Rakas kummitäti ❤

Kesälomamme toinen pieni lomamatka tehtiin Kemiönsaaristoon kummitätini pyynnöstä. Hän ilmoitti minulle kesän alussa, että on muuttanut pysyästi saaristolaiseksi ja olihan sitä nyt aika vaikea uskoa, kun maakrapu keskeltä Tamperetta lähtee toiselle reunalle. 
Miäs, minä ja pärrä lähti matkaan aikaisin tiistaina. Pärrälaukut kiinni ja menoksi. Tiesin, että matka on tuskallisen pitkä, mutta pikkupysähdyksiä matkan varrelle. 
Aamu oli oudokseltaan pitkän hellejakson jälkeen kylmä. Käteni paleltuivat ja isomman kaupungin kohdalla oli jo varma päätös, haluan uudet kunnolliset toppasormikkaat. Vasta kolmas kauppa, kun sain sopivat. Nyt on toppaa ja kosteutta kestävät, molemmilla.

En tiedä mikä etiäinen minulla oli toukokuun pärräreissulla, kun kotona matkan jälkeen sanoin, että haluaisin käydä kesällä jossain majakalla. Siis rannikolla. Ja kohta jo sain kutsun rannikolle. Kummitätini oli järjestänyt meille kahden päivän kierroksen saaristoon, eli ei me paljon paikallamme oltu, kun jo taas mentiin.
Ensimmäinen käynti oli lasihytti, jossa Jarl Hohenthal puhaltaa omaa lasimallistoaan, kaunista ja kestävää. Oli mielenkiintoista seurata puhaltajan työskentelyä hytissä.

Saaren aluetta hallitsee Taalintehtaan vanhat rakennukset, jossa tämä hyttikin sijaitsee. Museoalueella näkee vanhaa tehdasesineistöä, jonka kulunut pinta kertoo raskaasta työstä.

Muutoin pimeä sisääntulo saa värilasin hehkumaan kauniisti ikkunaa vasten.

Pullolla/ maljakolla on hauska muoto, kuin vääristävä ikkuna.

Taustan krouvi seinä ja siihen heijastettu epäsuora valo on mielenkiintoinen tausta lasiesineistölle.

Puhallusnäytöksen jälkeen siirryimme katsomaan alueen muita rakennuksia. Jo ympäristö sai osakseen huomiota, kallioo, kallioo ja jatkuvaa nousua.

Kävimme katsomassa miltä tämä rakennus näytti, emme menneet muureille, mutta sen vierelle.

Muurin rakenteet oivat kieltämättä menneiden vuosisatojen heikentämät, eli ilman kieltoakin järki päässä kiipeillessään.

Taalintehtaan historia on pitkä ja monivaiheinen. Lue täältä missä ja milloin.
Toinen kohde kertoo lisää matkailijan silmin.

Monta kertaa matkan aikana pysähdyin kysymään, miten? Miten nämä kivet on ladottu, miten ne pysyvät tuossa paikallaan. Miten ne on vuosien aikana kannettu ja nostettu paikoilleen? Miten?

Matkan aikana tuli tavaksi ottaa selfie. Jos ei ihan aamusta, niin kohteessa kuitenkin. Tässä olemme ylläkuvatun rakennuksen sisällä. Heikko muurirakenne jää taaksemme.

Rakennuksen kattorakenne.

Sillalta kuvattuna kummitätini näyttää hyvinkin pieneltä.

Koska silta, niin selfiet!

Kaidepuu on vuosien hapertama.

Sillalta näkyi kimmeltävä vesi. Sekin oli nähtävä.

Portaikko rakennuksesta oli jyrkkä ja kapea. Siinä ei ohitella toista.

Heräsi kysymys, otettiinko tästä vesi tehtaan tarpeisiin?

Kaunis pieni lampi. Kummitädilläni on paljon tietoa etsittäväksi.

Tämän jälkeen suuntasimme autolle ja nokan kohti Högsåraa.
Lossi oli tällä puolen saarta ja pääsimme sen kyytiin heti. Jätimme auton parkkiin ja nousimme kyytiin, suuntana Högsåran kaunis pieni saari. Oi mikä idylli meitä odotti!

Tuuli ei paljon lossia heiluttanut ja kun matkakin oli lyhyt, en ollut vihreänkirjava saavuttuamme vastarannalle. Matka ei maksanut mitään, eikä matkalle varattu paikkoja.

Ilma oli muutoinkin hyvin vierasvarainen, ei liian kuuma ja puolipilvinen. Siis sopiva sää käyntiimme.

Venevajat, ooh, minä ihan pakahduin kuvaamisen riemusta!

Kävelimme suoraan Farmorscafeen, jonne suuntasivat myös muut lossilla tulleet.

Koko miljöö on hyvin kaunis.

Ihania sisustuksellisia yksityiskohtia.

Kodikkaita nurkkauksia.

Kun ilma oli lämmin ja suotuisa, päädyimme syömään ulkona. Kakkua sai ottaa niin paljon, kuin halusi, mutta jos päätyi kauhomaan enemmän kuin 1/4 palan, joutui maksamaan enemmän. Pysyimme kohtuudenrajoissa.

Miltä tuntuu, kun vessassa käydessäsi huomaat, että yläpuolellasi on hyyskanluukku pääsi yläpuolella =D

Ulkorakennuksien siisteys oli merkillepantava.

Samoin istutukset olivat kauniita ja näyttäviä.

Halusimme ehtiä ajoissa lossille, joita kulki vielä kaksi kertaa illan aikana tuota väliä. Siksi lähdimme liikkeelle nopsaan herkuteltuamme.

Turistina sitä vain näkee kaiken kauniina, vaikka todellinen arki saaristossa on varmasti enemmän arkea, kuin idylliä.

Sieltä se lossi jo tuleekin. Autoja oli kerääntynyt jo jonoksi asti, me käppäilimme jonon perässä lossin reunalle.

Paluukyydin saavuttua rantaan muut siirtyivät autoon, minä siirryin kuvaamaan vielä rannalle.

Korkealla paistava aurinko heitti vielä kelmeän valon merelle. Kiitos, oli ihana paikka käydä.

Takaisin ajettaessa sain kuvattua Lövön salmen sillan, joka on kyllä vaikuttavan kokoinen!

Tästäkin on aikoinaan menty lossilla, mutta uusi silta mahdollistaa kulun maisemia ihaillen hyvinkin korkealta.

Silta on 473 m pitkä, hyvin korkea ja sen ylitys ei nykyään kauaa kestä.

Sillan alituskorkeus on 18 m ja se valmistui vuonna 2011.

Kuski kaarsi sillan alle ja näin pääsimme näkemään rakenteen myös tältä suunnalta.

Hui, on se massiivinen.

Selfie sillan alla ;)

Vielä kierros kylillä ja takaisin lähtöpisteeseen. Päivän aikana saimme nähdä ja kokea kaunista ja sykähdyttävää saaristoa. Oli aika mennä nukkumaan, että jaksoimme jatkaa uuteen päivään.