaan määritellä.
Urakka kahden kerän etsimisessä tuotti sellaisen määrän hikikarpaloita otsalleni, että suihkuun siitä olisi pitänyt mennä, jos ei olisi ollut niin into päällänsä päästä heti ajatustaan puikoille purkamaan.
Ihan perussukkaa pukkaa, mutta millä innolla! Pelkästään langan väri ja laatu saa ihan sormeni täräjään.

 Viikolla vietetty nimipäivä on kahviteltu, kukitettu ja lahjottu. Onhan se samalla hääpäivämme keskellä harmainta talvea.
Hääpäivämme oli keliltään juhlavuonna ihan samanlainen, märkä, harmaa, loskainen, mutta hiukan enemmän taisi olla lunta maassa.

 Tämän viikonlopun kukkakimpun väri on fuksia, kiitos sisareni.