torstai 26. helmikuuta 2009

Vuosien varrelta

Hiihtoloman riemuja, eli matka mummolaan oli viikon yhteinen ohjelma. Eilen, heti töistä tultuani, laitettiin auton suunta eteläiseen autojonoon ja mennä körröteltiin kauniissa talvisessa säässä. Matkalla olisi ollut monen monta mukavaa pysähdyspaikkaa, mutta illaksi oli jälleen tultava kotiin, yritettiin mennä suorinta tietä perille saakka.

Ei muilla matkalaisilla ollut mitään kiirettä kotiintulon kanssa, paitsi minulla, jonka piti suoritua aamuksi jälleen kasvihuoneelle.
Kuvailin äitini luona muutamia omia töitäni, siis osan, mitä siellä on aina näkösällä. Vuosien varrella olen tehnyt taitojen karttuesssa kaikenlaisia näperryksiä.
Äitinikin on melko mestari tekemään kaikenlaista, paitsi sitä mallitilkkua, jonka tärkeyttä yritin eilenkin tähdentää. Olisi hällekin paljon joutuisampaa saada valmiiksi enemmän neuleita ja virkkuita, jos tekisi pienen tilkun, josta laskea ne tärkeät silmukat. Ei haaskaantuisi aikaa turhaan työhön ja jatkuvaan purkamiseen.
Ehkä se oppi menee joskus vielä perille, oppi äitini virkkaamaankin muutama vuosi sitten, vaikka oli siinä opettamistakin.

Itse olen virkannut ihan lapsesta asti, monet liinat ja verhot on vuosien aikana valmistunut.
Taisi olla suuri tönäys virkkuun ihmeelliseen silmukkaan se, etten luvannut virkata yhden ainoaa kappaa äitini ikkunoihin. Niissä tuhraantuu mahdottomasti aikaa. Eikä se virkkaaminen ole edes vaikeaa. Katsoo selkeää ruutumallia ja antaa ohjeen viedä mukanaan. Nyt äidin ikkunoissa on metrikaupalla pitsiverhoa, niin meilläkin.

Mallien vaihtoa ja ohjeiden metsästystä teemme yhdessä. Aina uuden lehden ilmestyessä, tieto lehden sisällöstä lähtee eteenpäin sähköpostilla tai tekstarina lehtihyllyn luota. Koska välimatkamme on pitkä, pitää molemmilla olla omat lehtemme. Muutoin molemmat tarvisimme sen saman lehden yhtä aikaa.
Päivittäiset kuulumiset vaihdamme tyyliin, purin taas.. sain valmiiksi..pengoin kaikki lehteni.. ei sulla sattus olemaan...Sen jälkeen vasta kysytään mitä kuuluu ja ollaanko terveinä.

Lapsuudenkodissani teimme yhdessä paljon käsitöitä. Olen oppinut ennen kouluikää virkkaamaan ja neulominen on tullut siinä heti sen jälkeen.
Onkin hyvin luonnikasta, että toisillamme käydessämme pengotaan molempien työhuoneet ja -pöydät.
Sama sekasotku niillä vallitsee, mutta omista tavaroista löytyy aina se mitä on hakemassa.
Uusien oppien parissa oltuamme, se oppi pitää jakaa myös toiselle.

Muistan kuinka aikoinani opettelin tilkkutöissä tekemään paperitekniikalla pienen pieniä blokeja. Äitini ei innostunut siitä alkuunsa ollenkaan, mutta veihän sekin paperinpalanen pikkusormen. Nyt on kodin seinät koristeltu hienoin tilkkuseinävaattein ja kaapit pullistelee valmiita töitä.

Pikkuisen vain pitää sysätä eteenpäin. Kannustetaan toinen toistamme.
Lampunvarjostimet on meidän yhteinen kiinnostuksen kohde. Kävin aikoinani lyhyen kurssin ja sain äidistäni töilleni vakitilaajan =)
Kirpparit on oiva paikka löytää erilaisia kehikoita ja näiden ostosten lisäännyttyä suuressa määrin, sai äitini luvan oppia tekemään omat varjostimensa. Mutta koristenauhojen ja -hapsujen valinnassa olen mukana edelleen.

Posliininmaalaustakin olen harrastanut monia vuosia, mutta tapaturmani jälkeen se on jäänyt.
Sain äitini kaikki posliinimaalaustarpeet itselleni muutama vuosi sitten, on mistä valista. Löyty purkkia ja pensseliä.

Jos asuisimme lähempänä toisia
mme, olisi meillä varmaan yhteisen harrastuksen myötä vielä enemmän yhteisiä tavaroita ja samannäköistäkin kodeissamme.
Käsityö on hyvä harrastus, monipuolinen ja valmiin työn käyttö piristää mieltä ja kannustaa opettelemaan uutta. Sitä katselee kotiaan ja ympäristöään etsien uusia virikkeitä ja taas on aika aloittaa jokin uusi ja innostava työ.
Tässä oli pieni katsaus vuosien varrella tehdyistä töistäni äidilleni. Joskus voinen poiketa kamerani kanssa sisarellani, jolle on tekeillä seuraava neuletyöni.

5 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Voi kun kauniita töitä. Ihanaa kun on joku, joka jakaa käsityöinnostuksen. Meillä ei perhepiirissä ole ketään "käsityöfriikkiä". Kyllä ne sujuvasti puolelle korvalla kuuntelevat selostuksiani käsitöistä.... Nuorin tytär voi välillä kehuakkin töitäni ;D

Matleena kirjoitti...

Kivaa on, kun on yhteinen harrastus. Minun äitini oli myös aikoinaan innokas tekemään käsitöitä ja oppimaan kaikkea uutta. Paljon kaunista olet äidillesikin tehnyt! Nyt jään odottamaan, että lupauksesi mukaan esittelet sisarellesi tekemiäsi töitä. ;)

intsu kirjoitti...

Tämä olikin hieno postaus. Valtavan ihanaa ja innostavaa katsella äidillesi tekmiä töitä. Kyllä kuule löytyis paljon kuvattavaa varmaan niin sulla kuin mullakin ,jos sais kuvattua kaikki maailmalle lähteneet työt. Mun vanhin tyttökin mulle harmitteli,kun ne siinä tv.ohjelmassa kuvasi niin vähän mun töitä,eikä mitään erikoisia. Sanoi,että hänkin ois voinut lähettää rekkakuormallisen mun tekeleitä kuvauksiin! Mutta nuo sun kaikki työsi ovat vallan ihania ja tosi kiva katsella ja lukea juttujasi.

Ninnu kirjoitti...

Hienoja töitä. Kauniit nuo virkatut taulut.

TeSa kirjoitti...

Mutta kuka vanhoja muistelee, sitä...
Ihana on kuitenkin vanhoja muistella, mistä kaikki alkoi.