sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Solmio

Tänään päivällä olin taas aloittamassa ompelusta, josta en tiennyt yhtään mitään ja toivoin sen valmistuvan tooosi nopeasti.
Toisin kuitenkin kävi. Valmistui se, solmio, mutta tosi hitaasti.
Minulle tuli uskonpuute ja pahapäivä.
Sitä kun tavaa kaavaohjetta, kääntää kangasta ja käy kuumana kuin silitysrauta, ei hyvää tule. Olen nyt jatkuvasti ottanut tehväkseni töitä, joita en koskaan aiemmin ole tehnyt ja se kyllä kuuluu. Menee hermot!
Tästä tekeytyi vanhojenpäivätansseihin poikaystävän eli tyttären tanssiparin solmio ja taskuliina. Jos ne sitten lähemmän tutkiskelun jälkeen hälle kelpaavat.
Kangas on samaa kuin tytön puvun korsetin ja hameen etumuksen harmaa tafti.
Leikkasin kaavan SK 10/1991-lehdestä. Tyttären syntymävuosi.
Kankaan leikkasin täysvinoon ja valitsin vuoriksi saman taftin. Ja sitten pikkasen helmiä solmukkeen alle. Nämäkin kuviot ovat poimintoja korsetin etumuksesta. Pienin muokkauksin, mutta samoja delicahelmiä.
Taskuliinan ompeluun en löytänyt ihan kankaansävyistä ompelulankaa, mutta toivon sen tanssintiimellyksessä olevan vähäpätöinen katseenvangitsija. Tytär taitteli liinan.

















Miäheni teki solmioon solmukkeen monta kertaa, kuvio ei ollut mielestäni oikealla kohdalla. Mutta sekin onnistui, monennellakohan yrittämällä.
Vielä on tekemättä korut ja aikaa on torstaihin asti.

7 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Voi että, solmionkin teit! Pitää sanoa, että sinä se teet, mitä haluat; muut tekevät mitä osaavat! ;) Saammehan sitten kuvan nähtäväksi koko parista, kiiitos! ;)

TeSa kirjoitti...

Juups, yritetään aina ensin itse. Tuon sanonnan kuulin apeltani ensimmäisen kerran.
Ja kuvia tulee näkösälle.

Pirena kirjoitti...

Kyllä olet nopia. Siitä vain suitsait valmistuu milloin mitäkin.
Hieno tuo appesi sanonta, mutta niin meilläkin tehdään,siis yritetään itse.

Nina kirjoitti...

Kaunis solmiosta tuli. Kangas on tosi upeata.
Pari tulee näyttämään todella tyylikkäältä!

Diina kirjoitti...

Kaunis solmio tuli!
Tämä on jälkiviisautta, kun en eilen ollut eilen koneella, mutta monissa tehdassolmioissakin on käsin ommeltu takasauma. Se vaan tuntuu niin tylsältä kun koneella tulee nopeammin..

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille.
Katselin miähen solmiovarastoa, ja osa niistäkin oli käsin ommeltu takaa. Hidasta ku mikäkin.

sibylla kirjoitti...

Kaunista taas, että toiset osaa eli SINÄ! Sinulla taito hyppysissä.