Emil Wikström

 Tänä vuonna ei menty juhannuskokolle. Ei grillattu. Ei saunottu, eikä uitu. 
Ei vietetty juhannusta juhlavasti, vaan aattona pakerrettiin pihatöissä, kun sää salli ja lähdettiin liikkeelle sen verran ajoissa, että ennätettiin käydä menomatkalla ruokakaupassa.
Olen viehättynyt kotimaan kulttuurista, liekö syynsä opiskelulla, joka mahdollistaa käynnit kulttuurikohteissa ja ruokkii tiedonjanoani.
Se, että saan miähenkin mukaani on hieno juttu! Kukaan muu ei lähipiirissäni edes lähtisi mukaani. Ostimme liput Visavuoren museoon ja suuntasimme oppaan matkaan, jolloin saimme paljon enemmän käynnistämme tietoa, kuin läpysköitä lukien. Esittely kestää noin 45 min.

 Pihapiiri, suomalainen maisema vesistöineen oli jo niin kaunis, että olin iloinen ottaessani järkkärin matkaan.
Vanhat suojaisat tammet ottivat vieraat vastaan. Kukkapenkit ja pihan vehreys sai minut lähes kateelliseksi. 
Tosin, olihan nuo puut istutettu n. 100 v. sitten, että mitä sitä kadehtimaan. Emil Wikström oli kiinnostunut kukista ja kasveista niin, että oli tilannut jopa ulkomaisilta siemenlistoilta kokeiluun erilaisia kasveja.

 Tässä rakennuksessa on vaikutteita karjalalaisesta rakentamisesta.

 Jylhä kallio on varmasti tuonut oman haasteensa rakentamiseen.

 Erkkerissä on viherhuone ja parvekkeellinen uloke on tähtitorni.

 Rakennukset ja pihapiiri ovat idylliset. Kauniita yksityiskohtia, kiveä, muureja, seinämiä.

 Suuri allas, jonka keskellä kalastajapoika.

 Taustalla, kallion päällä on lystimaja.

 Museossa sisällä oli valokuvaaminen sallittu ilman salamaa. Arvannette, että kuvasin ja paljon. Kuljin joukon viimeisenä kuvaten, enkä näin kuullut ihan kaikkea. Sen kuitenkin, että Wikström on tehnyt lasitukset uunitiileihin. Kuvasinkin kaikki uunit.
Uunin päällä on pienoismalleja, joista tunnetuin taitaa olla nämä kasvot.

 Kivimies! Tunnistitko?
Wikström on käyttänyt oman kylän miehiä ja naisia mallinteissaan, niin tässäkin.

 Helsingin rautatieaseman Lyhdynkantajapatsaat ovat tunnetuimmat patsaat Wikstömin tuotannosta. Ja ehdottomasti hauskimmat, kun VR teki näistä liikkuvat hahmot mainoksiinsa.
Patsailla on ollut myös pikkusiskot, mutta ne tuhoutuivat sodan aikana.
2013 patsaat konservoitiin ja samalla museo sai yhden valopallon kokoelmiinsa Suomen Rautatiemuseon lahjoituksena.

 Poistun ateljeesta.

 Matkalla näemme erilaisia työkaluja,

 opintojen ja kokeilujen tuloksia.

 Yksityiskohtia, mittasuhteet on opittu. Minä en ole oppinut. Ehkä opinnot Pariisissa opettaisivat.

 Emil ja Alice Wikström. Muotokuvat lapsista sivulla eivät onnistuneet huonossa valossa.

 Vihererkkeri. Ihastuttava huone, jossa on pidetty teetauot.

 Kuva urkuparvelta. Näimme myös höyrykoneen, jolla urut puhkuivat.

 Wikströmin veljen rakentamat urut.

 Näkymä tähtitornin parvekkeelta.

 Kivimuuri on jäänne tulipalossa tuhoutuneesta kodista.

 Näkymä Vanajaveden suuntaan.

 Kaukoputki ylös tähdistöön.

 Yksityiskohtia kodista alkuperäisin huonekauluin, joista suurin osa on ostettu Pariisista.

  Hiirenloukku viidelle siimahännälle.

 Konstuuri.

 Kierroksen jälkeen kävimme Suomen ensimmäisessä pronssivalimossa, joka on nykyään kahvila.

 Museoon mennessämme, sekä sieltä lähtiessämme, kävimme katsomassa Kari - paviljongin, jossa oli useita Kari Suomalaisen pilapiirroksia.

 Pois kävellessämme tusin suurta kunnioitusta. Ihailua tätä taiteiljasukua kohtaan, joka omalla tavallaan on jättänyt Suomen historiaan niin suuren jäljen. 
Olin vaikuttunut näkemästäni.