Kamera kiertää

 Tänään on blogini 10-vuotisen taipaleen juhlapäivä. Avasin blogin muutamaa päivää aiemmin, mutta tekstiä alkoi syntymään kuvan kera päivälleen kymmenen vuotta sitten. Melkoista pulputusta olen pitänytkin. Tämä on 1857. kirjoitus, 10 luonnosta odottaa jonossa jatkanko tekstiä, vai poistanko.
Päivitän fiiliksen mukaan. Valmiita, puolivalmiita, menoja, matkoja, opintoja, kesällä  puutarha ja sitten arjen luksusta olevat juhlat. Tiiperot ja taaperot, uudet jutut ja muutamat tutut on päätyneet blogini muistoihin.

Tällaisella kuvamäärällä ja tekstillä olen luovinut itseni muutaman kerran meneillä olevissa opinnoissani askeleen eteenpäin. Ihan kaikkea ei ole täytynyt aloittaa alusta. Minulla on oma tapani tuottaa tekstiä, luovaa ajattelua ja kuvissani on elämisen maku.
Aina ei näppäimistö tottele ajatustani, mutta en myöskään korjaile tekstiäni jälkeenpäin. Mennään sillä fiiliksellä, miltä sillä hetkellä on tuntunut.

Kymmenvuotisen matkan aikana on tullut moni tutuksi, kommentoinnit vähentyneet ja kiire lisääntynyt. Ainakin allekirjoittaneella. Käyn mielelläni vastavierailulla, mutta yksipuolisuuteen en lähde.
Alkujaan omaksi terapeutikseni kehkeytynyt blogi on muuttunut aina vain itseni näköiseksi. Kuvamäärä on lisääntynyt ja rohkeus olla oma itsensä ja tehdä omalla tavallaan on pysynyt.

Juhlapäivänä ei ole vastaanottoa, en juhli merkkipäivääni, vaan pläjäytän näkysälle suuren kuvamäärän eiliseltä pihakierrokseltani, kun taivas ripsoi vähäseltään vettä, mutta oli kiva puolivarjoinen aamupäivä ottaa kuvia.

 Aloitan kierroksen etupihalta, jossa on alppiruusu on avannut kauniit kukkansa ihailtavakseen. Muutoin väritön sisääntulo, jossa alkukesän väriläiskä ottaa tulijat kauniisti vastaan.

 Vanhat kirpparilta ostetut klaffituolit maalasin paukkumaalilla. Mallinteena vanha pitsijakkuni.

 Pinkkiä, mustaa ja valkoista.

 Lyhtytaloon en laita kukkivia. Aivan liian kuuma paikka kasvustolle.

 Pidän laukoista. Pyöreä muoto, väri ja kukinnon kestävyys saa peukun nousemaan.

 Tukeva kasvusto kestää kovaakin tuulta, joka usein puhaltaa talon nurkalta. Monivuotinen perenna sinipallo-ohdake on lisätty kaksin kappalein taimien joukkoon.

 Laukkojen takana näkyy pilkahdus sinkkisangosta, jolla koetetaan estää korpikaislan liikakasvua. Ei pelkästään pohjattomalla saavilla, vaan maahan on upotettu suojamuoviakin.

 Kasvusto nousee kesän aikana tuolta laukkojen takaa. 
Olen laittanut kahteen pieneen valurautapataan pienet orvokkiamppelit, jotka ovat kasvaneet annettuihin mittoihinsa. Tämän enempää ei voi levitä.
Nypin siemenkodat, huonot kukinnot ja katkaisen pitkiksi venyneet kukkavarret ja saan näin koko kesän jatkuvan kukinnon.

 Kuistin kaiteella on samaa sävyä oleva patiopetunia, pikkainen pilkahdus kaukaisuudessa.

 Huomaa kodinhoitohuoneen ikkunassa oleva lasityö, Eetami.

Pihakierrokseni jatkuu, kunhan saan kamerani irti tästä kaunokaisesta =)

 On se!

 Suuren kukkamaan laatikossa on moninainen kasvusto. Tätä on tänä keväänä karsittu isolla lapiolla syystä, että tuo kaisla ja vuorenkilpi oli levinnyt luvattoman suurelle alueelle.
Samalla on karsittu aidanteella ollut vuorenkilpikasvusto puoleen (naapurin peräkärryyn) ja olen jälleen kerran näyttänyt miähelle missä menee kasvuston raja. Joka on muuten sekin rajattu laudoituksella, että muovilla.

Vuohenjuuri kilpailee värillään samaan aikaan kukkivan voikukan kanssa. Kaunis kakkarakukinto on kiva lisä suurien havujen väleissä.
Minäpä en liiemmin pidä sinisistä kukinnoista, eikä niitä ole montaakaan, mutta tämä pikkutalvio on yksi kiitollisimmista etenijöistä, joka peittää alleen rikkkasvit ja leviää hitaasti, kuin huomaamattaan.

Unikolla alkaa pian helmojen pöllytys! Tänään käy jo kova tuuli, huomenna se vain yltyy. Onneksi vain muutama uskalias kukinto on auennut loistoonsa. Loput auetkoon vasta vesisateen jälkeen.

Vihma, tuo ristihuulten herkku on saanut olla, yllätys!, rauhassa useamman vuoden ajan. En koskaan muista suojata tätä talveksi. Aivan ihastuttava kukinto, värit ovat minulle mieluisat.

Kuunliljojen kirjo on valtaisa. Tämä limenvihreä on raikas ja kasvusto matala. Minulla on myös sinisen sävyjä, tummaa vihreää, valkoreunaista. Kokoja laidasta laitaan.

Huvimajan kaariportti sai verkkoonsa lintukoristeen.

Alkukesästä on tehty valtavasti töitä muutamilla kukkamailla syystä, että talvi teki jälleen tuhojaan, kun ei vielä edellisenkään talven jälkiä pystytty korjaamaan. Aiemmin kerroin, että tästä penkistä nostettiin havu pois traktorin ja taljojen avulla. 
Täytyyhän suuri kuoppa täyttää ja miettiä kukat uuden alkuun. Istuttelin kaksi pionia, valkoisen tarha-alpintaimia, suuret kuunliljat ja 20 orvokkia peittämään mullan pintaa. Orvokit jäävät historiaan, muutama siemenkota saattaa jäädä jatkamaan kasvuaan tällä paikalla, mutta monivuotisten perennojen toivon saavan hyvän alun ja pitkän iän.

Tarhakalliokielo on ottanut oman paikkansa kukkapenkin yläreunasta. Kaunis, korkea kielo kukkii vihreä-valkoisin kukin heti alkukesästä.

Valkoiset raidat helmoissaan.

Toivottavasti satelliittikamerat eivät tallentaneet viime lauantaina tontiltamme yhtäkään kuvaa, kun passasimme, sovitimme, koeistuimme ja taas siirsimme kesäkeinua paikasta toiseen.
Jäin viikolla tuijottamaan vaahteran tuomaa varjoa ja kun on ollut jo vuosia puhetta, että saan kauniin puutarhapenkin itselleni tuohon huvimajan nurkalle, kun vaahtera siihen heittää varjonsa.
Vuosia olen tätä oottanut ja nyt loppui odottaminen. Vanha keinu ja sen perässä kulkeva penkki siirrettiin alamäkeen. Nimenomaan, alamäkeen.
Eihän tällä tontilla ole yhtään tasaista pintaa, vaan koko ajan mennään vintturassa ylös tai alaspäin.
Kun aikamme vekslasimme keinun kanssa, päädyimme siirtämään sen siihen ensimmäiseen kohtaansa takaisin. Eli vaahteroiden väliin.
Onkohan lapset asentaneet tontille kamerat? Katsovat vuoroon, kun vanhukset menevät vuoroin tuonne, vuoroin tänne, keinu mukanaan!

Tällaiset näkymät täältä huvimajan kulmasta.

Huvimajalle on tehty viime kesänä kaariportti, jonka raudoitusverkkoon on tarkoitus kiepsahtaa kärhöt ja villiviinit. Kasvihuoneen edustalta nämä jäivät talven jalkoihin.

Ensimmäiset pionit, joidenka kukinta alkaa olla jo ohitse.

Pieni särkynytsydän on kiitollinen kesänkukkija. Se aloittaa ensimmäisten joukossa, kukkien koko kesän ja lopettaa viimeisten kanssa. 
Näin jo valkoisenkin version, mutta monen taimitarhakierroksen jälkeen en muista missä.

Perinteinen kielo on tyttären poimima juurineen. Kukka on kova leviämään, eli ei olisi kannattanut laittaa perennapenkkiin.

Huvimajan reunamilla, alla vaahterapuun.

Tatar, tuo suuri ja peittävä kasvi pysyy hyvin hallinnassa kitkemällä ja leikkamalla karanneet taimet yli.

Ruskaa lehdissä? 
Ei, vaan kauniita värejä pinnassa.

Kun tässä on edetty kukkamaa kerrallaan, nostettu ylös mitäänsanomattomat ja siistitty penkinvaltaajat reilulla kädellä, niin kerrottakoon, että tämä se vasta onkin ollut työmaa iankaiken ja ikuisesti.
Kukkapenkki on takapihan ensimmäinen. Tai ainakin heti toinen, kun ylipäätään olen aloittanut harrastamaan tätä puutarhurointia.
Tämä on ensinnäkin ihan julmetun kuuma, jopa paahteinen paikka. Edessä ei ole mitään suojaa, vain illan myöhäisimpinä tunteina taustalla näkyvä mänty heittää varjonsa kukkamaan ylle.
Savimaapohjaan on ajettu ruoppaa, hiekkaa ja annettu kasvuston maantua sijoilleen. Näin vuosien aikana multa on muhevoitunut ja mullassa myllertää sormenvahvuisia kasiaisia. 
Jos missä, niin tässä maassa on aina ollut suurena riesana vuohenjuuri, jota on kaivettu, hakkeloitu, myllätty juurakkoo maan sisältä, mutta annappas kun hetkeksi käännät selkäsi, niin taas sitä sieltä löytyy!
Niittyleinikki oli ottanut valta-aseman, eli jokainen tyhjä kolo oli täynnä elinvoimaa, jolle Fiskarsilainen antoi vauhtia saatesanojen kera.
Narsissit oli ensinnä tarkoitus ottaa talteen, mutta pikainen keskustelu itsekseni, kaikki kompostiin.
Malvan alut, joista suurin osa kasvoi reunakiveyksen välissä, istutettiin luhdin päätyyn. Myös saniaiset poistettiin ja ruukutettiin myöhempää käyttöä varten.
Vain kuunliljat säästettiin ja laitettiin takaisin. Uusien taimien hankinta on välttämätöntä.
Sellaiset lajikkeet, jotka ovat talvikestäviä, paahteiseen paikkaan sopeutuvia ja väriltään valkoisia ja punaisia. Helppo homma.

Keskellä kukkamaata kasvava jasmike oli kuivunut, joten otin sakset käteeni ja leikkasin. Minulta kuulemma pitäisi evätä sakset, jopa minun omani, kun jälki on pelkkää tyhjyyttä.
Olen kyllä sanonut, että sakset ovat puutarhurin tärkeimmät työkalut. Jos ei uskalla leikata, kohtaa kaaos, epämääräinen ryteikkö, jossa ei ihan saksilla pärjää.

Myös riippapihjala siistittiin. Kaikki maahan ulottuvat oksat poistettiin. Puusta tuli ilmava ja kepeä.

Ostin alkukesästä uudet kaunokaiset, bellikset. Kyllä vaan, talvi vei nämäkin. Toivon, että nämä ihanuudet kukkivat myös pitkään.

Samoin kävi akileijojen kanssa. Vain vanha maatiaiskanta pysyi hengissä, muutoin juurakot kuolivat.

Sitä mukaan, kun kukkamaa on siivottu, olen kantanut kotkan merkiksi tolpan nokkaan.

Yhteistyökumppanini, mehiläinen. Viime kesänä alkanut tarhureiden toiminta tontillamme on saanut jatkoa.

Puutarhan puolella jouduttiin uusimaan vesialtaan pumppu. Vanha pumppu oli aikansa palvellut, eli uusi oli saatava. Vedensolina on niin rauhoittava. 
Tämän penkin etualalle olen lisännyt matalaa akileijaa, kesälevisiaa, kaukasian pitkäpalkoa, sekä keijun kukkaa sen eri väreissään.
Tässä penkissä on vanhimmat pionit, joista kaksi on kadonnut mystisesti.

Kukahdus!

Koska kasvimaani on vieläkin vaiheessa, laitoin valurautapataan helpon kasvupaikan. Tästä saa napattua rucolaa, purjoa, mukulaselleriä ja timjamia.

Kasvihuoneen seinustalla on tuulensuojassa aiemmin mainitut saniaiset tekemissäni mosaiikkiruukuissa.

Kasvarin päätyyn istutin vihreän kesäkurpitsan tuottamaan iloa, satoa ja vehreyttä.

Kasvarilta poikkesin marjapuskien lävitse talon päätyyn, josta kuvasin etupihan.

Viime kesänä peitetty kukkamaa toimii kivikkomaana. Olen tyytyväinen tähän selkeyteen ja mahdollisuuteen tehdä yksi alueista lähes pelkästään kivikoksi.

Tämä maa on myllätty monella eri kasvustolla, jopa nurmella. Etsikkoaika on ohi ja selkeys on se mistä tykkään. Voin rönsyillä toisaalla, mutta tämä olkoon näin. Ainakin tämän kesän =)

Palasin lähtöruutuun, eli laukkojen luo. Muutama kukkamaa jäi vielä kuvaamatta, keskikesän kukkijat ovat vielä vehreytenä odottamassa parasta loistettaan.

Takapihan ongelmamaa makuuhuoneen ikkunasta kuvattuna. Tarttis tehdä jotain, ettei rikkakasvusto ota uudestaan valtaa rikkakasveista siistitystä mullasta.