maanantai 22. kesäkuuta 2015

Niin monta eri kukkaa

 Juhannus ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta meni se juhannus kuitenkin, vaikkakin nukkuen.
Sain melkoisen flunssan riesakseni, eikä se suostunut poistumaan, vaikka kuinka noiduin. Nukkumaankaan en pystynyt, kun paikkoja särki jo pelkän sängyn näkeminen. 
Maanantain valjettua lähdin oitis lääkäriin apua hakemaan, mutta ei sielläkään mikään taikasauva heilahtanut, vaan laittoivat kotio potemaan kolmen päivän saikulle ja pillereitä monta purkillista mukaan.
 Täällä sitten kärvistelen huonoa oloani, kun lämpöni huitelee omia lukemiaan. Kunhan otan päivän kolmannen satsin erilaisia yök-lääkkeitä, niin saan oloni kohenemaan.
 Tulevan sunnuntain Avoimet puutarhat ovat odotettu tapahtuma. Se ei liiemmin ressaa, mutta olisihan nyt hyvä saada itsensä kuntoon ja pihatöiden pariin.
 Jos viime vuonna kunkinta-aika oli tuona tapahtumapäivänä myöhässä, niin sitä se tulee olemaan myös tänä vuonna. 
Nyt ei ole ollut kuivuus haittana, kaikki on niin rehevää. Jopa rikkakasvit pörhistelevät suuria lehtiään ja pitkiä ruotojaan.
 Täällä yksi malttamaton vetäisee syvään henkeä ja odottaa päästäkseen takaisin työkuntoon.

 

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Paranemisia <3 Ihania kukka kuvituksia ja varsin kiehtova tuo kukkapenkki vanhoine ovineen ja tonkkineen.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille. Toivotaan, että kuuri tehoaa.

Hepsi kirjoitti...

Toivottavasti olet parantunut ja päässyt kukkamaiden kimppuun!
Olisi niin mukava päästä katsomaan puutarhaanne, mutta ei se tänä vuonnakaan onnistu. Vasta ensi perjantaina ajamme luultavasti siitä ohi matkalla Seinäjoelle.

TeSa kirjoitti...

Hyvällä mallilla taudin kanssa, vaikka sitkeässä tauti onkin.
Sovitaanko rehvit ensi perjantaille?