perjantai 27. elokuuta 2010

Seihtemän totuutta

Ajoittain joku osaa yllättää minut ja laittaa miettimään asioita itsestäni.

Tämän plakaatin kävin vetämässä perässäni Rakkauden talosta, kaunis kiitos sinulle Paula.

Näillä sanoilla blogini huomioitiin. Tulihan tehtyä - ihailen aikaansaavia ihmisiä, varsinkin sellaisia, jotka harrastavat monipuolisesti! Terhi tekee kaikkea mielenkintoista ja kuvaa aikaansaannoksensa kauniisti.












Plakaatin saatuaan pitää tunnustaa seihtemän asiaa itsestään, hyvä ettei enempää, tässäkin on paljon mietittävää. Lopuksi laitan plakaatin seihtemälle bloggaajalle, jotka vuorostaan kertovat omat tunnustettavansa.


1. Vapaapäivinäni herään monesti samaan aikaan, kuin lähtisin töihin. Puuhailen pitkän tovin, ennen aamupalaa. Tänä aamuna keräilin mädät omenat puiden alta roskiin ja hyvät kuviin. Katselin kuvattavaksi sopivia syksyisiä kohteita ja käytin itselaukaisijaa omakuvaani.












2. Katselen paljon elokuvia,tallenteita, inhoan mainoksia. Monta mukavaa elokuvaa odottaa koneella.












3. Minulla pitää olla aina jotain käsillätekemistä, yksi työ viimeistelyssä, pakko löytää uusi malli äkkiä. Valinnanvaraa löytyy niin ohjeissa kuin langoissakin.

4. Inhoan autoilua. Pitkät työmatkani saavat minut ärsyyntymään harvase päivä. Ja se käyttämätön vilkku, ymmärtääkö kukaan sen tarkoitusta?!












5. Vaikka tiedän, ettei kotimme seinät riitä enemmän tavaran keräämiseen, käyn jatkuvasti kirppareilla katsomassa uusia aarteita. Eilen löysin ihanan marjakorin, aamulla keräsin sinne käpyjä.












6. Ihannoin tyylikkäitä ihmisiä ja nautin saada olla oma itseni. En jaksa panostaa kuin hiusten pesuun ja ripsiväriin.

7. Odotan syksyn kylmiä ilmoja ja uuden keramiikkakurssin alkua. Haluan tehdä lisää kukkaruukkuja piha - aidanteelle.









Itse annan tämän plakaatin näille blogeille. Kurkkailen päivittäin näihin ja moniin muihinkin blogeihin, kauniita neuleita ja elämänmakua.

1. Pamin puminat

2. Outi oikein nurin

3. Sartsan soolosilmukka

4. Villanne

5. Rantapuikko

6. Kangaskasa

7. Zelda








Toivottelen teille kaikille mukavaa viikonloppua. Itse menen huomenna töihin, viimeinen lyhyt lauantaivuoro odottaa, sitten siirrytään pidempiin aukioloaikoihin. Mitään suurempia suunnitelmia ei päiviin ole mahdutettu, mutta tuon ison ampparipesän voisi käydä siivoamassa pois leikkimökin istuinlaatikosta.

8 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Yritän vastailla siihen pikapuolin =)

Villanne kirjoitti...

Minäkin kiitän haasteesta! :D

intsu kirjoitti...

Täällä on niin ihania ja kauniita syksyisiä kuvia. Huomioin monta kivaa seikkaa. Niin ihana tiffany enkkutuikku,oi syysomenia,kauniisti kukat roikkuu luhdin ylisiltä,kivasti pihlajamarjat pajukorista ja paljon muuta kivaa. Somaa ja tunnelmallista viikonloppua sinne teille!

Sartsa kirjoitti...

Sinulla on kyllä tota silmää kauneudelle ja harmonialle!
Kiitos tunnustuksesta!
Kertaus on opintojen äiti, eli sinulle on jotain blogissani! :D

Zelda kirjoitti...

Täällä kanssa kiitellään hauskasta haasteesta. Vastailtu on:)

Kangaskasa kirjoitti...

Paljon kiitoksia tunnustuksesta ja haasteesta! Pitääpä paneutua siihen.

Sinulla on taas todella kauniita kuvia, niin ihania syksyisiä - tykkään kovasti!

Ninnu kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta! Kauniita kuvia!

Minäkin herään usein viikonloppuisin samoihin aikoihin kuin arkena. Hitaat aamut ovat ihania :-). En tosin ole yhtä puuhakas kuin sinä, vaan aloitan aamuni kahvilla, aamupalalla ja lehden lukemisella... :-)

Meiltä kanssa jouduttiin poistamaan yksi iso ampiaispesä.. Ampparit ovat olleet tosi ahkerina tänäkesänä :-).

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Kiitos haasteesta... Olen vähän jälkijunassa.. olen ollut viimeiset lomapäivät mökillä.. vastailen kunhan kotiudun kotiin..