torstai 20. helmikuuta 2014

Vuosi mittariin

Koko perhe kokoontui viime sunnuntaina. Viimeksi olimme yhdessä jouluna ja yhä meno oli samanlainen, kaikilla oli paljon asiaa ja aika kului turhan joutuisasti.
Saimme onnitella keskimmäistämme, joka keskitalven lapsena täyttää tänään vuosia. Onnea sinulle rakas tyttäremme.
Lahjapussiin olin kerännyt lahjuksia, esim. liput Niko Kivelän stand up - keikalle, sekä jalkojen hoitoon hyvänolon sukat, jotka neuloin Dropsin Delight - langasta. Tosin sukat eivät olleet vielä pussissa tytön kotiuduttua, mutta melkein heti sain viimeisetkin silmukat neulottua ja hyödynnettyä kaiken käytössäni olevan langan.
Nuorin näpersi makeat kahvipöytään ja pianhan ne suuressa joukossa katosivat lautasilta.
Tyttären iästä on aina hyvä laskea kotimme ikää. Pirttimme valmistui samana vuonna, kun neito syntyi siihen meidän ensimmäiseen lamaan ja härdelliin.
Jäkeenpäin sitä on mietitty, miten sitä jaksoi ja kykeni hoitamaan kaikki lainatkin, sitä kun sattui olemaan paljon ja korkokin oli 17 %! Jotenkin sitä on aina menty eteenpäin ja selvitty kovasti töitä tehden.
Siinä sivussa kasvatettu lapset, jotka käyvät välillä moikkaamassa.
Ihana viikonloppu, nukkismessuineen ja messuavine lapsine!
Viikko on jo hyvässä vauhdissa, työviikko puolessa. Menen vielä lauantainakin töihin ja aina iltaisin teen työhuoneellani jotain lasista. Hirrrrmuinen vauhti päällänsä taas,

5 kommenttia:

*VEKKI* kirjoitti...

Ihania hetkiä teillä. Kyllä muistan minäkin nuo asuntolainat, kun korko oli liki 15% ja lainaa ei saanut, jos ei omaa rahaa ollut 20% asunnon hinnasta. Mutta niin se vaan tehtiin.

paivis kirjoitti...

Meillä oli lisäksi opintolainaa 105 000 mummoa 14% korolla. Välillä miettii, että kyllä on penniä venytetty leipoen ja ommellen, kaikkea tarpeellista on kuitenkin aina ollut, nykyään vähän tarpeetonta kin :)

intsu kirjoitti...

Onnea Sonjalle. Niin vain vuodet vilistää ohitse.Minäkin muistan sen lama-ajan yrityksen kanssa,kun se korko oli 17-19%. Sanos muuta ,jotenkinpäin eteenpäin mentiin ja selvittiin.Kivan sävyiset sukat. Sitten huomioni kiinnittyin,mikä ihana tuikkukippo ruusujen vierssä.

Unknown kirjoitti...

Onnea tyttärelle <3 Alkoi oikein puhisuttamaan nuo 17% korot.... muistui mieleen pala menneisyyttä :D Silloin tosiaan ommeltiin ja neulottiin ja vaikka mitä omasta takaa väkerrettiin, samalla säästäen :) Nyt eurojen myötä on materiaalit melko hintavat mutta on sentään tekemisen ilo jäljellä.

TeSa kirjoitti...

Lainarahalla tässä on kaikki tehty ja se on tuntunut käsittämättömän nöyrältä.
Hirrrveen hyvä syy lähteä notkein mielin töihin.
Monille meistä jää huono fiilis tuon ajan tapahtumista.

Intsu, kynttiläkippo on PartyLiten tuotantoa vuosien varrelta.