tiistai 29. huhtikuuta 2008

Manga / Anime

Se on tuo keväinen vappukarkelo kauppiaalle, niinkuin vanhemmille mukavaa aikaa. Lapset osaavat pyytää ja äiti yrittää toteuttaa.
Meillä nuorimmainen tahtoi aikaa sitten koulun vappubileisiin asukseen Fullmetal Alchemist- sarjassa olevan Edward Elricin asun.
Minä en kyseistä sarjaa ole telkusta seurannut, enkä sarjakuvia lukenut. Toisen tallentanut ja toista ostanut.
Piti hiukan katsella kuvia kirjasta ja netistä etsiä lisää kuvia.
Tätä oli pojan kanssa kiva tehdä, todella nopeaa ja avuliasta hakua- oma lehmä ojassa.
Jotta valmistumisessa olisi säilynyt pieni kiireen tunnelma, se onkin paras tapa saada jotain valmiiksi, lähdimme miähen kanssa eilen aamusta liikkeelle ihan vain kirpputoreja penkoaksemme.
Ja saalis oli mieluisa. Löytyi paljon muutakin, kun etsimämme vaatteet.
Hain hupullista pitkää takkia, mutta ainoa versio hyvästä mallista, roikkui kirpparin tangossa ilman hintalappua.
Voi, kun harmitti! Miksei niitä hintalappuja osata laittaa kunnolla kiinni? Seuraavan kirppiksen, eli Tampereen Radio kirppiksen tangosta löysin tämän beigen takin, ilman huppua. Sai kelvata.
Fridasta löytyi musta pikkujakku ja housut.
Sitten kauppaan ja värihyllylle. Yksi ainoa paketti jäljellä Nitorin väriaineen Tomat-sävystä. Paketti värisuolaa ja kotiin värjäilemään.
Ensin ompelin kotoa löytyneestä punaisesta trikoosta hupun takkiin, pesin takin ja laitoin molemmat värjäykseen.
Samanaikaisesti otin työn alle mustan jakun, josta irrotin hihansuiden rimpsut ja napilliset tampit. Leikkasin ylimääräiset pois ja kiinnitin hihoihin takaisin.
Kiinnityksenä olleet kaksi nappia otettiin pois, ja tilalle laitoin valkoisen kaitaleen.
Koko jakun reunukset kiertää valkoinen trikoo. Samoin hihansuita.
Napit valitsi poika pitkään miettien.
Tänään, takin kuivuttua, pääsin ompelemaan hupun paikoilleen. Sävyeroa on, mutta hullu ei huo...
Hihansuista poistin käänteet ja päärmäsin kiinni uudestaan.
Merkkiä varten ei ollutkaan mitään mustaa kangasta, mutta kaapista löytyi joutilas musta kaulahuivi.
Vanhempi poika oli viikonloppuna suurentanut minulle selkään tulevasta merkistä hyvän kokoisen. Piirtelin ja leikkasin huivista kuvion irti.
Laiskuuttani en sitten etsinytkään kaksipuolista liimakangasta, vaan laitoin useilla nuppineuloilla kuvion kiinni takin selkämykseen ja tikkasin tiheällä siksakilla kuviot paikoilleen. Olin tyytyväinen.
Mitä teki poika koulun jälkeen? Hihkui onnesta! Lopputulos on hyvä ja poika 10- v, haluaa käyttää takkia muulloinkin, kuin huomenna koulussa.
Tampereen vapputorilla sen näkee ainakin.
Asuun kuuluu valkoiset hanskatkin. Ne on tätä mielikuvituksen käyttöä. Puuvillahanskat, siitä kaupan siivoustarvikehyllystä.
Käsi, joka on rikkoontunut, on vielä työn alla. Hiukan epäilyttää sen onnistuminen. Mutta eiköhän näillä releillä voi alkaa ottaa kesää vastaan?

12 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Kyllä olet ollut ahkera!

Ultimecia kirjoitti...

Tuo on niin hieno! Mulle ja! Heti tekee mieli katsoa tuota sarjaa. Onpa hyvä ettei poika pyytänyt sitä veljen asua :D

Talsu kirjoitti...

Siitä tuli hieno! Tääläkin yksi joka on sarjan jo pariin kertaan katsellut läpi :)

KirsiJ kirjoitti...

Upea asukokonaisuus! Olet taitava!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä taidonnäyte tuo takki ja varsinkin ne selkäpuolen tikkaukset. Mulle myös paremmin sopii pieni kiire,se luo suotuisat työolosuhteet..:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos, nyt on onnistunut tunne itselläkin.
Poika lähti jo kouluun, hiukset keltaisina ja robottikäsi kassissa, se onnistui kuitenkin.
Katselin sitten netistä sen velipojan pukua, juuh. Tuossa olisikin ollut kasaamista, taisin päästä nyt aika helpolla.
Mitähän seuraavaksi?

Anonyymi kirjoitti...

Olet ollut oikein superäiti! Ja en ihmettele, että poika lähti kouluun tyytyväisenä :)Tosi onnistunut muokkaus.
Hauskaa Vappua sinulle!

möhönasu kirjoitti...

Kyllä noilla kelpaa ottaa kesä vastaan :)

Aurinkoista vappua!

TeSa kirjoitti...

Kiitos, tänään oli asu jatkuvassa käytössä.Koulussa, kotona trampoliinilla, syödessä... Vapputorikin tuli kierreltyä hyvissä ajoin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää vappua toivottaa rokkienkeli ja Outi.

Myrsky kirjoitti...

*Edward fani joka eksyi tuon kuvan takia*

Ihanaa ♥♥♥ (itekki aikoo kasata Ed-cossin)

eli tolleen vaan värjäsit beigen takin punaiseksi, ja ruskean mustaksi o 3 o'' eikun itekki vaan kirppareille!

(harmi ku oma äiti osaa juuri ja juuri käyttää ompelukonetta v____v)
mutta FMA on ihana sarja ♥ (liittyyasiaan)

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle.
Kirppari on löytöjen paikka ja väriaineet monen asian pelastus.