torstai 19. helmikuuta 2009

Kova pala purtavaksi

Harvoin olen keramiikassa mistään työstä ollut niin innostunut, kun näistä kävyistäni tänä keväänä. Könttä savea kädessäni ja minä miettimässä, kuinka se käpy siitä syntyy.
Ei se ihan ensimmäisellä kokeilulla valmistunut, mutta pienen pähkäilyn jälkeen alkoi piirteet olemaan kuin männynkävyllä.
Ihailin ennen joulua kaikkien sisustuskauppojen ja -blogien kauniita koristekäpyjä hopeisia ja aitoja, mietin miksen keräisi niitä omista pihapuista sisälle talven ja joulun asetelmiin. Ensimmäinen lumi satoi maahan, eikä minua huvittanut lähteä tonkimaan pihaa.
Näistä pitkäikäisistä kävyistä olen suunnitellut tekeväni takapihan terassinkattoon astelman, kunhan maa sulaa ja löydetään miähen perässään vetämä iso männynoksa jostain rotkosta takaisin näkösälle.
Tää on aina niin tätä. Minä sanon, että tavarat ja roskat rontataan pois ja kohta tarvitsen ne takaisin. Niin käy sen syksyllä pudonneen männynoksankin kanssa, tarvin sen kuitenkin;) Onneksi sitä ei pilkottu poltinpuuksi.
Käpyjä on vieläkin tekeillä, kuusenkäpyjä vasta nämä kaksi. Kunhan kevät etenee, tullee valmis työkin tänne näkösälle.
Ja näitä koristeita ei oravat ja pikkulinnut riko!
Lisäsin tuohon sivupalkkiin uuden kategorian, kirpputori. Kulutan kuitenkin paljon aikaa kiertelemällä lähialueideni kirppareita ja täälläkin kerron osan ostoksistani olevan näitä löytöjä.
Olkoon tämä kaunis hopeoitu astia ensimmäinen tämän nimikkeen alla esitelty. 3 € hintainen, kaunis kuvio sisäpinnassaan.
Aiemmin päivitettyjä en ala erikseen kirjaamaan.
Vielä pitää mainita, näin puutarhalla tänään vuoden ensimmäisen leppäkertun. Kesä, se on tuloillaan ja puutarhalla alkaa vihertämään.

8 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Saattaapa se joku kurre yrittää saada noistakin siemeniä, mutta onkin vähän kovempi pala purtavaksi! ;)

Tupuna kirjoitti...

Hyvän näköisiä käpyjä. :)

Minä en löydä koskaan kirpparilta mitään.

Elsa kirjoitti...

Onpa luonnollisen näköisiä käpyjä, olet kyllä taitava!

Kati kirjoitti...

No nuita saa kurre jos toinenkin yrittää... olisipa mukavaa nähdä millainen ilme kurrella on puraistuaan tuollaista käpyä. Idea kuitin/terassin koristelusta kuulostaa hyvälle. Minä olisin halunnut oksankäppyrän jo tälle talvea, mutta minulla oli ilmeisesti liikaa valinnan varaa metsässä kun en muka sopivaa löytänyt. Hyvä ja hieno harrastus tuo keramiikka. Itse viimeksi pikkulikkana taiteillut...

Eija kirjoitti...

Hienoja ovat, tuli suklaakävyt mieleen ensin, mutta ei taitas hyvälle maistua nuo. Niistä saat kyllä hienon askareen aikaiseksi.

Eija kirjoitti...

Kivoja. Savesta saa pidempiaikaisia koristeita, eivät kuivu eivätkä haperru... Tee pieniä kukkasia savesta ja niihin keskelle reiät. Metallilangalla voi kiinnittää niitä oksiin... ovat ihania. Näin niitä erään "savimyymälän" takapihalle. Minunkin piti mennä tammikuulla savipajalle, mutta on senverran kankaita vielä ompelematta, etten vielä viitsinyt mennä....

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Näistähän saa vaikka mitä kasattua ja kukkasiakin voisin kokeilla tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan upea idea nuo kävyt!! Itse olen harrastanut myös keramiikkaa nyt 5-6 vuotta ja aina yllättyy mitä ihania juttuja ihmiset savesta keksii! VAU!!