keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pinterest

Mitä pidempi blogitauko, sitä vaikeampi jatkaa. Aika kuluu kuin siivillä, päivä päivän jälkeen olen energisempi ja täynnä intoa.

Isänpäiväviikonlopun jälkeen otin heti työn alle valokuvien selaamisen. Nyt, jos koskaan liimaan vuosien kuvapläjäykset omiin kansiohinsa, kun ei ole mitään hyvää veruketta millä moisesta voisin taas livistää. Aloitin jo kesällä selvittämään kuvakasoja, mutta en jaksanut kuumina päivinä kiinnostua asiasta liiemmin.
Pikainen silmäys albumeihin kertoi, että '08 olen liimaillut viimeiset räpsyt.

Heräsin aamulla viideltä, kun miähet tekivät lähtöä töihin. Nuorimmainen lähti isänsä matkassa työharjoitteluun, eli pirtillä saattaa rymytä aamuaikaisesta radion pauhatessa.
Keitin puuron jo puoli kuuden aikaan, join kupillisen teetä ja lajittelin osan, pienen osan kuvia liimaukseen.

Neulominen on jäänyt illan myöhäisiin tunteihin. Aina muutama silmukka kerrallaan neuleet valmistuu.
Olen kuluttanut paljon aikaani koneella selaten Pinterestin valtavaa tarjontaa.
Se koukuttaa, myönnän sen, mutta se myös inspiroi. Hyvällä tavalla.


.
Kuva: Pinterest



6 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Sinullahan on kuvahomma vielä ihan hanskassa. Mun viimeiset liimatut kuvat ovat vuodelta 1996...Mutta kyllä minä ne vielä laitan! Tosin siinä on hommaa ja jakamista, kun lajittelee kuvat niin, että jokainen poika saa kuvia myös omaan kansioonsa.

TeSa kirjoitti...

Sama minulla, kaikille omat kansionsa.
Mutta nyt on vuosiluvut ja tapahtumat hiukan muistista kadonneet, ei kait se haitanne?

enkulin käsityöt kirjoitti...

Sama täällä. Ihana sekamelska.

iso gnu kirjoitti...

Täällä on samoin sekamelskaa, viimeiset työvuodet olivat tiukkoja ja huushollissaan teki vain päälle kaatuvat asiat. Mun kuvat on järjestelemättä vuodesta 1991/1992--kannattako enää edes?
Olen sääsätnyt perheen yhteiset kalnterit jostain vielä aiemmilta vuosilta ja toivottavasti ne ovat hyvänä apuna sitten joskus....

Ingi kirjoitti...

Minä olen alkanut teettämään taas paperikuviakin, pitääkin ryhdistäytyä hankkimaan kansioita, muuten homma lähtee käsistä.

TeSa kirjoitti...

Vielä en ole antanut periksi, vaikka tuskan kirpaloita tulee.
Hyvässä vaiheessa ollaan.