tiistai 13. elokuuta 2019

Kesän teatterimatkat

 Tämä pari kierteli muutamat kesäteatterit ja nautti näkemästään ja kuulemastaan.

6.7. Viikinsaari
Kesän ensimmäinen teatterimatka tehtiin päivää ennen Avoimia puutarhoja lähiseudulle, Tampereelle. 
Kaunis Pyhäjärvi, jonka rantoja kiertelimme Hopealinjan kyydissä ja söimme lounaan seisovasta pöydästä ennen illan esitystä Viikinsaaressa.
Musiikkiinäytelmä rakkaudesta, kun sitä on tai sen kohde ei halua sitä olevan. Iloitteleva komedia, jossa Miljoonasateen tutut sävelet soivat ja laulu raikaa.


14.7. Lappeenranta
Kotimaisen musiikin ja tanssilavojen suosikki, Kari Tapio, on jäänyt meidän muistoihin nuoruuden tanssilavoilta. Ensimmäinen yhteinen tanssimme oli juurikin Kari Tapion Delffiinipoika.
Näytelmä oli vaikuttava, hauska ja iloinen, vaikkakin musiikki nostatti välillä vesikierteet silmiini. Ne muistot!

10.8. Nokia

Kesän viimeinen esitys Nokian Kennonnokassa ja meille riitti vielä lippuja, kun edellisenä päivänä netistä varasin. Ja kiva, kun varasin. 
Luin jostain lyhyen arvostelun ja päätin ottaa itse selvää miltä esitys vaikuttaa. Ensimmäinen puoliaika oli "tutustumista", mutta toinen puoli jo vei mukanaan. Kolmiodraama, jossa oli selkä juoni ja rakkaus vie mukanaan.
Musiikki, esiintyjät ja kaunis kesäpäivä oli teatterielämystä parhaimillaan. Tänä kesänä kesäteatteriin lähdettiin vain kolme kertaa, mikä on n.puolet vähemmän, kuin muina vuosina. Jonkinlainen teatteriväsymys tai liian paljon muuta tapahtumaa kilpailee jokaisen näytöksen kanssa. 

4 kommenttia:

Intsu kirjoitti...

Noista esityksistä Kari Tapio on ainut,jonka voisin haluta nähdä. Mä olen monta kertaa ehtinyt pettyä esityksiin,olenkohan vähän kummallinen!? Erehdyttiin kesän aikana käymään Kauhajoen Sotkanpesässä katsomassa teatteri Kajon:Kin tuhka tuleen. Voi että mua tympäsi koko näytös.Ainahan ne ovat vähän yli ampuvia,se kuuluu näytöksiin,mutta tuo oli tosi typerää.

TeSa kirjoitti...

Olen minä joskus nukkunut esityksen aikana, junnaava näytelmä.
Viime talvena nukahdettiin molemmat 😂.
Mutta, joo. Tuntuu, että on turhaa hömpötystä, jatkuvaa juoksemista ja rakkaudessa räytymistä.
Innolla odotan syksyn näytöksiä.

Saija kirjoitti...

Tampereella asuessani kävin silloin tällöin Viikinsaaressa. Siitä on kyllä tosi kauan, taitaa olla kovasti muuttunut.
Kari Tapio esitys olisi musiikin puolesta kiinnostava.

TeSa kirjoitti...

Viikinsaaren esitykset ovat tosi hintavia båtskamatkoineen. Ympäristö on aika rehevä, mutta idyllinen.