torstai 24. joulukuuta 2015

Taas toivotus hyvän joulun

 Himmenee aattoilta, tähtien hopeasilta, kimaltaa yllä maan. Hiljenee ihmistalot, lämpöiset jouluvalot, syttyvät ikkunaan. Kaikuvat kirkkojen kellot, lumiset tiet ja pellot, ääneti odottaa. Jälleen ihminen siellä, lapsuuden juhlamiellä, jouluhun vaeltaa.
 Lapsuuden joulut, kiireet ja touhut, ovat taakse jääneet. Kahden kuljemme ja aikataulut uudet suunnitella saamme.
Vanhemman lapsen perhe kävi tervehtimässä meitä jo aatonaattona, jolloin söimme täyteläisen jouluaterian. He matkaavat jouluksi toisaalle, joten varaslähtö jouluun oli kiva yllätys heille.
 Tyttären perhe viettää aaton miähensä perheiden luona, mutta joulupäivänä saamme heidät vieraaksemme. Tuskin maltan odottaa sitä pienintä joulun viettäjää.
 Nuorimmaisemme lähti jo aatonaattona töiden jälkeen tyttöystävänsä luo joulua viettämään, mutta palailee kotiin myös joulupäivän aikana.
 Lähes kolme vuosikymmentä on aikaa, kun viimeksi olemme olleet miähen kanssa kahden jouluaattona, eikä oikeastaan silloinkaan oltu kahden, vaan appivanhempani olivat mukana joulussamme. 
Juurikin anopin ohjein on vuosien aikana valmistuneet pernatuuvinki ja ruistaikinakuorrutettu kinkun paisto.
 Monta perinnettä ja jokainen tekee uusia.Niin mekin. 
En leivo, en paista kinkkua. Mutta pernatuuvinki valmistuu ja ruokaa on tarjolla.
 Nuorimmainen lähti isälleen ajomieheksi kuusimetsään, kun miäs jalka kipsattuna konkkasi keppeineen läpi peltojen. 
Hieno kuusi, pitkine oksineen on koristautunut hopeaan, valkoiseen, sekä kirkkaaseen lasiin.
 Pientä punaista pilkettä löytyy sulatuslasitontuista, jotka tein syksyn aikana.
 Koristeista löytyy monta tuttua ja vanhaa, mutta joka vuosi sinne on löytynyt muutama uusikin koriste.
 Joulurauhaa nyt kaikkialla soi.
Joulurauhaa, siit kaikki unelmoi.
Joulurauhaa saamme julistaa,
lapsi syntynyt on maailmaan.

 Teille kaikille, ystäville ja tutuille, toivotan hyvää ja levollista joulun aikaa.

7 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Ihanaa joulun aikaa teidän koko väelle, kaikissa yhteisissä hetkissänne.

intsu kirjoitti...

Ihanaa ja rauhaisaa Joulua teille sinne kaikille! T.Intsu + Miäs

Matleena kirjoitti...

Ihanaa joulun aikaa teillekin!

Pirena kirjoitti...

Oikein mukavia joulunpyhiä sinne teillekin.
Minä touhusin liikaa joulun edellä ja olin eilenillalla kuin kuollut lahna. Vanhuus tulee ja voimat hupenee. Täytyy jostain joulua edeltävistä hommista luopua.

iso gnu kirjoitti...

On sitä pikku hiljaa iän ja sairauksien myötä oppinut luopumaan kaikesta itse tekemästä. Ihan hyvä juttu.

Kauniita lasitonttuja, tyylikkäitä sanoisi 6-v lapsenlapseni.

Kaikki jouluvieraat poistuneet ja hiljaisuus ja ehtii koneelle. Oikein hyvää joulun aikaa Sinullekin ja läheisillesi!

sibylla kirjoitti...

Mukavaa joulun jatkoa!

Lappeklipp kirjoitti...

Upeita kuvia kerrassaan!!! Oikein mukavaa Joulun jatkoa teille!