torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeisen päivän otsake

 Yleensä minulla on ollut jo hyvän aikaa valmiina päätöslause tälle vuodelle, mutta tänä vuonna kirjoittaminen on tökkinyt tosi pahasti. Vaikkei 186 päivityksen perusteella uskoisi. Kamerakaan ei ole enää tallentanut niin paljon tapahtumia kuin aiempina vuosina. 
Vuosittain olen valinnut itselleni mieluisimman / haasteellisen käsityön. Sekään ei ole ollut niin selviö. Tykkään ihan mahdottomasti tästä pienestä neulehaalarista, joka sai käyttäjän keväällä
Samalla laskin vuotuisen langankulutukseni, 10. 320 kg. Toukokuun piskuinen 0.070 langankulutus oli katsottava uudestaan. Lankamääräni pieneni huomattavasti vuoden aikana, vaikka sain kahdesta joulupaketista lisää lankaa.
Kappalettain tein n. 50 neuletta tai virkkausta.
 Venlan kanssa on ilo ja onni kertaantunut, käynnit tyttären luona lisääntyneet ja pienet paketit vaihtaneet usein omistajaa. Olen jo unohtanut, että en luvannut ostaa vaatteita, vain ja ainoastaan tehdä.
 Muistorikkain voimainponnistus oli kastejuhlan järjestäminen meillä kotona ja kun sää laukoi suuria pisaroita, itse tapahtumapaikka piti muuttaa ennakkoon suunnitellusta pikaisesti. Nopeat liikeet on näyttäviä!
 Kun juhlat olivat ohi, juhannus juhlittu, alkoi jatkuva konttaaminen ja kitkeminen pihan osalta. Puutarhapäiville ei saatu valmiiksi pyykinkuivaus-/mattotelinettä, mutta pian sen jälkeen pääsimme testaamaan miten hyvin tuo toimii. Suosittelen. Tämä on tukeva rakenteeltaan. Narut ovat joka puoleta yhtä korkealla, ei täydy kurkotella, eikä lakanat laahaa maassa.
 Tällä paikalla onkin tullut otettua loppuvuotta kohden useamman kerran valokuvia valmiista lasitöistäni.
 Kotia laitettiin jälleen muutaman pinnan verran parempaan kuosiin, kun molemmat eteiset saivat uudet seinäpinnoitteet.
Muutoin kodin laitto on ollut siistimistä ja tyhjäämistä. Olen tyhjentänyt kaappeja järjestelmällisesti sellaisista tavaroista ja tekstiileistä, joita ei vain tule käytettyä.
Kierrättänyt ja antanut paljon eteenpäin. Tekee älyttömän hyvää sielulle. 
 Tänä vuonna minulla on ollut paljon kivoja töitä. Kun vuosi alkaa, se tavallaan katkeaa kohdallani keväällä ja alkaa taas uudelleen syksyllä lasikurssien myötä.
Tarjoan kurssit opistoille kaksi kertaa vuodessa, jolloin suunnittelen samalla oman aikatauluni pitkäksi aikaa eteenpäin. Osa kursseista toteutuu ja osa illoista ja viikonlopuista jää vapaaksi.
On ollut ilo työskennellä teidän kanssanne. Kiitos! Uutta kevättä odotellessa.
 Kasvihuonekausi on pitkä. Se alkaa hyvissä ajoin keväällä, jatkuen myöhäiseen syksyyn.
Tänä vuonna nautin työnteosta todella, kun huoneen lämpö ei noussut viileän kesän myötä ajoittain kuin 45'. Jalka nousi kepeästi, kun työaamut eivät alkaneet ennen kukonlaulua.
 Salaatinpakkauspäivät rytmittävät viikon niin, että aina ollaan jo perjantaissa. Kukkamyynti on nopeasti ohitse. 
Voi sitä värien hehkua ja suunnittelun riemua, kun saa olla valitsemassa kukkia jokaisen omiin tarpeisiin.
 Valitse nyt näistä omasi.
 Ikäväkseni mankeloin  töissä käteni taimipöydän alle, eikä jälki kipuineen ollut mitenkään helppo kestää.
Toinen lommo tuli syksyn hirvikolarista, mutta se jälki tuli onnekseni vain autoon.
Jossain ajan hampaassa nuorimmainen täytti 18-vuotta. Sai ajokortin ja kilometrejä jää taakse.
Opiskelun jatkettua syksyllä poika lopetti koulunsa ja jatkoi opintojaan oppisopimuksella, käyden vain noin kerran viikossa koulussa.
Vanhimmainen alkoi ajamaan syksyllä täysperävaunullista, muutoksia työssään.
 Me
Me lähdimme muutaman kerran kotimaan reissuun, Porvooseen ja Turkkuseen. Päällimmäiseksi nousee kuitenkin ruåttinreissu, jossa kävimme useamman linnan kierroksella. 
Muutaman kerran ehdin istumaan pärränkyytiinkin. Olisin tahtonut pidemmälle matkalle mukaan, kun miäs kävi ostamassa Oulun avk:lta uuden pärrän ja ajoi sen päiväseltään kotiin. 
Olin töissä. Naapurin miäs ajoi Alavudelle vastaan ja kotimatkalla poikkesivat Virroille Helmien taloon ostamaan minulle tuliaispussukan.
 Kylmästä ja sateisesta kesästä huolimatta kukat jaksoivat kukkia, marjapensaatkin tuottivat hyvin satoa.
 Pihalla ei tehty mitään suurempaa muutosta, aidannetta lukuun ottamatta, miähen ennakoidun leikkauksen vuoksi.
Ensi kesäksikään ei ole mitään suunnitelmia pihan puolella. Nyt odotetaan toipumista ja suunnitellaan sitten.
Jossittelua on kiva tehdä. Jos jotain pihaan tehdään, niin sitten tehdään aurinkoterassi, että ei ehditä istumaan paikallaan tulevanakaan kesänä =D
Mutta nautitaan siitä mitä meillä jo on ja mitä on tulossa!
 Marraskuussa iloitsin päästessäni tekemään itsekin lasitöitä. Työhuone lämpisi joka päivä ja aikaisesta aamusta iltamyöhään valot paloivat tekemisen merkiksi.
 Suunnitelmia putkahtelee pitkin vuotta joita haluan päästä toteuttamaan. 
Vaikka työpöytäni on suuri, on siitä loppunut tila monta kertaa kuluneen kuun aikana.
Otin miähen oppimaan lasinleikkuuta, ettei pitkästyisi vallan pirtillä yksin ollessaan. Ja hyvinhän tuo on oppinutkin, kun kokeiltiin useampi lasiveitsi ja löydettiin käteen sopiva malli.Niin, että tekemisen meinikiä on ollut. Naapurin miäskin on löytänyt omani lasipöydän äärestä useammin, kuin pihalta yleensä. 
Mitä siellä sateessa seisomassa, kun voi samalla puheella tehdä jotain uuttakin =D 
 Kolmet myyjäiset piti kiireisenä, kun kannoin, kannoin ja kannoin yksin kaiken mennen tullen.
Joulun alla kävimme kuuntelemassa kotikirkossamme Lauri Tähkän joululaulut. Oli tosi ihana ja antoisa tapahtuma. Muutoinkin kiertelimme tänä vuonna useammassa kirkossa matkoillamme. Kaiken kiireen keskellä pääsee rauhoittumaan ja nauttimaan kuulemastaan.
Työhuone hiljeni kaksi päivää ennen jouluaattoa. Sitä ennen teimme jatkuvaa siivousta ja järjestelyä. Ajoimme, tai minä ajoin,  useamman kuorman tavaraa kierrätyskeskukseen ja roskiin.
Olen siivonnut järjestelmällisesti ikävää pois. Luopunut kaikesta turhasta.
Nyt on nokka kohti uutta vuotta, jonka tiedän jo tuovan paljon uutta ja kivaa tullessaan. 
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kiitän samalla teitä, jotka olette viestittäneet ja lukijoitani idästä länteen.


9 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upea postaus.
Ihanaa Alkavaa Vuotta Sinulle Ja Perheellesi

Neili kirjoitti...

Oikein mukavaa uutta vuotta.

Eila kirjoitti...

Voi, olet päässyt Lauri Tähkän joulukonserttiin!!! Minähän olen Tähkä fani, monta kertaa tänäkin vuonna hänen keikoilla ollut, mutta joulukonsertissa en kertaakaan.
Hyvää ja touhukasta uuta vuotta!

Sari kirjoitti...

Teillä on ollut ihanan vaiherikas vuosi. Paljon hyviä tapahtumia ja töitä. Toivottavasti ensi vuosi menee ainakin yhtä hyvin.
Oikein hyvää vuodenvaihdetta ja alkavaa vuotta 2016!

Irma kirjoitti...

Kivoja kuvia ja kirjoituksia:)

Hyvää Uutta Vuotta!

Omppumato kirjoitti...

Tähden lentoa,
elämää rentoa,
ei huolen häivää,
iloisin mielin kohti
huomista päivää!
Uusi vuosi tuokoon taikaa,
iloa ja onnen aikaa!

Onnellista uutta vuotta!

Heleena kirjoitti...

Hengästyttävän monenlaista näyttävää olette saaneet aikaan, lasityöt ovat kaikki aivan upeita... Ja puutarha kaikkine kukkineen ja pioneineen...
Onnellista Uutta Vuotta!

Päivi kirjoitti...

Vuotesi on ollut vaiherikas, kuten moni muukin vuosi, joita on kanssasi matkannut täältä ruudun takaa. Minäkin olen suunnitellut tuota tavaroiden läpikäymistä. Hurjaa, kun tavaraa kantaa sisään, mutta harvemmin ulos. Se vaan tuntuu niin aikaa vievältä, mukavampi on neuloa tai ommella sekin aika.
Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi.

TeSa kirjoitti...

Tuhannen kaunista kiitos teille kaikille viesteistänne ja toivotuksista.