Satumetsä

Meillä on ollut jälleen niin kiva viikonloppu, kun saimme ja haimme tehotytöt vierailulle luoksemme. Nyt piti jo vähän miettiä, että mille viikonlopulle saatiin yhteinen tapaaminen, kun osa on jo mennyt hoitoon ja meilläkin on ollut omat menomme. Parin päivän pikakysely ja olimme jo liikkeellä. Tytöt olivat yhdessä jo edellisen viikonlopun ja heti perään toisen meidän kanssamme. Iloitsen aina, että leikit alkaa yhdessä heti, eikä kukaan ujostele toistaan. 

Tytöt ovat jo omatoimisia, eikä heidän kanssaan täydy olla koko ajan keksimässä jotain uutta. Lähinnä toppuuttelemassa, kun meno on välillä melko vauhdikasta. Viikonlopun ilma oli suotuisa, ainakin suurimman osan ajasta. Taas katseltiin sääkartaa ja suunniteltiin menomme sen mukaan. Ilma oli helteinen ja  suosi enemmän ulkoilua. 

Kuvasin taas paljon! Tytöt omien nimikkopuidensa luona. Milja, luumupuu.

Venla, päärynäpuu.

Vanessa, havupuu.

Kehiteltiin kiva iltanumero, kun hommattiin ulkogrilliin popparinpaistopannu. Ensinnäkin saatiin ne käryt ja öljynroiskeet pysymään ulkona ja toisekseen, mikä mukavampaa, ne pudonneet popparitkin jäi pihalle. 

Tytöt kehittelivät itselleen popparibileet ja istuivat vuoroin terassilla ja pyykkitelineellä kipponsa kanssa ringissä.

Minä olin puskissa keräämässä viinimarjoja ja niitä kävi bimutkin poimimassa ja syömässä. Tosi mehukkaita herukoita joita aina yritän tyrkyttää lasten suuhun ja matkaan. Omat on kyllästetty, mutta näitä pieniä voi vielä kasvattaa.

Perjantai-ilta meni nopeasti. Olimme ulkona tosi myöhään, kun oli niin hyvä ilma. 

Siinä ajassa ehti leikkimökki kokea pyörremyrskyn ja uusien johtolankojen, en tiedä juonta, etsintä oli jälleen käynnissä.

Meillä on yksi roskalavalta haettu polkupyörä. Siinä on rengasongelma, kun ilma ei pysy kuin yläpuolella. Vaari hommasi paikkuuaineet, mutta renkaasta ei löytynyt reikää. Lisää apukäsiä oli kyllä jokaiselle pinnalle.

Pyörä olikin kovassa käytössä koko viikonlopun ajan. Siinä oli välillä apupuörät, sitten ne otettiin pois ja taas paikoilleen. 

Lauantaille olin suunnitellut menon Satumetsään, jonka oli järjestänyt Katja- Marika Mäkinen ja kumpp.

Paikka oli Kyröskosken Koskilinnan takana oleva metsä, jossa ei kukaan lapsista ollut käynyt aiemmin. Ei edes omat lapset, eikä miäs. Paikka oli meille kaikille uusi ja kokemuksena erittäin mukava.

Järjestäjille iso kiitos, että tekivät tapahtuman todeksi. Nimittäin saimme lukea ja kuulla, että perjantaina valmiiksi tehty tapahtuma-alue oli käyty tuhoamassa tietoisesti yöllä ja järjestäjät tekivät töitä saadakseen paikan uudestaan käyttökuntoon ennen tapahtuman alkua. 

Itseäni vihastuttaa suunnattomasti oman kylän tuhoajat. Kaiken kivan ja kauniin esillelaittaminen on ollut jo vuosia tietoista tuhoamista. Jos joku laittaa jotain katsottavaa, sen ...piip... on pakko käydä tuhoamassa. 

Viime viikkoina käymissämme kohteissa on ollut niin kauniita julkisia kohteita, puistoryhmiä, istutuksia ja katsottavaa, että lähden paljon mielummin viemään kesälomarahani muille paikkakunnille, kuin jään katsomaan tätä apeutta tänne. Viihtyköön jokainen omassa lätissään ja voikoon huonosti omassa typeryydessän!

Annoin lapsille luvan kirmata Koskilinnan puistossa, koska kohtahan tämäkin kohde on muisto, kun kukaan ei tiedä kuka sen seuraavaksi omistaa. Koskilinnan kohtalo surettaa kuntalaisia. Paikalla on pitkä historia, mutta kunta ei halua ottaa vastuulleen näin upeaa kohdetta ja laittaa siitä toimivaa rakennusta. 

Puistossa oli Nalle-nallukka ja Nennu, jotka opastivat meidät kyltin luota eteenpäin. Suuressa puistossa oli puihin kiinnitetty pehmoleluja, jotka etsittiin jokainen vuorollaan. 

Pian olimmekin metsässä, jossa possu johdatti meidät kivaan musiikilliseen seikkailuun. 

Ohjelmalehtisessä oli varoitus vieressä virtaavasta joesta. Maasto oli vaihtelevaa, kumpuilevaa. Tytöt juoksivat polkuja, hyppivät kaatuneiden puiden yli ja jahtasivat apinaa.

Näimme Mari-metsänkeijun, jonka luona vierailimme useasti.

Puun takaa kurkkii Aapo apinan poikanen.

Vellu-Dino oli Vanessan mielestä pelottava. 

Dinoparkkiin ei sopinut laittaa kättä aidan toiselle puolen...huih!

Arvaamaton Dino saattoi lähestyä nopeasti, tulla ihan lähelle, mutta se saattoi olla hetken piilossakin ja tulla esiin, kun sitä huvitti.

Piti malttaa odottaa kuinka riehakkaasti sieltä tulla rymisteltiin esiin.

Meillä on kolme reipasta tyttöä, jotka omatoimisesti uskaltautuivat liikkumaan. 

Satumetsän hahmot tulivat tutuiksi musiikin ja tanssin parissa.

Mukavan päivän meille tarjosi jo edellämainitut, sekä Lennu-leopardi, Pinja-Piikkikruunu Pyrstötähti, Ursula-yksisarvinen, Kalle-karhunpoikanen.

Kun olimme kiertäneet satumetsän monta kertaa maaniteltiin tytöt mukaamme. Matkalla piti hyppiä korkealle, jos vaikka jäätelöt mahtuisi tyhjään tilaan.

Sitä ennen piti päästä Kallenpuistoon pyörimään.

Voi tätä vauhdinmäärää!

Parit liut ja sitten toiseen ja kolmanteen mäkeen.

Lopulta, kun sadealue oli jo päällä, pääsimme perille jäätelökioskille. Jokainen sai valita oman mieluisan maun.

Jos jäätelöpallo näyttää kuvassa suurelta, niin se oli jus sitä. Suuri!

Vaari oli talkoissa mukana, kun tuli uhkapuuro.

Tänä vuonna meidän pelloilla kasvaa kauraa. Halusin tytöt pellolle ja sain kivat kuvat jokaisesta. Juuri tuollaiset luonnonlapset, pellossa kasvaneet eloveenat.

Iltaisin ei tarvinnut paljon nukkumaan maanitella. Jos perjantai-ilta meni vähän pitkäksi, otettiin vahinko takaisin lauantaina, ettei vanhemmilla ollut hakupäivänä ihan känkkäräkakaroita kotiinviemisinä. 

Vaari lukee tytöille iltasadut yleensä toiveen mukaan nettihakuna. Olen saanut kaksi lastenkirjaa arvostelukappaleina, joista ensimmäiseksi luettiin 

Sinikka Nopola ja Tiina Nopolan Heinähattu, Vilttitossu ja tanssiva konstaapeli. 

Kirja on täynnä hauskoja kommelluksia, nopeita käänteitä ja Heinähatun ja Vilttitossun juonia.

Kuinka monta kosiokirjettä pitääkään kirjoittaa, että saadaan morsiustytöt heittämään karkkeja?

Kyläpoliisi saa vaaleanpunaisen kirjekuoren ja tästä alkaa monenmoiset seikkailut ja kosioharjoitteet.

Luin itse ensimmäisen Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan kirjoittaman kirjan ja pidin siitä. Heidän yhteinen tuotanto on ollut yhtäjaksoista vuodesta 1989 aina tähän vuoteen asti. 

 Tytöt eivät jaksaneet kuunnella kirjaa loppuun asti, mutta voimme jatkaa yhdessä seuraavalla kyläkäynnillä.

Yhteistyössä Tammi

Toisena arvostelukirjana on tuttu My Little Pony Sisarus säpinöitä

Sisarissa on taikaa, kun kirjan kahdeksan tarinaa kietoutuu toisiinsa. Taikavoimat, vihjeet, kujeilevat ponit ja erilaiset seikkailut vievät poneja tapahtumista toiseen. Kirja on kuvitettu kauniilla poneilla ja kuvat kuljettaa tarinaa sujuvasti sivulta toiselle. 

Yhteistyössä Tammi

Tehotytöt!