Rantarosvon muija!

 Kaikki yhdestä veneentapista 

Viime kesänä miähet tahtoivat kalastamaan, kun kaveri lupasi lainata venettään. Ennen järvelle menoa piti käydä ostamassa veneeseen kunnon pohjatappi. Aika oleellinen kapine! 
Noh, eihän se ollut oikean kokoinen, enkä edes muista lähdettiinkö sillä veneellä kalastamaan, mutta veneentappi oli meidän.

 Kesä kului ja sitten löytyi vene sille tapille! Yhden talven ja pari suvea järveen puoliksi upotettu vene vedettiin rantaan ja hinattiin pihaan tarkistettavaksi.
Miäs sitä nakersi, korjasi hartsilla rikkonaiset kohdat ja teki uudet istuimet.
Airot ostettiin kesän lopulla, mutta ei koskaan käyty koeajamassa, pysyykö veneentappi paikoillaan.
Humu, vanhimmainen, kehui isäänsä rantarosvoksi, kun toinen siivosi järveen uponneen.

 Tänä keväänä pihasuuliin ilmestyi perämoottori. Parit pelastusliivitkin ostettiin lisää kesän alussa, josko sitä pian päästäisiin koeajolle.
Oranssit oli matkassa mukana, hintalappuineen.

 Ja tänään, tänään oli se päivä, kun keli oli kohdillaan, kaikki ehtivät mukaan ja sit mentiin.
Kuvan taustalla häämöttää kolmostie kohti tamperfestia.

 Ensinnä vain soudeltiin rannan tuntumassa, pohjatappi piti! Äyskäriähän ei kukaan muistanut ottaa mukaansa.

 Kässyn kerkesin nakkaamaan kassiini, enkä ihme kyllä, pessyt sitä liiemmin. Mutta ehdin neulomaan muutaman kerroksen.

 Pienen rantatuntuman aikana vedin ensimmäisenä pelastusliivit päälleni ja kameralaukun tiukasti syleilyyni.

 Suojaisassa poukassa nuorimmainen narrasi ahvenan.

Mä seudulla näillä oon tunnettu kalamies
Ja Eemeliksi mä ristitty oon, mä merellä
Kuljen ja kuolenkin kukaties ja karin
Kaukaisen jään kainaloon.
Jos lämmin ompi sää tai kylmä hätistää,
Niin yhtään ei väliä sen.
Ei haita nälkä näin, kun jyrsin evästäin
Ja palan paineeksi juon kupposen.
Mä verkot vetehen vain lasken laulellen
Ja luodolle käyn onkimaan.
Koukkuhun madon mä pujotan, ja –thyi!
– Ahti suo antejaan.

 Jo aamulla varhain mä rantahan astelen
Ja meren aalloille katseeni luon,
Siel ahvenet oottaa jo vierellä karien,
Kun kalavehkeeni venheeseen tuon.
Jos lämmin ompi sää tai kylmä hätistää,
Niin yhtään ei väliä sen.
Ei haita nälkä näin, kun jyrsin evästäin
Ja palan paineeksi juon kupposen.
Mä verkot vetehen vain lasken laulellen
Ja luodolle käyn onkimaan.
Koukkuhun madon mä pujotan, ja –thyi!
– Ahti suo antejaan.

 Jokiristeilyllä haikailin järvenrantatontista. Vedestä silmänkantamattomiin. Omasta uimarannasta. Mielellään matalaa ja hiekkaranta. Kalaisa järvi.
Unelma hävisi mahottomaan meteliin, kun koko båtski tärisi moottorin hurahdettua vauhtiin.

 Pientä irtiottoa arjesta, eikä edes pyörähdetty pohjan kautta ympäri!

 Mukana menossa oli vanhusten apu, nuorimmainen. Ei sentään jäänyt kölin alle.