sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Lämmintä Miljalle

 Nuoret menivät elokuviin ja me saimme Miljan hoitoomme yhdeksi illaksi. Olikin mieluisa tehtävä. Seitsemän kuukauden ikään päässyt tyttö on täynnä touhua ja tarmoa, aina siihen asti, kun vanhemmat olivat paikalla.
Päätimme miähen kanssa käydä päiväkävelyllä, eli veimme isäni haudalle kynttilälyhdyn. Tytön päikyt ajoitettiin kävelyyn. Alku menikin ihan hyvin, mutta takaisin tullessa harju raikui, kun neito päätti kaikista tempuista huolimatta pitää oman konserttinsa.
 Ruokailua ennen saatiin jo neiti rauhoittumaan ja soviteltiin neulomaani villa-asua. 
Haalarihousut neuloin jo keväällä. Suuren kokonsa vuoksi ne jäi lankalaatikkoon kesän ajaksi. Päättelin vain langat ja ompelin napit olalle.
 Huomaa haarakiila vaipalle. Ohje löytyy  SK 1/14, 49. Lanka Hjerte Garn, Merino cotton.
Harmautta kirkastamaan neuloin vaaleanpunaisen pitkän mekkotakin.
 Hihojen kaksinkertaiset käänteet voi aukaista ja näin takista tulee pitkäikäinen. Takin kaulusta ja toista miehustan reunaa napakoitin virkkaamalla rapukerroksen ja nappikaitaleen.
 Nappeja en laittanut aivan alas asti, turvaistuimeen kiinnityskin onnistuu paremmin.
 Ohje Kauneimmat Käsityöt 6/14, 27. Lanka Novita Wool. Ohjeen lanka on käyttämääni lankaa ohuempaa. Tein n. 3 kk:n ikäisen koon mukaan.
Yhteinen ilta meiltä sujuikin melko mallikkaasti. Kävimme vielä ruokaostoksilla ja siellä meillä oli mukana oikea päivänsäde.
Voi sitä jälleennäkemisen riemua, kun vanhemmat tulivat iltapuurolle kotiin!
 Kissat ottivat vierailumme tosi lunkisti.
 

5 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Suloiset ja lämpimät neuleet pikkuneidillä.

Sari kirjoitti...

Ihanat neuleet olet taas tehnyt. Kyllä saa olla pikkuneiti ja äiti tyytyväisiä.
Tuo lastenhoito on niin mukavaa puuhaa, mutta on aina ihana nähdä, miten lapset nauttivat kun omat vanhemmat tulevat kotiin.

Sinikka kirjoitti...

Soma asu tytöllä.
Meillä mummin nuorimmainen vierastaa kovasti. Voi sitä ääntä mikä alle metrisestä miehenalusta lähtee.
Tuo haarakiila onkin hyvä juttu. Itse olen tehnyt takapuolen korotetuin kierroksin, ei kyllä kiila tekisi pahaa lisänä.

intsu kirjoitti...

Ihana Milja ja kaunis asu. Niin me mummut neulomme lastenlapsille:) Eikö vain ole ihanaa aikaa tämäkin.

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille. Neulominen ja nähdä neule käytössä on ihan parasta.