sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Kesäkuussa kukki

Minulta jäi vallan tekemättä varsinainen kukkapäivitys kesäkuulta, kun sairastuin juhannuksena ja sitten pinkasin jo töihin käden toivuttua vähäiseen työkuntoon. 
Kesäkuussahan kukki vaikka ja mitä. Kun olin lähes koko kuun kotona, kiersin lähes joka ikinen päivä kukasta kukkaan ja nautin! Nautin suunnattomasti kasvun voimasta, viherryksen lisääntymisestä. Tuoksuista ja luonnonrauhasta ja kaikesta kauneudesta. Ilahduin talvesta selvinneistä, uusien kukkien aukeamisesta ja niiden joita en edes muistanut laittaneeni. 
Lehtoakileijat puskivat esiin yksi toisensa jälkeen ja kukkivat vieläkin näyttävästi. Niitä onkin tässä päivityksessä montaa eri väriä ja kasvumuotoa. Osaan pioneista etsin nimet, mutta ne saattaa olla paikoin harhaanjohtavia. 
Tarhakullero
Kuunlilja

Pallomatara

Kuunlilja









Iiris





Isotähtiputki


Lumipalloheisi









Konnantatar
Talven vaurioittama kultasade








Keltainen akileija









Karl Rosenfield












Ennen juhannustulille lähtöä oli pari pyyntöä, joista toinen oli saada jatkoa yhdelle kukkamaalle. Olin tilannut Hillary pionin, jota en halunnut liottaa vesiastiassa liian kauaa. Miäs teki traktorin perälevyllä hetken töitä ja pian olikin maata kukkupäin. Istutettiin kolme pionia, mutta tätä kirjoittaessani niitä onkin jo neljä. 😎 nehän lisääntyy itsekseen.





Lankaköynnös, joka talvehti kellarissa







Shirley Temple?



Tuoksukuusama



Ruohosipuli
Lehtikuusen kävyt
PINTEESSÄ!










Köynnöshortesian ensimmäinen kukinto


Isotähtiputki



Ruusu

Duchesse de Nemours

Itoh

Enkelisiipiköynnöksen ensimmäinen kukinto













Jasmike









Tummanpunaine Red Charm




Jan van Leeuwen






Neidonkieli
Tarhakylmänkukka. Vähän on myöhäinen kukinta kevätkukkijalla.


Nyt ei näkymä ole enää sama, kuin tässä kuvassa.




Festiva Maxima

Viiniköynnös






Kuihtuvaa kauneutta







Poimulehti
Keijunkukka


Varjolilja




Bartzella




Sarah Bernhardt
Enkelin posket



Hyvää heinäkuuta, Terhi

6 kommenttia:

Irma kirjoitti...

On siellä paljon kuniita kukkijoita:) Osa tuttujakin;)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Voi jestamandeera mikä määrä kauneutta on teidän pihalla. Ikinä en ole nähnyt noin suuria poimulehtiä ja ihania pioneja.

Puikoillanikin kirjoitti...

Valtava määrä toinen toistaan kauniimpia kukkia. On noissa varmaan aikamoinen hoitaminen, varsinkin näin kuivana kesänä. Ihanaa kauneutta.

Repolainen kirjoitti...

Wow - nyt tuli niin värikästä kukkaisterapiaa, että hymyilen vamraan koko viikon...
On varmaan ollut terapiaa myös kädellesi, kun olet liihottanut siellä kukasta kukkaan... ihanasti sanottu. Hellivän ihanaa heinäkuuta sinne upeaan puutarhaasi!

Repolainen kirjoitti...

Kuvittelin jo aamulla kirjoittaneeni kiitokset ihanan runsaasta kukkaisterapiasta, mutta ilmeisesti lennellyt tekstinikin "kukasta kukkaan" tai jopa taivaan tuuliin...

Ihanasti kirjoitit lennelleesi juuri kukasta-kukkaan ja on varmasti ollut terapiaa myöd kädellesi kun kukkia löytyy joka värissä!!

Värikkään ihanaa kesän jatkoa sinne!!

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille. Osa viesteistänne löytyy välillä roskapostista, joita nappailen kyllä näkyviin.
Jättipoimulehteä löytyy puutarhamyymälöistä. Kestää muutaman vuoden, että kasvaa mittoihinsa.
Nyt kun isoin osa kukkamaista alkaa olla ihan täynnä, rikkakasveille ei ole tilaa. Uuden maan kanssa menee muutama vuosi, että pitää olla jatkuvasti kitkemässä.
Meillä ei kukkamaita kastella. Vain uudet taimet saavat vettä, jos ja kun muistetaan kastella.