torstai 22. kesäkuuta 2017

Kivilaatikko

 Hahaa, siitä se sitten lähti! Näin kuvan Pinterestissä jossa oli paljon palloja. Minullahan oli jo ballot valmiina, vain paikka puuttui.
 Meni hetki miettiessä, että miten ne ballot asetellaan, mihin haluan ne. Niitä ei siirrellä ruohonajon edeltä, eikä näitä voi laittaa kulkuväylille. Varuiks nämä täytyy saada helposti talvisäilöön. 
Kädet teki suurta kaarta, kun selitin miähelle, mitä ja mihin. 
- Tehdään, tehdään, mutta vasta Puutarhapäivien jälkeen.
-
 - Ei kun nyt. Nyt se tehdään. 

Mehän lähdettiin heti kierrokselle, käytiin parit kaupat ja päädyttiin ostovalmiiseen, eikä alettu tekemään itse mitään valulootaa. 
Kaupan palvelu pelasi, saimme nostoapua peräkärryn lastauksessa. Jokainen kivi painoi 35 kg/kpl.
 Isä neuvoo poikaa, joka kasasi meille laatikon. 
Tässä oli ennen paikka mattotelineelle, pari kesää pyörätelineelle. Kun tälle kesää ei kukaan ehtinyt kantamaan tähän mitään, hyödynsin tilan omille ajatuksilleni.
 Laatikolla on kokoa 3 x 0, 5 m. Syvyys täytettiin hiekkamurskeella, jonka pinnalle laitettiin katekangas.
Soramontulta haimme pientä kiveä, jolla kangas peitettiin.
 Valmiit betoniballot suojattiin pinnan suoja-aineella kertaalleen. Suunnitelmissanihan on ollut tehdä näihin mosaiikkipinnat. Tämän aine suojaa pinnan kosteudelta. Se ei kuitenkaan estä minua laittamasta liima-ainetta mahdolliselle koristepinnoitukselle.
 Olen tehnyt tähän valmiiksi yhden kukkaistutuksen, joka on helppo siirtää tarvittaessa toisaalle. 
Paikkana tämä talonpääty on varjoisa. Vain pilkahdus aamuaurinkoa ja myöhäisen illan säteet. Siksi tälle kohtaa ei tule koskaan viheristutusta.
 Navetan seinälaudoituksesta tehdyssä kukkalaatikossani on dianaa, verenpisaraa ja ahkeraliisaa.
 Sadeveden ja raesateen huuhtelemat kivet ovat kauniita. Ballojen tasainen muoto on vangitseva ja sen toiston voi nähdä toisaallakin puutarhassamme.
 Juhannusvapaat tulivat tarpeeseen. Hetki huilia, että jaksaa jatkaa.
Oikein hyvää keskikesän juhlaa teille kaikille ja kiitos kommenteistanne!
 

6 kommenttia:

tellupa kirjoitti...

Kiva tuo idea ja ei vaadi hoitamista niin kuin kasvit :)
Hyvää Juhannusta myös sinne

KristiinaS kirjoitti...

Tuostahan tuli oikein hieno kivi-istutus;) Nätti. Pallot On kivoja, jotenkin koukuttava muoto.
Hyvä kun tuli tehtyä ennen The Päivää.
Kiitos kommenteistasi. Pajutallilla olis ollut monta kivaa koristusta sullekin, vaan ei niitä passaa liikaa olla eli valinta olisi vaikea. Sieltähän saa ostaa myös pajua sellaisenaan jos itse haluaa tehdä.
Juhannusta, täällä ainakin viileä sellainen.

Paivikki kirjoitti...

Kaunis kivipenkki! Onnea myös blogillesi, jossa käyn säännöllisesti katsomassa, mitä kivaa olet tehnyt. Aina en jaksa komentoida.

Omppumato kirjoitti...

Hyttysen hyrinä, ukkosen jyrinä, purojen juoksu, mataran tuoksu, matojen tonkija, onnekas onkija, mansikkamaito - kesä on aito!
Hyvää juhannusta!

Pirena kirjoitti...

Mukavaa Juhannuksenaikaa!

TeSa kirjoitti...

Kiitso, kiitos. Juhannus on juhlittu, hillitysti nautiskellen suomalaisesta kulttuurista.